Dynasty tietopalvelu Haku RSS Salon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opetuslautakunta
Pöytäkirja 21.01.2025/Pykälä 7


 

Yksityisille päiväkodeille maksettava esiopetuskorvaus vuonna 2025

 

Opetuslautakunta 21.01.2025 § 7

114/02.05.00.01/2025

 

 

Valmistelija varhaiskasvatusjohtaja Anna Karlsson, anna.karlsson@salo.fi, 02 778 7850, vs. taloussuunnittelija Mirka Haanpää, mirka.haanpaa@salo.fi, 02 778 2288

 

Perusopetuslain mukaan lapsella on oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna

oikeus maksuttomaan esiopetukseen. Pääsääntöisesti esiopetukseen osallistuvat lapset ovat kuusivuotiaita. Esiopetuksen järjestämisestä vastaavat kunnat. Kunta voi hankkia esiopetuspalvelut myös muulta julkiselta tai yksityiseltä palveluntuottajalta, esimerkiksi yksityiseltä päiväkodilta. Esiopetusta voi järjestää vain luvan perusteella. Kunta vastaa siitä, että sen ostopalveluna tuotettu esiopetus järjestetään perusopetuslain mukaisesti.

 

Opetuslautakunta on hyväksynyt lukuvuodeksi 2025–2026 esiopetusta an-taviksi yksityisiksi päiväkodeiksi; Montessori-päiväkoti Aurinkoleijonan, päiväkoti Touhula Salon ja päiväkoti Satumaan. Esiopetusta saavia lapsia on tällä hetkellä yhteensä 25 kpl. 

 

Kunnille myönnettävä esi- ja perusopetuksen valtionosuus on osa kunnan peruspalvelujen valtionosuutta. Valtiovarainministeriö päättää vuosittain esi- ja perusopetuksen perushinnan, josta kotikuntakorvaus porrastetaan oppilaan iän mukaan. Esiopetuksen järjestämisestä on maksettu perushintaan perustuvaa iän mukaan porrastettua kotikuntakorvausta yksityisille päiväkodeille todelliselta esiopetusajalta (9,5 kk vuodessa).

 

Vuonna 2025 muulle opetuksen järjestäjälle kuin kunnalle kotikuntakorvauksen suuruus on 4906 euroa eli 516 euroa / esiopetusoppilas / kk. Vuonna 2024 muulle opetuksen järjestäjälle

kuin kunnalle kotikuntakorvauksen suuruus oli 4277 euroa eli 450 euroa / esiopetusoppilas / kk.

 

Mikäli lapsella on kasvun ja oppimisen näkökulmasta erityisiä tarpeita, voi yksityinen palveluntuottaja anoa palvelunohjaukselta lapselle korotettua yksikköhintaa. Korotuskertoimet voivat olla väliltä 1,25-2,50 riippuen lapsen tuen tarpeesta. Korotetun yksikköhinnan tarkoituksena on taata, että yksityinen palveluntuottaja pystyy vastaamaan lapsen tuen tarpeeseen esim. antamalla lisäkoulutusta henkilökunnalle, hankkimalla pedagogisia menetelmiä/välineitä tukemaan lapsen kasvua ja kehitystä, sijoittamalla lapsen ns. kahden paikalle tai palkkaamaan avustajaresurssia ryhmään.

 

 

Esittelijä Sivistyspalveluiden johtaja

 

Päätösehdotus Opetuslautakunta päättää, että vuonna 2025 yksityisille päiväkodeille maksetaan esiopetuskorvausta 516 euroa esiopetusoppilasta kohden kuukaudessa (9,5 kk vuodessa).

 

Päätös Opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tiedoksianto Yksityiset päiväkodit

 Varhaiskasvatuksen palveluohjaajat

 Varhaiskasvatuksen toimisto