Dynasty tietopalvelu
Salon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 66



Kokousasian teksti

 

Salon kaupungin strategian päivittäminen

 

Kaupunginhallitus 17.11.2025 § 189

 

 

Valmistelija 

 yhteyspäällikkö Saija Karnisto-Toivonen, saija.karnisto-toivonen@salo.fi, 02 778 2569

 

Taustaa

 

Kuntalain (410/2015) mukaan jokaisessa kunnassa on oltava kuntastrategia. Strategia on valtuuston hyväksymä asiakirja, jossa linjataan kunnan tai kaupungin toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteet nykytilanteen arvion ja tulevien toimintaympäristön muutosten pohjalta. Strategiassa tulee määritellä myös sen arviointi ja seuranta, ja se tulee tarkistaa vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.

 

Lain 37 §:n mukaan kuntastrategiassa tulee huomioida: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; 3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet; 4) omistajapolitiikka; 5) henkilöstöpolitiikka; 6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet; 7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.

 

Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja suunnitelman laatimisessa säädetään 110 §:ssä.

Päivityksen taustaa

 

Salon voimassa oleva kaupunkistrategia 2030 on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.12.2022. Strategian arviointi toteutettiin huhtikuussa 2025, jonka seurauksena todettiin, että strategian täydelliselle uudistamiselle ei ole tässä vaiheessa tarvetta. Päivityksessä on keskitytty strategian selkeyttämiseen ja päällekkäisyyksien karsimiseen sekä mittareiden kehittämiseen tarkastuslautakunnan huomioiden pohjalta.

 

Päivitetty strategia

 

Salon kaupungin arvojen ehdotetaan säilyvän ennallaan. Arvot ovat rohkeus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja ystävällisyys.

Kaupunkistrategian päämäärät säilyvät ennallaan ja ovat:

  • Elinvoimainen Salo
  • Hyvinvoiva Salo
  • Kestävän talouden Salo

 

Päämääriin tähtääviä keinoja eli avaimia on strategiassa neljä, joiden alla yksi strateginen tavoite kussakin

  • Luomme yrityksille hyvät toiminta-edellytykset mahdollistamalla uusien yritysten ja  työpaikkojen syntyä. Teemme Salosta Suomen yritysystävällisimmän kaupungin.
  • Kotiavain: Tarjoamme monipuolisia asumismahdollisuuksia sekä vakituiseen että vapaa-ajan asumiseen.
  • Palveluavain: Huolehdimme kuntalaisten hyvinvoinnista ja tuemme jaksamista.
  • Vapaa-ajan avain: Olemme vetovoimainen kulttuurin ja liikunnan kotikaupunki, joka on täynnä tapahtumia.

 

Lisäksi on esitetty neljä yleisavainta: viestintä, henkilöstö, yhteisö ja ympäristö, jotka ovat koko organisaation läpileikkaavia.

Voimassa olevan strategian kärkihankeajattelua on haluttu jatkaa. Kärkihankkeet ovat luonteeltaan sellaisia, joiden toteuttamiseen kaupunki voi omalla työllään ja resurssoinnillaan vaikuttaa suoraan. Luonnoksessa esitetään kuutta kärkihanketta, jotka ovat:

 

  • Osaava ja kansainvälinen Salo
  • Mahdollistava maankäyttö
  • Kiertotalouden edelläkävijä
  • Tapahtumien Salo
  • Elävä ja yhteisöllinen kaupunki
  • Elämää meren läheisyydessä

 

Keskeiset muutokset strategiassa ovat seuraavat:
 

  • Mittarit on viety osaksi päämääriä, eikä avaimilla enää ole omia mittareita. Muutoksella halutaan parantaa strategian mitattavuutta ja raportointia.
  • Jokaisessa avaimessa on jatkossa yksi strateginen tavoite ja toimenpiteet on strategiasta poistettu. Ne kirjataan vuosittain talousarvioon. Muutos poistaa strategiasta päällekkäisyyksiä.
  • Kärkihankkeista Elävät ja yhteisölliset kylät on esitetty muutettavaksi muotoon Elävä ja yhteisöllinen kaupunki. Muutos laajentaa kärkihankkeen perspektiiviä kattamaan kylien lisäksi myös muun kaupungin.
  • Uudeksi kärkihankkeeksi esitetään Elämää meren läheisyydessä -kärkihanketta, joka tunnistaa paitsi meren tärkeyden Salolle myös tarpeen vesiensuojelutyön aktiivisille toimille.
  • Edunvalvontahankkeet siirretään strategiasta osaksi edunvalvontasuunnitelmaa, joka päivitetään strategian voimaantulon jälkeen.

 

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

1) hyväksyy Salon kaupungin strategian liitteen mukaisena.

2) päättää, että hyväksytty strategia viedään osaksi vuoden 2026 talousarviota, jotta uusi strategia tulee pohjaksi heti vuoden 2026 alussa.

Päätös 

Jerina Wallius ehdotti seuraavaa: Strategian kärkihankkeeksi; Monimuotoisen luonnon erityinen vaaliminen ja luontokadon torjunta.

Walliuksen ehdotus raukesi kannattamattomana.

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tiedoksianto Toimistopalvelut

 Kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen:

 Valmistelija

 

 

Kaupunginvaltuusto 01.12.2025 § 66

2068/00.01.02.00/2025

 

Esittelijä 

Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

1) hyväksyy Salon kaupungin strategian liitteen mukaisena.

2) päättää, että hyväksytty strategia viedään osaksi vuoden 2026 talousarviota, jotta uusi strategia tulee pohjaksi heti vuoden 2026 alussa.

Päätös 

Valtuutettu Juhani Karhumäki ehdotti Anna Härrin kannattaman seuraavaa: Esitän kunnioittaen, että Salon strategia palautetaan uudelleen valmisteluun Salon ainutlaatuisten luontoarvojen korostamiseksi ja vaalimiseksi. Ensi sijaisena tavoitteena tulisi olla alla esitetyn mukaisen Luontoavaimen luominen.

LUONTOAVAIN

Strateginen tavoite:

Luonnon monimuotoisuus ei heikkene Salon alueella

Pääsisältö:

Salo on pinta-alaltaan poikkeuksellisen laaja ja luonnonarvoiltaan erityisen monimuotoinen kunta. Vastaavia luontoarvoja ei löydy juuri mistään, ei ainakaan lähialueilta.

Salon maisemalliset jokilaaksot, valtakunnallisesti arvokas Kiskonjoen vesistö, Salon halkova III Salpausselkä, Salon jyhkeät kalliomäet ja lakikalliot, valtakunnallisen arvokkaat lintujärvet sekä Vaisakon jalopuulehto muodostavat poikkeuksellisen monimuotoisen luontokokonaisuuden. Ja kaiken kruunaa vielä Teijon kansallispuisto. Puistossa vierailee vuosittain 100 000 kävijää. III Salpauselkä kirkkaine pohjavesien tarjoaa kaupungille erinomaisen talousveden.

Mittarit:

Luonnonsuojelualueverkoston seuranta ja kehittäminen

Hiilijalanjäljen seuraaminen

Uuden luontojalanjäljen seuraaminen.

Valtuutettu Stina Siikonen ehdotti Sari Pesosen ja Kalle Räikkeen kannattamana lisättäväksi seuraavaa ponsiesitystä: Salo valmistautuu jatkossa seuraamaan myös yksityisten investointien kehitystä kaupungissa.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu palautusehdotus, joten asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtaja esitti, että järjestetään äänestys, jossa ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja Karhumäen palautusehdotusta kannattavat äänestävät EI.

Puheenjohtajan ehdotus äänestystavasta hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin

42 JAA-ääntä

9 EI-ääntä

0 TYHJÄÄ-ääntä

0 POISSA-ääntä

yhteensä 51 ääntä.

Äänestysluettelo on tämän asian liitteenä.

Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen tulokseksi tuli asian käsittelyn jatkaminen.

Asian käsittelyä jatkettiin.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ponsiesitys, joten asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtaja esitti, että järjestetään äänestys, jossa ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen pohjaehdotusta äänestävät JAA ja Siikosen ponsiesitystä lisättäväksi kannattavat äänestävät EI.

Puheenjohtajan ehdotus äänestystavasta hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin

2 JAA-ääntä

48 EI-ääntä

1 TYHJÄÄ-ääntä

0 POISSA-ääntä

yhteensä 51 ääntä.

Äänestysluettelo on tämän asian liitteenä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen sekä valtuutettu Siikosen ponsiesityksen.

Tiedoksianto 

 Yhteyspäällikkö