Dynasty tietopalvelu
Salon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.12.2025/Pykälä 60


Kokousasian teksti

 

Tarkastuslautakunnan kokouksen yhteenveto ja valmistautuminen seuraavaan kokoukseen.

 

Tarkastuslautakunta 17.12.2025 § 60

4092/00.03.00.00.01/2025

 

 

Valmistelija 

 Tarkastusasiantuntija Teija Smolander, teija.smolander@salo.fi, 02 778 2016

 

Tarkastuslautakunta päättää vuosittain arvioinnin painopistealueen ja työohjelman, jonka perusteella on kutsuttu viranhaltijoita ja johtavia luottamushenkilöitä esittelemään palvelualuetta tai muita ajankohtaisia asioita.

 

Viranhaltioiden kuulemisessa hyödynnetään arviointilomaketta, jonka kuultavat toimittavat etukäteen tarkastuslautakunnalle.

 

Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa päättää myös kuultaville lähetettävistä lisäkysymyksistä tai selvityksistä arviointikertomuksen laadintaan liittyen.

 

Tarkastuslautakunta käy keskustelua arviointikertomukseen nostettavista asioista kuultavaksi kutsuttujen esityksen pohjalta sekä valmistautuu tuleviin kokouksiin.

 

Tarkastuslautakunta kokoontuu seuraavan kerran 21.1.2026.Vuoden 2025 arvioinnin painopistealueen perusteella kutsutut keskeiset viranhaltijat on kuultu syyskauden 2025 aikana.

 

Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen laadintaan liittyvistä asioista ja aikataulusta sekä kevätkauden ensimmäisen kokouksen ohjelmasta. Tarkastuslautakunnan kevätkauden työohjelma tarkentuu kuultavien osalta myöhemmin.

 

Esittelijä 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus 

Tarkastuslautakunta kokoaa arviointikertomukseen nostettavat asiat kuultavaksi kutsuttujen esitysten perusteella, päättää tarkastuslautakunnan tiedottamiseen liittyvistä asioista sekä kevätkauden ensimmäiseen kokoukseen valmistautumisesta.

Päätös 

Tarkastuslautakunta päätti arviointikertomukseen nostettavista asioista työllisyyspalveluiden esittelyn osalta, tiedottamiseen liittyvistä asioista sekä seuraavan kokouksen kuultavalle sähköpostitse lähetettävistä lisäkysymyksistä ja aihealueista.

Tiedoksianto 

 -