RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 58
Luettelo käsittelemättä olevista valtuustoaloitteista
Kaupunginhallitus 23.02.2026
316/00.02.50/2026
Valmistelija
hallintoasiantuntija Jaana Säilä, jaana.saila@salo.fi, 044 778 4005
Hallintosäännön 136 §:n mukaisesti valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.
Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen sekä nuorisovaltuuston valtuustossa tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Vuoden 2025 aikana tehtiin yhteensä 15 valtuustoaloitetta, joista seitsemän valtuustoaloitetta käsiteltiin vuoden 2025 aikana. Kahdeksan aloitetta oli käsittelemättä vuoden 2025 lopussa. Palvelualueet ovat antaneet vastauksensa kesken olevien valtuustoaloitteiden valmisteluvaiheesta ja mahdollisesta ajankohdasta aloitteiden loppuun käsittelemiseksi tämän kevään valtuuston kokouksissa.
Luettelo käsittelemättä olevista valtuustoaloitteista:
Vihreän valtuustoryhmän ym. valtuustoaloite koskien lintujen pesimäajan hakkuita Salon kaupungin metsissä
- Aloite tullaan käsittelemään 24.2.2026 elinvoimajaoston kokouksessa.
Pekka Salomaan ym. valtuustoaloite yksityisteiden tuen kokonaisvaltaisesta arvioinnista
- Aloite on käsitelty 27.1.2026 elinvoimajaoston kokouksessa ja 23.2.2026 kaupunginhallituksen kokouksessa. Aloite tullaan katsomaan loppuun käsitellyksi kaupunginvaltuuston 2.3.2026 kokouksessa.
Osmo Fribergin ym. valtuustoaloite koulukuljetusperiaatteiden muuttaminen niin, että painotettuun opetukseen on mahdollisuus osallistua muuallakin kuin lähikoulussa
- Aloite tullaan käsittelemään elinvoimajaoston kokouksessa opetuslautakunnalta asiasta saadun lausunnon jälkeen kevään aikana.
Kimmo Lehdon ym. valtuustoaloite julkisen taiteen hankinnaksi, muraali Perniön viljavaraston ulkoseiniin
- Aloite tullaan käsittelemään kevään aikana vapaa-ajan lautakunnan kokouksessa.
Timo Lähteenmäen ym. valtuustoaloite Wilman käyttöoikeuksien palauttamisesta opiskeluhuollolle
- Aloite tullaan käsittelemään kevään aikana opetuslautakunnan kokouksessa.
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi luettelon käsittelemättä olevista valtuustoaloitteista.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Päätös
Tiedoksianto
Toimistopalvelut