RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 71
Pekka Salomaan ym. valtuustoaloite yksityisteiden tuen kokonaisvaltaisesta arvioinnista
Kaupunginvaltuusto 19.05.2025 § 52
Pekka Salomaa ym. tekivät seuraavan aloitteen:
” Valtuustoaloite
Yksityisteiden tuen tarpeen kokonaisvaltainen arviointi
Suuri osa hoitokuntien ylläpitämistä yksityisistä teistä sijaitsee alueilla, joilla tiemaksukertymän pääosasta vastaavien vakituisten asukkaiden määrä ja maksukyky heikkenee. Moni vakituinen asunto muuttuu vapaa-ajan asunnoksi tai autioituu ja tien tarve sekä sitä mukaa maksun perusteena oleva tieyksikköjen määrä pienenee. Teiden ylläpito jää koko ajan kapeammille hartioille.
Metsäkeskus on selvittänyt yksityisteiden kuntoa koko maassa. Tilanne on huonontunut.
Tiet hyödyttävät kuitenkin myös muita kuin tien piirissä vakituisesti tai vapaa-aikanaan asuvia taikka siellä yrittäviä tai kiinteistön omistavia.
Salon kaupungin talousarvioon on varattu vuosittain määräraha yksityisteiden tukemiseen, lähinnä vuotuiseen kunnossapitoon.
Salon kaupungin tulee selvittää alueellaan olevien tiekuntien tilannetta sekä tarvetta kasvattaa vuotuista tukea sekä mahdollisesti tarkentaa tuen kriteereitä.
Salossa 19.5.2025
Laati: Pekka Salomaa
Allekirjoitukset
Pekka Salomaa
Johanna Riski
Ulla Huittinen
Jaakko Halkilahti
Marjaana Mänkäri
Ismo Saari
Tauno Kanerva
Johannes Alaranta
Janne Järvinen
Karoliina Vierjoki-Väätäinen
Marja Ruokonen
Timo Lähteenmäki
Mika Nummenpalo
Elina Suonio-Peltosalo
Anna-Leena Yli-Jama
Marko Tapio
Ari Aalto
Stina Siikonen
Ralf Hellsberg
Pasi Lehti
Simo Vesa
Mika Sarhola
Sanna Leivonen
Päivä Lehtinen
Heikki Tamminen
Antti Olkinuora”
Lisäksi aloitteella oli kaksi allekirjoittajaa, joiden nimi ei ollut luettavissa.
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Tiedoksianto Elinvoimajohtaja
Maankäyttöjohtaja
Kiinteistöinsinööri
Elinvoimajaosto 27.01.2026 § 13
Valmistelija
kiinteistöinsinööri Hanna Heikkilä, hanna.heikkila@salo.fi, 02 778 5401
Yksityisteiden avustukseen varattu summa on ollut kolme vuotta sama (445 000 € vuosina 2023-2025) ja sitä ennen taso oli matalampi (385 000 € vuosina 2020-2022). Salon kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 1.12.2025 päättänyt yksityisteiden avustamiseen varatuksi määrärahaksi vuodelle 2026 edelleen 445 000 €. Perusparannusten osuus käytetystä määrärahasta on viimeisen viiden vuoden aikana ollut keskimäärin 1,5 %.
Kunnossapitoavustuksia myönnetään kaupunkikehityslautakunnan aiemmin hyväksymien periaatteiden mukaan tien pituuden ja kunnossapitoluokan perusteella. Kunnossapitoluokka määräytyy vakinaisen asutuksen määrän, vapaa-ajan asutuksen määrän, tien varrella olevien pelto- ja metsähehtaareiden sekä tiekunnan ilmoittaman liikenteen määrän mukaan. Yksinkertaistaen, mitä isompi tie ja suurempi liikenne, sitä isompi luokka ja suurempi avustus.
Tiekunnilta on erikseen kysytty liikennemääriä vuonna 2023, jolloin kysely lähetettiin n. 400 tiekunnalle. Kyselyn tarkoitus oli varmistaa, että kunnossapitoluokka on ajantasalla. Kyselyyn vastasi 244 tiekuntaa. Vastanneiden teiden osalta tiedot huomioitiin vuoden 2024 kunnossapitoavustuksia käsiteltäessä (kaupunkikehityslautakunnan tiejaosto 1.11.2023 § 11). Kyselyn jälkeisinä vuosina muutama tiekunta on päivittänyt liikennetietojaan ja ne on huomioitu ko. vuoden kunnossapitoavustusta myönnettäessä. Vakinainen asutus kaikkien teiden varsilla tarkistetaan vuosittain. Näin ollen voidaan todeta tiekuntien tietojen olevan ajantasalla.
Useammalta kaupungilta kysyttiin yksityisteiden kunnossapitoavustuksen määrää €/km vuosina 2024 ja 2025. Verrokkikaupungeista Seinäjoki maksaa kaikille teille 520 €/km ja Raumalla tien pituus ei vaikuta avustuksen määrään. Verrokkikuntien keskiarvo oli 2024 426 €/km ja 2025 436 €/km. Kaikkien saatujen kaupunkien keskiarvo 2024 oli 461 €/km ja 2025 486 €/km. Salossa maksettiin 2024 444 €/km ja 2025 448 €/km. Täydellinen lista liitteenä.
Avustusehtojen mukaan tiekunnilta pyydetyistä tilinpitotiedoista voidaan laskea, miten suuren osan avustus kattaa tiekunnan menoista. Vuosien 2020-2025 aikana pyydetyistä tilinpitotiedoista laskettu keskiarvo on 23 % eli 77 % kuluista osakkaat maksavat itse. Avustus on keskimäärin 21 % tiekunnan tuloista.
Esittelijä
Elinvoimajohtaja
Päätösehdotus
Elinvoimajaosto esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että se merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedokseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Jäsen Pekka Salomaa teki seuraavan ponsiesityksen Ulla Huittisen kannattamana: Yksityistiekuntien avustuksiin tarvitaan tasokorotus, koska tukimääräraha on pysynyt ennallaan kolme vuotta tienpitokustannuksien kohotessa, yleisessä käytössä olevien yksityisteiden kunto on heikentynyt (metsäkeskuksen valtakunnallisen selvityksen mukaan) sekä yksityisteiden osakasmäärät ja osakkaiden maksukyky ovat heikentyneet. Myös muut kuin teiden osakkaat tai käyttömaksujen maksajat käyttävät yksityisiä teitä. Vuoden 2027 talousarvioehdotusta tulee valmistella niin, että yksityisteiden tuen tasoa korotetaan noin 25 %:lla. Tienpidon kustannusten muutos tulee huomioida tukimäärää myöhemmille vuosille valmisteltaessa.
Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko Pekka Salomaan ponsiesitys hyväksyä yksimielisesti.
Elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen sekä Salomaan ponsiesityksen yksimielisesti.
Tiedoksianto
Toimistopalvelut
Kaupunginhallitus 23.02.2026
2990/00.02.50/2025
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedokseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Päätös
Tiedoksianto
Toimistopalvelut