RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 31.08.2026/Asianro 291
Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen 2026
Kaupunginhallitus 31.08.2026
5076/02.05.01.00/2026
Valmistelija
talousjohtaja Maria Kulmala, maria.kulmala@salo.fi, 02 778 4017
Valtionvarainministeriö on 13.8.2026 kunnan- ja kaupunginhallituksille lähetetyllä kirjeellä ilmoittanut kunnille mahdollisuudesta hakea harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta vuonna 2025. Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.
Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa.
Hakemukset tulee toimittaa valtionvarainministeriöön 29.9.2026 mennessä. Esityslistan liitteenä on valtionvarainministeriön kirje kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakemiseen vuonna 2026.
Vuonna 2025 kaupunki teki 0,1 miljoonaa euroa ylijäämäisen tuloksen. Ylijäämäisiä tuloksia on syntynyt yhteensä viideltä vuodelta ja vuoden 2025 positiivisen tuloksen jälkeen taseessa olevat kertyneet ylijäämät nousivat 48,7 miljoonaan euroon eli 957 euroa per asukas (asukasmäärä 50.867).
Kaupunki ei ole edellisen viiden vuoden aikana täyttänyt yhtään kriisikuntakriteeristön kriteeriä.
Kaupungin lainakanta oli heinäkuun lopussa noin 76,0 miljoonaa euroa eli 1.525 euroa / asukas. Kuntien keskimääräinen laina / asukas oli edellisen vuoden tilinpäätöksissä 3.547 euroa. Kaupungin lainakanta alittaa näin kuntien keskimääräisen lainakannan. Vuoden 2026 talousarvio on -7,8 miljoonaa euroa aliijäämäinen. Tämän hetken ennusteeseen liittyy vielä epävarmuutta, mutta vuoden 2026 tulosennuste heinäkuun lopun tilanteen mukaan on noin -4,9 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuodelle 2026 ei ole hyväksytty yksilöityjä toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi.
Edellä mainitun selostuksen pohjalta katsotaan, että kaupunki ei täytä hakemuksen edellyttämiä ehtoja, joiden perusteella harkinnanvaraista valtionosuudenkorotusta vuodelle 2026 voitaisiin hakea.
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakemisen ehdot eivät täyty ja harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2026 ei haeta.
Päätös
Tiedoksianto
Talouspalveut