RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.10.2026/Pykälä 113
Teettämisuhan rauettaminen rakennusvalvonta-asiassa, tontti 734-9-15-14, Enola
Rakennus- ja ympäristölautakunta 07.10.2026 § 113
4366/10.03.00.07/2022
Valmistelija
Tarkastusrakennusmestari Sirpa Tuominen, sirpa.tuominen@salo.fi, 044-778 2306
Asian taustaa
Salon rakennus- ja ympäristölautakunta oli päättänyt joulukuussa 2025 teetättää kiinteistön ********************************* pihamaan siivoustyön, koska pihamaita ei ollut omistajan, ***************, toimesta siivottu. Siivouskehotusta oli tehostettu useilla uhkasakoilla.
Siivoustyö tehtiin suurimmalta osin tammikuussa 2026.
Kevään 2026 aikana kiinteistön nykyiset omistajat ovat siivonneet pihamaan niin, että siellä on enää polttopuukasa, jossa on vähäisissä määrin pressuja ja peltejä suojana. Kiinteistön rakennukset on purettu.
Rakennusvalvonta muistuttaa nykyomistajaa, että asemakaava-alueen kiinteistöillä ei ole sallittu vähäistä suurempi tavaran varastointi, ja jäljelle jäänyt polttopuuvoittoinen tavarakasa ei voi jäädä pysyvästi kiinteistölle.
Oheisaineistossa tarkastusmuistio ja valokuvia kiinteistön nykytilasta.
Esittelijä
Rakennus- ja ympäristövalvonnan johtaja
Päätösehdotus
Salon rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa pihamaan siistiytyneen siinä määrin, että asetettu teettämisuhka voidaan rauettaa ja asia katsoa loppuunkäsitellyksi.
Päätös
Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Tiedoksianto
Asianosaiset, todisteellinen tiedoksianto
Maanmittauslaitos
Kaupunginlakimies