Dynasty tietopalvelu
Salon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.10.2026/Pykälä 117



Kokousasian teksti

 

Yhteiskäsittelylupa, Salon Sepeli Oy, Mölkkäri 734-658-1-41

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta 07.10.2026 § 117

3245/10.03.00.05.05/2026

 

 

Valmistelija

Ympäristönsuojelutarakastaja Jukka Limo,

jukka.limo@salo.fi, 044 778 7805

 

Asia

 

Päätös maa-aineslain 4 a §:n mukaisesta maa-ainesten

ottamislupahakemuksesta sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisesta ympäristölupahakemuksesta kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen sekä ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 13 f mukaiseen maankaatopaikkatoimintaan.

 

Päätös sisältää ratkaisun maa-aineslain 21 §:n ja ympäristönsuojelulain

199 §:n mukaisesta hakemuksesta toiminnan aloittamiseen mahdollisesta

muutoksenhausta huolimatta.

 

Lupahakemuksen asiakirjat ovat nähtävissä Salon kaupungin verkkosivuilla ympäristönsuojelun luvat ja ilmoitukset osiossa.

Luvanhakija

 

Salon Sepeli Oy

Metsäjaanunkatu 1

24100 Salo

Y-tunnus 2237892-8

 

Yhteyshenkilö *************

 

Toimintaja sen sijainti

 

Kivenlouhinta, murskaaminen ja maankaatopaikkatoiminta:

 

Sijainti   Järvi, Salo

Kiinteistö   Mölkkäri 734-658-1-41

Ottamisalueen pinta-ala  7,8 ha 

Kaivualueen pinta-ala  3,5 ha

Otettava maa-aineslaji  kallio

Otettavaksi esitetty ottomäärä 400 000 m3

Vuotuinen ottomäärä  40 000 m3

Haettu ottoaika  10 vuotta

Alin maa-ainesten ottotaso  +71,00 (N2000)

Luvan hakemisen peruste

 

Maa-aineslaki (MAL 555/1981) § 4

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) § 27 ja liite 1, taulukko 2: 7 c ja e, 13 f

MAL 4 a § ja YSL 47 a §:n mukaan maa-ainesten ottamista koskeva

lupahakemus ja samaa hanketta koskeva ympäristölupahakemus on

käsiteltävä yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä, jollei sitä ole erityisestä syystä pidettävä tarpeettomana. Luvasta käytetään nimitystä

yhteiskäsittelylupa.

 

Lupaviranomaisen toimivalta

 

Maa-aineslaki (MAL 555/1981) § 7 ja kuntien ympäristönsuojelun

hallinnosta annettu laki (64/1986)

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) 2 § kohdat 6 a, 6

b ja 12 a

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) § 34

Asian vireilletulo

 

Yhteiskäsittelylupahakemus on tullut vireille 30.4.2026.


Toimintaa koskevat luvat, kaavoitustilanne ja maanomistus

 

Muurlan kunta on myöntänyt **************** 10.8.2008 maa-ainesluvan kiinteistölle Mölkkäri kymmeneksi vuodeksi. Salon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on myöntänyt 9.9.2009 samalle alueelle ympäristöluvan kallion louhintaan, louheen murskaukseen sekä muualta tuotavan louheen varastointiin.

 

Salon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on siirtänyt 9.12.2009 tekemällään päätöksellä edelliseltä toiminnanharjoittajalta maa-aines- ja ympäristöluvat Salon Sepeli Oy:lle. Salon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on 15.8.2018 päättänyt jatkaa maa-ainesluvan voimassaoloaikaa siten, että lupa päättyy samaan aikaan kuin ympäristölupa eli 31.12.2019.

 

Salon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta on myöntänyt Salon Sepeli Oy:lle 13.11.2019 yhteiskäsittelyluvan kallion louhintaan, murksaukseen ja maankaatopaikkatoimintaan kiinteistölle Mölkkäri kymmeneksi vuodeksi.

 

Salon seudun maakuntakaavassa alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M). Alueen länsipuolelle on merkitty erityistoimintojen kohde-/alue (E). Toiminta-alueen lounaisosassa kiinteistö rajautuu Salon yleiskaavan maa- ja metsätalousvaltaiseen (M) alueeseen. Toiminta-alueella ei ole yleiskaavaa tai asemakaavaa.

 

Salon Sepeli Oy:llä on kiinteistönomistajan kanssa sopimus maa-ainesten ottamiselle. Vuokrasopimus on hakemuksen liitteenä.

 

Toiminnan sijaintipaikka ja sen ympäristö

 

Hakemuksen mukainen toiminta sijaitsee Salon kaupungissa Muurlan Järven kylässä noin 5,9 km Salon kaupungin keskustasta itään, maantien 110 varressa Korvenmäen jäteaseman itäpuolella. Alueen sisääntulotien vieressä sijaitsee autopurkamo.

 

Lähin asutus (734-658-1-7) on tien vastakkaisella puolella yli 300 m päässä lähimmästä louhittavasta rintauksesta.

 

Alue on sekapuustoa kasvavaa kangasmaastoa. Paikoitellen avokalliot ovat näkyvissä. Alueen korkein kohta on länsiosassa tasolla noin +95 m ja kaakkoiskulma on tasossa noin +90 m. Alue laskee kohti 110-tietä ja on alimmillaan tasossa noin +65 m.

 

Vuoden 2008 lupahakemuksen yhteydessä alueesta on tehty luontoselvitys (Suomen Luontotieto Oy). Luontoselvityksen mukaan alueella ei esiinny luonnonsuojelulain (9/2023) mukaisia suojeltavia luontotyyppejä tai vesilain (587/2011) tarkoittamia suojeltavia pienvesiä. Myöskään Lintudirektiivin liitteen I tai Luontodirektiivin liitteen IV mukaisia lajeja ei havaittu.

 

Luontoselvityksen mukaan alueella sijaitseva Varkaannotkoon rajautuva jyrkänne täyttää Metsälain 10 §:n mukaisen vaatimuksen erityisen arvokkaasta elinympäristöstä.

 

Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella, mutta pohjoispuolella 110-tien toisella puolella noin 130 m etäisyydellä sijaitsee Lakiannummen 2-luokan pohjavesialue. Ottamisalueen ympäristössä on kuitenkin useita yksityisessä käytössä olevia talousvesikaivoja.

 

Pintavalunta Mölkkärin kaivualueelta ohjautuu kahteen lounais- sekä pohjoisosassa sijaitseviin laskeutusaltaisiin. Kalliomäen pohjoisosasta pintavesi ohjautuu laskeutusaltaasta pohjois- ja koillispuolella virtaavaan ojauomaan. Uomaa pitkin pintavedet virtaavat kohti kaakkoa ja myöhemmin ohjautuvat 110-tien alitse pohjoiseen.

 

HAKEMUKSESSA ESITETYT ASIAT

 

Haettu toiminta

 

Louhinta ja murskaus

 

Lupaa haetaan kallion louhinnalle, murskaukselle ja varastoinnille ja maankaatopaikkatoiminnalle. Kyseessä on olemassa olevan toiminnan 1. vaiheen jatkaminen 2. vaiheeseen. Ottamissuunta on nykyiseltä louhitulta alueelta idän ja kaakon suuntaisesti. Kallio louhitaan pystysuorilla rintauksilla ja maisemoidaan muualta tuotavilla maa-aineksilla maankaatopaikkatoimintana.

 

Louhinta-alueen pinta-ala on 3,5 ha ja kokonaisottomäärä on 400 000 m3. Keskimääräinen vuosittainen louhintamäärä ja murskattava ainesmäärä on 115 000 t/a ja maksimimäärä 155 000 t/a. Koko uuden kaivualueen alin suunniteltu pohjataso on +71.0 m ja ylin noin +72.0 m.

 

Pintamaat kuoritaan pois ottamisen etenemisen myötä. Toiminnan ajaksi pintamaat kasataan ottamis- ja kaivualueelle. Pintamaita voidaan käyttää myös valmiiksi otettujen alueiden luiskien loivennukseen.

 

Louhintatyö tulee jatkumaan suurin piirtein samanlaisella volyymillä, kuin edellisen lupakaudenkin aikana eli louhintoja suoritettaneen noin 2-4 kertaa vuodessa.

 

Poraukseen, louhintaan ja murskaukseen käytetään urakoitsijan mobiililaitetta. Murskaus tehdään siirrettävällä tela-alustaisella lokotrock-tyyppisellä murskaimella, johon sähkö tuotetaan dieselgeneraattorilla. Murskaimen huoltotyöt tehdään KoneKostamo Oy:n korjaamolla ja välttämättömät huoltotyöt tehdään paikan päällä.

 

Varastokasat sijoitetaan pääsääntöisesti toiminta-alueen länsiosaan jo aiemmin louhitulle aluelle.

 

Maankaatopaikkatoiminta

 

Kaivualueen pystysuorat seinämät on tarkoitus luiskata 1:3-kaltevuuteen

muualta tuotavilla maa-aineksilla. Kaikki alueelle tuotavat maamassat hyödynnetään luiskauksessa, eikä niille tehdä jatkokäsittelyä kuten seulontaa.

 

Maankaatopaikkatoimintaan käytetään vain puhtaita maa-aineksia. Maa ainesten laadusta, alkuperästä ja määrästä pidetään kirjaa. Mikäli maaperän puhtaudesta ei saada riittävä varmuutta, vaaditaan asiasta selvitys ennen sen tuomista maankaatopaikalle.

 

Alueelle on edellisen luvan aikana tuotu 128 032 tonnia maa-aineksia maankaatopaikkatoimintaan.

 

Haetut toiminta-ajat
 

Ottamisalueen välittömässä läheisyydessä ei ole ympärivuotista eikä loma- asutusta. Alueen vierestä kulkee valtatie 110, jonka läheisyydessä on ympäri vuoden toiminnassa oleva Korvenmäen jäteasema ja muuta teollista toimintaa. Tämän vuoksi ottamistoimintaa voidaan jatkaa myös kesä- ja elokuussa. Heinäkuussa ei ottamistoimintaa tehdä eikä arkipyhinä.

 

Ottotoimintaa tehdään työpäivinä maanantaista perjantaihin (lukuun ottamatta arkipyhiä) seuraavasti:

 

- poraus kello 7-18

- rikotus kello 7-18

- murskaus kello 7-21

- räjäyttäminen kello 7-18

 

Lisäksi kuormaamista ja kuljetusta tehdään ympärivuotisesti:

- kiviaineksen kuljetusta arkisin kello 6-22, sekä lauantaisin kello 8-18.


Liikenne
 

Alue rajoittuu Pohjoisreunastaan 110-tiehen ja alueelle kuljetaan sen

koilliskulmassa olevasta Metsäojan yksityistien liittymästä. Toiminnasta arvioitu liikennemäärä on 0-10 käyntiä vuorokaudessa.


Kemikaalit ja jätteet
 

Toiminnassa käytetään kevyttä polttoöljyä noin 80 000-120 000 t/a.

 

Toiminnasta aiheutuu muita erinäisiä jätteitä, kuten talousjätettä, jäteöljyjä, muuta öljyistä jätettä, mangaani- sekä rautaromua. Toiminnasta aiheutavat jätteet toimitetaan asianmukaiseen jätteen vastaanottokeskukseen.

 

Hakemuksen liitteenä on kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma.


Maisemointi
 

Lupahakemuksen mukaisen suunnitelman mukaiset luiskat maisemoidaan

kaltevuuteen 1:3. Maisemointi toteutetaan maankaatopaikka toiminnasta

saatavilla puhtailla maa-aineksilla ja alueelta saatavilla pintamailla.

 

Maa-ainesoton jälkeen kaivualue maisemoidaan tarpeellisilta osin, mikä nopeuttaa kasvillisuuden ja eläimistön palautumista. Puuston kasvaessa myös maiseman muodonmuutokset vähitellen häviävät ja alueen pintakasvillisuuden uusiutuessa pohjavesien suojelu paranee.


Ympäristökuormitus ja sen rajoittaminen

 

Melu

 

Murskaus tehdään siirrettävällä murskaimella. Murskain sijoitetaan lähelle louhittua seinämää (yli 300 m lähimmästä asutuksesta) ja näin se jää melun ja pölyn torjunnan kannalta sopivasti seinämän ja varastokasojen suojaan.

 

Alueelle on laadittu meluselvitys 13.7.2009 (Promethor Oy). Selvityksen lisäksi alueella on suoritettu jälkeenpäin melumittauksia. Mittausten mukaan kallion poraukset ja murskaustoiminta yms. eivät ole ylittäneet lupamääräysten rajaarvoja (55 dB) mittauspisteissä. Toiminnanharjoittajalle ei ole tullut valituksia melusta.

 

Tärinä

 

Finnrock Oy on suorittanut alueella tärinämittauksia louhintojen yhteydessä. Toiminnanharjoittajalle ei ole tullut valituksia tärinästä.

 

Päästöt ilmaan

 

Merkittävin päästölähde ilmaan muodostuu kivenmurskauksesta. Murskausprosessia seurataan urakoitsijan toimesta aistihavainnoin. Laitoksen vastuuhenkilö torjuu pölyämistä kastelemalla prosessia ja tulotietä sekä tarvittaessa on käytetty suolausta.

 

Turvallisuus

 

Jyrkistä luiskista varoittamiseksi asetellaan kivilohkareita noin 5 metrin päähän jyrkänteestä. Se osa rintausta, jolla ei enää louhintaa suoriteta aidataan lippusiimalla tai kallioon kiinnitetyllä sulkuaidalla.

 

Päästöt pinta- ja pohjaveteen

 

Pohjaveden suojeluun kiinnitetään ottotoiminnassa erityistä huomiota.

 

Alueella säilytettävät poltto- yms. haitalliset aineet säilytetään kaksivaippaisissa säiliöissä, jotka on varustettu ylivuotoestimin.

 

Tämän lisäksi alueella kokoaikaisesti säilytettävät haitallisia aineita sisältävät säiliöt sijoitetaan lukittavaan konttiin tai vastaavaan tilaan.

 

Koneiden huolto- ja korjaustyöt tehdään läheisellä Kone-Kostamo Oy:n korjaamolla. Välttämättömät huoltotyöt tehdään paikan päällä.

 

Öljyntorjuntaa varten alueelle varataan pienkalustoa, kuten lapiot, ämpärit ja kuivaa turvetta.

 

Pohja- ja pintaveden tarkkailua esitetään jatkettavaksi aiemman (vielä voimassa olevan) luvan tarkkailusuunnitelman mukaisesti.

 

Vaikutukset maaperään, maisemakuvaan ja luontoon

 

Maaperän ja pohjaveden suojeluun kiinnitetään ottotoiminnassa erityistä huomiota. Kemikaalien ja haitallisten aineiden säilytys ja käyttö toteutetaan niin, ettei aineita pääse johtumaan maaperään, eikä koneiden korjausta ja huoltoa tehdä alueella.

 

Alueen reunoille jätetään 110- tien keskeltä mitattuna noin 50 m:n suojavyöhyke. Naapuritilojen rajalle jätetään vähintään noin 30 m:n levyinen suojavyöhyke kaivualueeseen. Alueelta ei avaudu merkittävää näköalaa, vaan ympäristö on puuston peitossa.

 

Metsälain 10 §:n mukainen jyrkänne sekä luonnonolosuhteet säilytetään koskemattomana.

 

Toiminnan ja sen vaikutusten tarkkailu

 

Melu

 

Alueelle on laadittu meluselvitys 13.7.2009 (Promethor Oy). Selvityksen lisäksi alueella on suoritettu jälkeenpäin melumittauksia. Mittausten mukaan kallion poraukset ja murskaustoiminta yms. eivät ole ylittäneet lupamääräysten rajaarvoja (55 dB) mittauspisteissä.

 

Tärinä

 

Finnrock Oy on suorittanut alueella tärinämittauksia louhintojen yhteydessä.

 

Pohja- ja pintavesi

 

Länsi-Uudenmaan Vesi ja ympäristö ry on laatinut alueelle pinta- ja

pohjavesien tarkkailusuunnitelman 29.10.2009. alon kaupungin

rakennus- ja ympäristölautakunta on hyväksynyt tämän suunnitelman

kokouksessaan 9.12.2009. Näytteenottaja on sertifioitu ja näytteet analysoidaan akreditoidussa laitoksessa.

 

Tarkkailuohjelman mukaan veden laatua tarkkaillaan viidessä eri kohteessa kaksi kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin. Pohjavesiäytteet otetaan kahdesta rengaskaivosta ja kahdesta porakaivosta. Pntavesinäyte otetaan yhdestä purovesinäytteestä.

 

HAKEMUKSEN KÄSITTELY

 

Hakemus on vastaanotettu 30.4.2026. Toiminnanharjoittajalta on pyydetty vastine 5.8.2026. Toiminnanharjoittaja on jättänyt vastineen lausuntoihin 2.9.2026. Toiminnanharjoittajalta on pyydetty lisätäydennys maankaatopaikkatoimintaan liittyen 9.9.2026. Maankaatopaikkatoiminnan lisäselvitys toimitettu 18.9.2026.

 

Hakemuksesta tiedottaminen

 

Hakemus on kuulutettu Salon kaupungin nettisivuilla 12.5.2026. Asianosaisille (7 kpl) on lähetetty tiedoksianto luvan vireilläolosta tavallisena kirjeenä.

 

Lausuntoa on pyydetty Lupa ja valvontavirastolta, Lounais-Suomen elinvoimakeskukselta, Salon kaupungin maankäyttöpalveluilta, Salon kaupungin ympäristöterveydenhuollolta sekä Varsinais-Suomen liitolta.

 

Lausunnot

 

Varsinais- Suomen liitto ilmoitti 15.6.2026, ettei anna asiaan lausuntoa, koska kyseessä ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittävä asia tai liitolla ei ole  erityistä lausuttavaa.

 

Lupa- ja valvontavirasto 18.6.2026:

 

Ympäristölupahakemuksen täydentäminen

Hakemuksessa esitetyt tiedot maankaatopaikkatoiminnasta/maisemointiin vastaanotettavien maiden vastaanotosta ovat puutteellisia. Hakemuksessa ei ole esitetty tietoja vuosittain vastaanotettavien maa-ainesten määrästä tai alueelle sijoitettavien maa-ainesten kokonaismäärästä. Hakemuksesta ei ilmene miten vastaanotettavien maa-ainesten laatua valvotaan tai kuinka paljon alueelle on jo vastaanotettu ylijäämämaita edellisen lupakauden aikana ja minne niitä on alueella sijoitettu. Lisäksi lupahakemuksesta puuttuu esitys maankaatopaikkatoiminnalle asetettavasta vakuudesta (YSL 59 §). Lupahakemusta tulee näiltä osin tarkentaa.

 

Asutus

Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat noin 300-500 metrin päässä 110 tien toisella puolella, kuten myös lähimmät talousvesikaivot. Muraus asetuksen suojaetäisyydet ja selvitystarpeet tulee tarvittaessa ottaa huomioon.

 

Pohjavedensuojelu

Suunniteltu maa-ainesten ottamisalue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Alueen läheisyydessä, 110-tien toisella puolella, sijaitsee kuitenkin Lakianummen pohjavesialue. Alueella on useita yksityisessä käytössä olevia talousvesikaivoja.

 

Alueen suunnittelutilanne ja arvot

Kaavoitustilanteeseen liittyviä tietoja on tarpeen täydentää hakemukseen ja maa-ainessuunnitelmaan sekä vaikutukset kaavoitukseen on tarpeen arvioida. Suunnittelualue rajautuu Salon yleiskaava-alueeseen ja on suunnittelutarvealuetta. Alueella on vireillä Lakianummi-Korvenmäki yleiskaavan muutos.

 

Kuten maa-ainesten ottamissuunnitelmassa on mainittu, suunnittelualue sijaitsee maakuntakaavan maa- ja metsätalousvaltaisella alueella. Alue on myös maakuntakaavan teollisuuden ja logistiikan kehittämisen kohdealueen reunalla niin, että osa käytössä olevasta alueesta ja uusi kaivualue kokonaisuudessaan ovat sen ulkopuolella. Maakuntakaavassa on osoitettu myös pohjavesialue ja suoja- tai konsultointivyöhyke.

 

Ottamisalueesta on noin 400 metriä maakunnallisesti arvokkaan maisema alueen, Uskelan- ja Halikonjoen laaksojen laajennusalueen, reunaan. Noin 500 metrin päässä sijaitsee Linnamäki, joka on maakuntakaavassa osoitettu merkinnöillä arvokas geologinen muodostuma ja muinaisjäännös. Linnamäki on biologisesti erittäin merkittävä ja geologisesti ja maisemallisesti merkittävä, ja se on merkittävä myös linnavuorena. Sen kaakkoispuolella on Pikku Linnamäki, joka myös kuuluu arvokkaaseen kallioalueeseen.

 

Maisemavaikutusten arviointi ja lieventäminen

Vaikutukset maisemallisesti merkittäviin kohteisiin ja alueisiin on syytä arvioida. Maisemavaikutukset tulisi arvioida myös asutuksen sekävirkistykseen käytettävien alueiden ja reittien kannalta.

 

Maa-ainesten ottamissuunnitelmassa ei ole kerrottu, miten suoja-aluetta on tarkoitus käyttää ja hoitaa. Suoja-alueen hoidon ja maisemoinnin suunnittelussa on syytä ottaa huomioon näkymät Linnamäeltä ja lisäksi sen kaakkoispuolella maisema-alueella sijaitsevalta Pikku Linnamäeltä ja muista maisema-alueen kohdista, joihin näkymiä voisi muodostua. Maisemoinnissa ja suoja-alueella on hyvä käyttää alueelle tyypillistä lajistoa ja pyrkiä mahdollisimman luonnontilaisen kaltaiseen vaikutelmaan. Maisemointia on hyvä alkaa toteuttaa alueen reunoilla jo toiminnan aikana.

 

Luonnonsuojelu

Hankealueelta vuonna 2007 tehdyn luontoselvityksen mukaan alueella on metsälain kriteerit täyttävä jyrkänne. Luontoselvityksessä alue on nimetty lohkoksi 3. Jyrkänteen alusmetsä on varttunutta lehtihavupuu sekametsää. Jyrkänteet alusmetsineen ovat tyypillisesti luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita ja monilajisia kohteita. Lupaa harkittaessa tulisi toimija velvoittaa säilyttämään alue koskemattomana. Alueen jättäminen koskemattomaksi säilyttäisi jyrkännemetsän tukemaan luonnon monimuotoisuutta alueella, joka on muuten voimakkaasti ihmisen muokkaama. Lohko 3 ei sijaitse louhittavalla alueella.

 

Lupaharkinnassa on pyrittävä huomioimaan luonnon monimuotoisuusarvojen lisäämismahdollisuudet, kun louhinta alueella on päättymässä. Alueen maisemoinnissa tulee muun muassa kiinnittää huomiota siihen, että alue saatetaan tilaan, jossa sen luontoarvot voivat kehittyä mahdollisimman monimuotoisiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa kotoperäisten, monilajisten sekä kasvupaikalle sopivien kasvilajien käyttöä istutuksissa ja/tai kylvöissä. Paahteiset, etelään ja lounaaseen avutuvat rinteet tulisi jättää avoimiksi, jotta niille voi kehittyä paahderinteille tyypillistä lajistoa. Yksilajista metsitystä ja luonnostaan avointen alueiden metsittämistä tulee välttää. Alueelle tuotavien maamassojen tulee olla puhtaita myös vieraslajien osalta.

 

Lupa- ja valvontavirasto kannanotto edelle esitetyn pohjalta:

 

Lupa- ja valvontavirasto katsoo, että hakemuksen mukainen toiminta onmahdollista toteuttaa niin, ettei se ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:n vaatimusten kanssa, edellyttäen että lausunnossa mainitut kaavoitusta, maisemavaikutuksia ja maankaatopaikkatoimintaa koskevat seikat otetaan asianmukaisesti huomioon. Lupaharkinnassa tulee ottaa huomioon seuraavaa:

 

-          Toiminnassa on noudatettava valtioneuvoston asetuksen 800/2010 vaatimuksia. Polttoaineiden ja muiden ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen on estettävä. Tukitoiminta-alueiden maarakenteet on tiivistettävä siten, että polttoaineiden ja muiden ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen on estetty. Poltto- ja voiteluaineiden sekä kemikaalien varastointi- ja käsittelyalueiden on oltava nesteitä läpäisemättömiä ja reunoiltaan korotettuja. Mahdollisista vahingoista on ilmoitettava välittömästi hätänumeroon 112.

 

-          Kaivualueen kuivatusjärjestelyistä ei saa aiheutua haittaa ympäristöll eikä kuivatusveden virtausreitin varrella oleville maanomistajille. Laskeutusallasta tulee tarvittaessa tyhjentää.

 

-          Lupapäätöksessä tulee antaa määräykset alueelle vastaanotettavien maa-ainesjätteiden vuotuisesta vastaanottomäärästä ja alueelle sijoitettavien maa-ainesjätteiden kokonaismäärästä sekä maa ainesjätteiden laadunvalvonnasta.

 

-          Maankaatopaikalle voidaan sijoittaa vain pilaantumattomia maa ainesjätteitä. Maankaatopaikalle ei voida sijoittaa risuja, kasvijätettä tai muuta vastaavaa orgaanista ainesta. Alueelle vastaanotettavista maa aineksista on pidettävä kirjanpitoa ja tiedot tulee raportoida valvontaviranomaiselle vuosiraportoinnin yhteydessä.

 

-          Maankaatopaikan toiminnassa on varmistettava, että läjityksestä ei aiheudu sortumavaaraa. Maankaatopaikalle on tarvittaessa rakennettava tukirakenteita jätetäytön vakauden varmistamiseksi.

 

-          Maankaatopaikkatoiminnalle on asetettava ympäristönsuojelulain 59 §:n mukainen jätteen käsittelytoiminnan vakuus.

 

-          Ottamisalueen maisemointia tulee mahdollisuuksien mukaan toteuttaa jo maa-ainesluvan voimassaoloaikana. Jyrkistä seinämistä ei saa aiheutua sortumavaaraa tai muuta riskiä ihmisille tai eläimille.

 

-          Vieraslajien torjunnasta alueella on huolehdittava. Toiminnanharjoittajan tulee riittävin toimenpitein varmistaa, ettei ottamisalueelle tai sen ulkopuolelle leviä toiminnan seurauksena haitallisia vieraslajeja.

 

-          Pinta- ja pohjavesien tarkkailua tulee jatkaa aiemmin hyväksytyn tarkkailusuunnitelman mukaisesti.

 

Lounais-Suomen elinvoimakeskus 13.5.2026:

 

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen liikenneosastolla ei ole maa ainesten ottamiseen huomautettavaa (maantien suoja-alue 30m, toiminta sen ulkopuolella), mutta kiinteistölle johtavalla tiellä on liian lyhyt päällystetty lippa maantien liittymässä. Eri vuosina otetuissa kuvissa näkyy ajoneuvojen renkaissa kulkeutuneita maa-aineksia maantiellä 110. Liittymä tulee kunnostaa siten, että maantien päällysteen reunasta mitattuna päällystetyn lipan pituus on 25 metriä.

 

Mikäli maantielle kulkeutuu liittymästä maa-ainesta, joka joudutaan harjaamaan ylimääräisenä toimenpiteenä, lasku harjauksesta lähetetään Salon Sepeli Oy:lle. Irtonainen maa-aines päällystetyllä maantiellä vaarantaa liikenneturvallisuutta.

 

Salon kaupungin maankäyttöpalvelut 18.5.2026:

 

Suunnittelualue sijaitsee maantien 110 varressa Korvenmäen jäteaseman itäpuolella. Kiinteistö jatkuu itään metsäisenä kalliomaana. Viereisellä länsipuolisella kiinteistöllä on autojen purkuliike. Valtioneuvoston asetuksen (800/2010) mukaan etäisyyden asuinrakennuksiin tulee olla vähintään 300 metriä, kun louhitaan ja murskataan kiveä. Alueelta luoteeseen sijaitseva asunto on vain 150 metrin päässä ottamisalueen ulkorajasta tien toisella puolella. Yhteiskäsittelylupahakemuksessa on mainittu murskaimen sijoittaminen mahdollisimman kauas häiriintyvistä kohteista, suojaetäisyys huomioiden.

 

Hakemusta koskevan tilan alueella ei ole voimassa olevia oikeusvaikutteisia yleis-, asema- tai ranta-asemakaavoja. Eteläisellä naapurikiinteistöllä on voimassa Salon kaupungin yleiskaava 2020. Siinä ja Salon seudun maakuntakaavassa kaavamerkintänä on M ”Maa- ja metsätalousvaltainen alue”. Viereiselle kiinteistölle on maakuntakaavassa kaavamerkintänä E ”Erityistoimintojen alue”. Suunnittelualueella ei ole tiedossa olevia suojelukohteita. Alueella ei ole kaunista maisemakuvaa tai muita luonnonarvoja. Alueesta on tehty luontoselvitys ennen aikaisempien lupien hakemista.

 

Kohde ei ole pohjavesialueella. Tien toisella puolella sijaitsee Lakianummen 2-luokan pohjavesialue. Alueelle on laadittu pinta- ja pohjavesien tarkkailusuunnitelma vuonna 2009. Pohjaveden laatua tarkkaillaan viidessä eri kohteessa kaksi kertaa vuodessa. Pintavesiäkin tarkkaillaan. Suunniteltu alin ottamistaso on +71.00 (N2000). Pohjaveden ylimmistä korkeuksista varsinaisella kaivualueella ei ole mainintaa, mutta lupahakemuksessa ei haeta louhoksen syventämistä aiempiin lupiin nähden.

 

Alueelle on vuonna 2009 tehty meluselvitys ja suoritettu melumittauksia. Tuolloin todettiin, ettei melu päiväaikaan ylitä VNp:n 993/1992 päiväajan ohjearvoa 55 dB. Mittauksia on tehty myös tämän jälkeen. Pölyämistä ehkäistään kastelemalla ja suolaamalla. Ottamissuunnitelmassa todetaan myös, että murskain sijoitetaan lähelle louhittua seinämää ja näin se jää melun ja pölyn torjunnan kannalta sopivasti seinämän ja varastokasojen suojaan. Varastokasat auttavat tehokkaasti haittojen ehkäisyssä. Ottamistoiminnan jälkeen alue palautetaan metsätalouskäyttöön.

 

Maankäyttöpalvelut uusii asiasta aikaisemmin lausumansa. Maankäytöllisin perustein asiaa arvioiden alueen käyttämiselle maa-aineksen ottoon ei ole kaavoituksellista estettä. Maa-ainesten ottamistoiminta soveltuu hyvin juuri tämänkaltaiselle alueelle. Erityistä huomiota tulee kiinnittää meluun ja ilman laatuun suhteessa lähiseudun asutukseen, jolle ei saa aiheutua haittaa maa-ainesten ottamistoiminnasta.

 

Salon kaupungin ympäristöterveydenhuolto 27.5.2026:

 

Terveydensuojeluviranomainen puoltaa hakemuksen mukaisen luvan myöntämistä. Ympäristöterveydenhuoltoon ei ole tullut yhteydenottoja toiminnan aiheuttamista haitoista tai ympäristöhäiriöistä.

 

Toiminnan aiheuttamaa ulkomelutasoa on selvitetty aiemmin mallinnuksella (Promethor, Raportti PR-Y1418, 13.7.2009) ja mittauksilla (Promethor, Raportti PR-Y1476, 7.12.2009). Nykyisen toiminnan aikaisen melutason selvittämiseksi on tehty ympäristömelun mittaussuunnitelma, jonka tarkoituksena on mitata melun A-painotetun ekvivalenttitasoa neljässä lähimmässä asuinkiinteistössä (Promethor, 21.1.2020, Raportti PR5227‐TY01). Finnrock Consulting Oy:n tekemissä tärinämittauksissa alueella ei havaittu ohjearvojen ylityksiä (1.1.2018-31.12.2018, omakotitalot ****************, **************** ja ******************).

 

Terveydensuojeluviranomainen muistuttaa, ettei toiminnasta ei saa aiheutua terveydensuojelulain 1 §:n mukaista terveyshaittaa tai sen mahdollisuutta lähialueen asukkaille (sisämelu, sisäilman pöly, asuinrakennusten tärinä, yksityiskaivojen talousveden laatu).

 

Toiminnan aiheuttama melu ei saa ylittää lähimmissä häiriintyvissä kohteissa asumisterveysasetuksessa 545/2015 mainittuja sisämelun toimenpiderajoja. Sisämelun toimenpiderajojen oletetaan pysyvän sallituissa rajoissa, mikäli ulkomelutaso ei ylitä VNp:n 993/1992 mukaisia ohjearvoja. Toiminta ei saa vaarantaa talousvesikäytössä olevien yksityiskaivojen vedenlaatua.

 

Muistutukset ja mielipiteet

 

Lupahakemuksesta ei jätetty muistutuksia tai mielipiteitä.

 

Hakijan vastine 2.9.2026

 

Hakija toteaa vastineessaan seuraavaa:

 

Vastine Lupa- ja valvontaviranomaisen lausuntoon:

 

Tiedot vuosittain (myös edellisenä lupakautena) vastaanotettavien maa-ainesten määristä on ilmoitettu Salon kaupungin ympäristönsuojelupalveluun. Vastaanotettu maa-aines on sijoitettu samaan paikkaan louhoksen länsireunalle, josta osa on jo maisemoitu. Vastaanotettavan maa-aineksen tarjouksissa edellytetään, että sen tulee olla puhdasta. Mikäli ilmenee etteivät laatuvaatimukset täyty, niin kyseistä maa-ainesta ei oteta vastaan. Voimassa olevassa luvassa on maankaatopaikan toiminnalle asetettu 10 000 euron suuruinen vakuus.

 

Suora lainaus: Maankäyttöpalvelut uusii asiasta aikaisemmin lausumansa. Maankäytöllisin perustein asiaa arvioiden alueen käyttämiselle maa-aineksen ottoon ei ole kaavoituksellista estettä. Maa-ainesten ottamistoiminta soveltuu hyvin juuri tämänkaltaiselle alueelle. Erityistä huomiota tulee kiinnittää meluun ja ilman laatuun suhteessa lähiseudun asutukseen, jolle ei saa aiheutua haittaa maa ainesten ottamistoiminnasta.

 

28.08.2026 käydyssä puhelinkeskustelussa Salon kaupungin yleiskaavapäällikö totesi, että hanke ei ole ristiriidassa vireillä olevan Lakianummi-Korvenmäki yleiskaavamuutoksen kanssa ja se on omalta osaltaan luontevasti tukemassa alueen kehitystä jatkossa.

 

Maa-ainessuunnitelmaan merkityt, koko alueen kattavat suoja-alueet on tarkoitus säilyttää koskemattomina. Maisemanäkymät Linnamäeltä ja Pikku Linnamäeltä sekä muista maisema-alueen korkeista kohdista suuntautuvat enimmäkseen itään, kohti laajaa peltoaukeaa. Suunnitelmaan on ottamisalueen itäreunan ulkopuolelle merkitty arvokas puustoalue, joka myös osaltaan parantaa alueen maisemakuvaa ja jonka olemassaolo tullaan turvaamaan myös tulevaisuudessa. Maastokäynnin ja karttatarkastelun perusteella voidaan todeta, että lähialueen topografian ja runsaan puuston ansiosta alueen maisemahaitat tulevat jäämään vähäisiksi. Tällä ei myöskään katsota olevan haitallista vaikutusta alueen asutukseen eikä sen virkistyskäyttöön.

 

Vastine Elinvoimakeskuksen lausuntoon:

 

Maantielle johtavan tien liittymään tullaan päällystämään 90 metriä pitkä lippa.

 

Vastine Salon kaupungin maankäyttöpalvelujen lausuntoon:

 

Melun ja ilman laadun seurantaan tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Toimintaa raportoidaan lupapäätöksien mukaisesti.

 

Vastine Salon kaupungin ympäristöterveydenhuollon lausuntoon:

 

Melun, pölyn ja tärinän sekä veden laadun seurantaan tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Toimintaa raportoidaan lupapäätöksien mukaisesti.

 

VIRANOMAISEN RATKAISU

 

Valmistelijan ehdotus:

 

Rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää Salon Sepeli Oy:lle maa-aineslain 4 a §:n mukaisen luvan maa-ainesten ottamiseen (kalliokiviaines) sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen luvan kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen kiinteistölle kiinteistölle Mölkkäri 734-658-1-41. Lisäksi lupa myönnetään ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 13 f mukaiseen puhtaan maa-aineksen maankaatopaikkatoimintaan.

 

Lupa myönnetään nykytilannekartassa (työnro 2959, piir.nro 1/6, 10.1.2026) esitetylle alueelle. Lupa-aika on kymmenen vuotta. Kokonaisottomäärä on 400 000 m3 ja vuotuinen ottomäärä 40 000 m3.

 

Toiminnoille myönnetään maa-aineslain 21 §:n ja ympäristönsuojelulain 199 §:n mukainen aloittamisoikeus muutoksenhausta huolimatta.

 

Lupa myönnetään edellyttäen, että toiminnassa noudatetaan seuraavia lupamääräyksiä ja muilta osin toimitaan hakemuksessa esitetyllä tavalla. Luvan haltijan on saatettava tämä päätös ja määräykset kaikkien alueella toimijoiden tietoon tarpeellisin osin.

 

Tämä lupa ja sille määrätty vakuus korvaa alueelle aiemmin myönnetyt maa-aines- ja ympäristöluvat sekä vakuudet.

 

Päätöksen perustelut, muutoksenhaku, sovelletut oikeusohjeet, määrätty vakuus sekä päätöksestä perittävä maksu ilmenevät valmistelusta.

 

LUPAMÄÄRÄYKSET

 

Toiminnan aloittaminen

 

1. Ennen ottamistoiminnan aloittamista on pidettävä aloitustarkastus.

Ennen tarkastusta hakijan tulee toimittaa luvassa määrätyt vakuudet

hyväksyttäväksi ja toteuttaa muut tarvittavat lupamääräykset.

 

2. Luvanhaltijan on nimettävä laitoksen ympäristönsuojelusta vastaava henkilö ja toimitettava yhteystiedot Salon kaupungin ympäristönsuojeluun. Yhteystiedot on pidettävä ajan tasalla. Vastuuhenkilöllä on oltava tehtävien hoitamiseksi riittävä ammattitaito.

 

3. Ottamis- ja kaivualueen rajat on merkittävä maastoon. Rajat on oltava merkittyinä ottamistoiminnan ajan ja merkkejä on oltava riittävä määrä.

 

Toiminta-alueen suojaetäisyydet ja turvallisuus

 

4. Suojaetäisyyden kaivualueesta on oltava vähintään 300 m lähimpiin

asuinrakennuksiin sekä loma-asuntoihin ja niiden välittömään

oleskelualueeseen.

 

5. Ottamisalueen suojaetäisyys 110-tien keskilinjaan on oltava vähintään 50 m. Naapuritiloihin 734-658-1-55 ja 734-423-1-128 tulee jättää vähintään 10 m levyinen suoja-alue. Suoja-alue tulee olla koskematon. Puusto tulee säilyttää ja maa-ainesten sijoittaminen suoja-alueelle on kielletty.

 

6. Toiminta-alueen tulotiellä on oltava lukittava ajoeste. Jyrkännealueet on suojattava aidalla siten, että kulku reuna-alueelle on estetty. Mahdollisista vaaroista on tiedotettava varoituskyltein ja estein.

 

Kaivusyvyys

 

7. Alin sallittu ottosyvyys on +71 (N2000). Pohja tulee louhia viettäväksi luode-pohjoissuuntaisesti, jotta pintavedet johtuvat hallitusti laskeutusaltaisiin.

 

8. Kaivualueella on oltava riittävä määrä päivittäisessä työskentelyssä havaittavia korkeuspisteitä sidottuna korkeusjärjestelmään N2000.

 

Louhimon ja murskaamon toiminta

 

9. Louhintaa ja murskausta saa harjoittaa lupa-alueella maanantaista   perjantaihin lukuun ottamatta kesä-, heinä- ja elokuuta sekä arkipyhiä seuraavasti:

 

-          murskaus klo 7-21

-          poraus klo 7-18

-          rikotus klo 8-18

-          räjäytykset klo 8-18

 

Kuormaaminen ja kuljetus on sallittua ympäri vuoden lukuunottamatta arkipyhiä:

 

-          ma-pe klo 6-22

-          la klo 8-18

 

10. Murskain tulee sijoittaa laitoksen toiminta-alueella mahdollisimman alhaiselle tasolle ja mahdollisimman kauas häiriintyvistä kohteista. Murskainta ei saa sijoittaa alle 300 m etäisyydelle asumiseen tai loma-asumiseen käytettävästä rakennuksesta tai sen piha-alueesta.

 

11. Toiminnanharjoittajan tulee ilmoittaa louhinta- ja murskaustoimintajakson ajankohta kirjallisesti viisi (5) työpäivää ennen kyseisen toimintajakson aloittamista 800 metrin säteellä laitosalueesta sijaitsevien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Tiedotteesta on käytävä ilmi louhinta- ja murskausajat sekä toiminnanharjoittajan yhteystiedot.

 

Maankaatopaikkatoiminta

 

12. Maa-ainesten läjitystä saa harjoittaa ympäri vuoden lukuun ottamatta arkipyhiä seuraavasti.

 

-          ma-pe klo 6-22

 

13. Maankaatopaikan alueella saa vastaanottaa ja läjittää vuosittain alle 50

000 tonnia puhtaita maa-aineksia. Läjitystä ei saa ulottaa muualle kuin

hakemuksen liitteen maanläjitysaluekartan (piir. N:o 1/1, 16.9.2026) mukaisesti merkityille läjitysalueille.

 

Maankaatopaikkatoimintaan alueelle sijoitettavan maa-aineksen kokonaismäärä saa olla 230 098 m3. Edellisen lupakauden aikana toimitettu määrä on 127 532 tonnia (n. 83 363 m3), joten alueelle saa uuden lupakauden aikana vielä toimittaa n. 146 735 m3 maa-ainesta.

 

14. Vastaanotettavat maa-ainekset on käytettävä alueen maisemointiin

hakemuksen mukaisesti. Muualta tuotavia maa-aineksia ei saa

välivarastoida tai jatkokäsitellä alueella.

 

15. Vastaanotettavat ja kaivualueen luiskiin läjitettävät maa-ainekset eivät saa sisältää risuja, kasvijätettä tai muuta orgaanista ainesta eikä ympäristölle haitallisia aineita. Maa-aineksia saa tuoda alueelle vain kohteista, joissa ei ole ollut maaperää pilaavaa toimintaa.

 

Maankaatopaikalle sijoitettavan maa-ainesjätteen sisältämien haittaaineiden pitoisuuksien tulee alittaa PIMA-asetuksessa säädetyt alemmat ohjearvot.Tarvittaessa läjitettävien maa-ainesten puhtaus on todettava näytteenotoin.

 

16. Vastaanotetut maa-aineskuormat tulee tarkastaa ja havaitut alueelle soveltumattomat ainekset tulee palauttaa toimittajalle tai toimittaa paikkaan, jolla on lupa kyseisen aineksen vastaanottoon. Soveltumattomattomista toimituksista tulee pitää kirjaa.

 

17. Toimenpidealueelle vastaanotettavista maa-aineksista on pidettävä kirjaa, josta ilmenee maa-ainesten paino, laatu, alkuperä, tuontipäivämäärä, tuoja sekä läjityspaikka toiminta-alueella. Kirjanpito on esitettävä valvovalle viranomaiselle aina pyydettäessä.

 

18. Maankaatopaikkatoiminnasta ei saa aiheutua sortumavaaraa. Maankaatopaikalle on tarvittaessa rakennettava tukirakenteita jätetäytön vakauden varmistamiseksi. Valvova viranomainen voi tarvittaessa edellyttää toiminnanharjoittajaa laatimaan tarkemmat suunnitelmat ja laskelmat siitä, miten läjityksen vakaus varmistetaan.

 

Melu

 

19. Valtioneuvoston asettamia melun ohjearvoja ei saa ylittää. Louhinnassa, rikotuksessa, murskauksessa ja seulonnassa on käytettävä parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaista laitteistoa. Toiminnasta aiheutuvaa melua on torjuttava koteloinnein, kumituksin tai muilla ääniteknisesti parhailla meluntorjuntatoimilla.

 

20. Toiminnanharjoittaja on velvollinen osoittamaan luotettavasti ja ympäristön suojeluyksikön hyväksymällä tavalla, etteivät melutason arvot ylity häiriölle alttiissa kohteissa. Melu on mitattava häiriintyvissä kohteissa tarvittaessa, jos haitoista tulee valituksia valvovalle viranomaiselle.

 

21. Ottamistoiminta on suunniteltava siten, että kalliorintaukset toimivat mahdollisimman tehokkaasti esteenä melun leviämiselle sekä varastokasojen sijoittelulla tulee mahdollisuuksien mukaan ehkäistä melun leviämistä häiriintyviin kohteisiin

 

Päästöt ilmaan

 

22. Toiminnasta aiheutuvat hiukkaspäästöt eivät saa ylittää valtioneuvoston asetuksessa 79/2017 hengitettäville hiukkasille (PM10) annettuja raja-arvoja niillä alueilla, joilla asuu tai oleskelee ihmisiä taikka alueilla, joilla ihmiset saattavat altistua ilman epäpuhtauksille.

 

23. Pölylähteet on sijoitettava teknisten mahdollisuuksien mukaan toiminta-alueen alimmalle tasolle. Pölyn leviämistä on estettävä laitteistojen riittävällä koteloinnilla, pudotuskorkeutta säätämällä sekä kastelulla tai käyttämällä muuta pölyn leviämisen kannalta parasta käyttökelpoista tekniikkaa.

 

24. Toiminta-alueen ja varastokasojen pölyäminen on tarvittaessa estettävä kastelulla tai muulla pölynsidontakeinolla. Ajoneuvojen kuormat on tarvittaessa kasteltava ja pölyn leviäminen ajoneuvoista toiminta-alueen ulkopuolelle on estettävä.

 

25. Toiminta tulee keskeyttää, jos pölyntorjuntalaitteiston toiminnassailmenee häiriö, tai pölyn leviämistä ei sääolosuhteiden vuoksi pystytä riittävästi rajoittamaan. Toimintaa voi jatkaa, kun vika on korjattu tai sääolosuhteet muuttuneet.

 

26. Tarvittaessa tulee teettää pölymittauksia pölylle altistuvassa kohteessa ja ryhtyä välittömästi tulosten edellyttämiin toimenpiteisiin. Mahdollisista pölymittauksista tulee etukäteen esittää mittaussuunnitelma Salon kaupungin ympäristönsuojeluun.

Tärinä

 

27. Tärinän vaikutuksia tulee seurata alle 500 m päässä olevissa häiriintyvissä kohteissa katselmuksilla ja tärinämittauksilla aina, kun toiminnalla voi olla tärinävaikutuksia. Salon kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen voi antaa tarvittaessa tärinän tarkkailua koskevia lisämääräyksiä.


Maaperän sekä pinta- ja pohjaveden suojelu

 

28. Toiminta on järjestettävä siten, ettei siitä aiheudu maaperän, pinta- ja pohjavesien pilaantumista.

 

29. Ottamisalueen valuma- ja suotovedet on johdettava suunnitelman mukaisesti laskeutusaltaiden kautta avo-ojaan siten, ettei niistä aiheudu vastaanottavan vesistön vedenlaadun heikentymistä, vastaanottavan uoman eroosiota tai vettymishaittaa alapuolisille alueille.

 

30. Laskeutusaltaiden on oltava toimintakuntoisia ja mitoitukseltaan riittäviä koko lupakauden. Kiintoaineksen tulee ehtiä laskeutumaan altaan pohjalle ja kiintoaines on poistettava riittävän usein altaan toiminnan varmistamiseksi.

 

Mikäli kaivualueen laajentuessa nykyisten laskeutusaltaiden mitoitus ei ole riittävä, tulee alueelle lisätä laskeutusaltaiden määrää.

 

31. Työkoneiden kuntoa on tarkkailtava päivittäin ja mikäli vuotoja on havaittavissa, kone on poistettava välittömästi käytöstä ja ottamisalueelta. Työkoneita ei saa pestä eikä huoltaa ottamisalueella.

 

32. Työaikaisten kemikaalien varastointi- ja tankkausalueiden on oltava nesteitä läpäisemättömiä ja reunoiltaan korotettuja.

 

Alueella kokoaikaisesti säilytettävät polttoaineet tai muut haitalliset aineet on säilytettävä ylitäytönestimillä varustetuissa kaksoisvaippasäiliöissä, jotka on sijoitettu lukittavaan konttiin tai vastaavaan tilaan.

 

Tankkausta on valvottava koko ajan ja tankkauksen suorittajalla on oltava riittävästi imeytysmateriaalia ja öljynkeräysvälineitä tankkauksessa sattuvan vahingon varalta.

 

33.Pyörökuormaajaa ja muita työkoneita on säilytettävä niille varatulla säilytysalueella tai tukitoiminta-alueella. Säilytysalueen tulee olla nesteitä läpäisemätön ja reunoilta korotettu.

 

Luonnonsuojelu

 

34. Metsälain 10 §:n mukainen suojeltu jyrkännealue sekä tämän arvokkaaksi luokiteteltu elinympäristö ottamisalueen länsiosassa tulee merkitä maastoon ja säilyttää koskemattomana.

 

35. Toiminnanharjoittajan tulee huolehtia, ettei ottamisalueelle leviä toiminnan seurauksena haitallisia vieraslajeja. Tarvittaessa vieraslajien torjuntatoimenpiteet tulee tehdä mekaanisesti, torjunnassa ei saa käyttää torjunta-aineita.

 

Paras käyttökelpoinen tekniikka

 

36. Toiminnanharjoittajan tulee olla riittävästi selvillä toimialansa parhaan

käyttökelpoisen tekniikan kehittymisestä ja varauduttava tällaisten

tekniikoiden käyttöönottoon kaikessa toiminnassaan.

 

Poikkeukselliset tilanteet

 

37. Öljy- ja kemikaalivahingoista tulee aina ilmoittaa Varsinais-Suomen pelastuslaitokselle (hätäkeskukseen) varsinaisten torjuntatoimien suorittamiseksi.

 

38. Häiriö- ja poikkeustilanteista, jotka saattavat aiheuttaa ympäristön pilaantumisen vaaraa tai merkittävää haittaa naapureille, on ilmoitettava välittömästi Salon kaupungin ympäristönsuojeluun.

 

39. Vahinko- ja onnettomuustilanteiden varalle laitosalueella on oltava saatavilla riittävä määrä imeytysmateriaalia, vuotojen torjuntakalustoa ja alkusammutuskalustoa. Toiminnanharjoittajan tulee kouluttaa laitoksen henkilökunta menettelystä vuoto- ja tulipalotapauksissa.

 

Jätteet

 

40. Ottamisalueella ei saa varastoida ylimääräistä kalustoa, tavaraa, eikä toimintaan kuulumattomia maa-aineksia.

 

41. Jätteiden käsittelyssä ja säilytyksessä tulee noudattaa Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan jätehuoltomääräyksiä.

 

42. Erilaiset vaaralliset jätteet on pidettävä erillään toisistaan. Vaaralliset jätteet on säilytettävä lukitussa tilassa suljetuissa ja asianmukaisesti merkityissä astioissa katettuna ja tiiviillä alustalla. Vaaralliset jätteet on toimitettava vähintään kerran vuodessa laitokseen, jonka ympäristölupa mahdollistaa vaarallisten jätteiden vastaanoton.

 

43. Jätteet saa luovuttaa kuljetettavaksi vain jätelain mukaan rekisteröityneelle jätteenkuljettajalle.

 

44. Kaivannaisjätteiden jätehuoltosuunnitelmaa on noudatettava. Suunnitelma on arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava vähintään viiden vuoden välein. Tieto arvioinnista ja mahdollinen uusi suunnitelma on toimitettava Salon kaupungin ympäristönsuojeluun.

 

Jälkihoito ja maisemointi

 

45. Ottamisalue tulee muotoilla maisemaan sopivaksi ja koko ottamisalueen tulee olla jälkihoidettu luvan voimassaoloaikana. Ottamisalueen kalliojyrkänteiden luiskat tulee maisemoida vähintään kaltevuuteen 1:3 maankaatopaikkatoiminnasta saatavilla puhtailla maa-aineksilla.

 

46. Alueelta kuoritut pintamaat tulee levittää pintakerrokseksi luiskien ja kaivualueen pohjalle. Mikäli alueelta kuorittujen pintamaiden määrä ei riitä koko alueen pintakerrokseksi, tulee muualta tuotavasta pintamaamateriaalista tehdä etukäteen ilmoitus hyväksyttäväksi ympäristönsuojeluun.

 

47. Lupa-alueen metsittymistä tulee edistää täydennysistutuksilla luvan voimassaoloaikana siten, että alueelle kehittyy sekametsä. Istutuksissa/kylvössä tulee käyttää kotoperäistä, monilajista ja kasvupaikalle sopivaa kasvilajistoa niin, että luontoarvot voivat kehittyä mahdollisimman monimuotoisiksi.  

 

Tarkkailu, kirjanpito ja raportointi

 

48. Pintaveden laatua tulee tarkkailla näytepisteestä PU2. Pohjaveden laatua tulee tarkkailla näytepisteistä PK1, RK2, PK7, RK8 ja PK20. Pinta- ja pohjavesinäytteet tulee ottaa kaksi kertaa vuodessa toukokuussa ja lokakuussa. Hakemuksesta tarkkailu voidaan toteuttaa myös alueen toimijoiden yhteistarkkailuna.

 

Pintevesinäytteistä tulee määrittää: ulkonäkö, haju, lämpötila, sameus, sähkönjohtavuus, pH, kiintoaine, väriluku, CODMn, nitraattityppi, nitriittityppi, ammoniumtyppi, kokonaistyppi, kokonaisfosfori, sulfaatti, kloridi, rauta, mangaani, öljyhiilivedyt ja enterokokit. Näytteenoton yhteydessä on kirjattava ylös havainto virtaamasta.

 

Pohjavesinäytteistä tulee määrittää: ulkonäkö, haju, lämpötila, sameus,

sähkönjohtavuus, pH, väriluku, CODMn, nitraattityppi, nitriittityppi,

ammoniumtyppi, kokonaistyppi, sulfaatti, kloridi, rauta, mangaani ja koliformiset bakteerit ja E. coli. Näytteenoton yhteydessä tulee mitata rengaskaivojen pohjaveden pinnankorkeus.

 

Näytteenottajan on oltava sertifioitu ja näytteiden otto ja analysointi on suoritettava standardien (CEN, ISO, SFS tai vastaavan tasoinen kansallinen tai kansainvälinen yleisesti käytössä oleva standardi) mukaisesti.

 

49. Näytteenottotulokset on toimitettava välittömästi niiden valmistuttua Salon kaupungin valvontaviranomaiselle ja Lupa- ja valvontavirastoon (kirjaamo@lvv.fi) sekä sähköisesti ympäristöhallinnon pohjavesitietojärjestelmään yhteistyössä naytteet analysoivan laboratorionkanssa (VYH-tiedonsiirtomuoto tai laboratorion suora-siirto).

 

50. Näytteenottotuloksista on laadittava vuosittain yhteenvetoraportti, jossa

on esitettävä tulokset, käytetyt menetelmät, mittausepävarmuus sekä

tulosten edustavuus. Raportissa on oltava sanallinen arvio toiminnan

vaikutuksista pinta- ja pohjavesien laatuun. Raporttiin on liitettävä

näytepisteiden sijaintikartta.

 

Yhteenvetoraportti on toimitettava vuosittain helmikuun loppuun mennessä

Salon kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle (kirjaamo@salo.fi) ja

Lupa- ja valvontavirastoon (kirjaamo@lvv.fi).

 

51. Irrotetun maa-aineksen määrä ja laatu tulee ilmoittaa vuosittain tammikuun loppuun mennessä NOTTO-järjestelmään.

 

52. Luvanhaltijan on vuosittain helmikuun loppuun mennessä toimitettava Salon kaupungin ympäristönsuojeluun edellisen vuoden toimintaa koskeva vuosiraportti.

 

Vuosiraportin tulee sisältää ainakin seuraavat tiedot:

- laitoksen toiminta-ajat

- laitoksen tuotantotiedot

- vuoden aikana alueelle vastaanotetun ja luiskiin sijoitetun maa-aineksen

määrä ja tiedot sen alkuperästä

- alueelta poiskuljetetun murskeen määrä

- varastossa olevan murskeen määrä

- poltto- ja räjähdysaineiden käyttö- ja laatutiedot sekä niiden perusteella

lasketut päästötiedot (NOX, SO2, CO2 ja hiukkaset)

- tiedot syntyneistä jätteistä ja vaarallisista jätteistä, niiden laadusta,

määrästä, varastoinnista ja edelleen toimittamisesta

- tiedot ympäristönsuojelun kannalta merkittävistä häiriötilanteista ja

onnettomuuksista (syy, kesto, arvio päästöistä ilmaan, maaperään ja

vesiin, arvio niiden ympäristövaikutuksista sekä niiden johdosta tehdyt

toimenpiteet)

- tiedot vuoden aikana toteutetuista ja suunnitteilla olevista muutoksista

- päästömittausraportit, kuten melu-, pöly- ja tärinämittausraportit.

 

53. Raportit ja asiakirjat on toimitettava Salon kaupungin kirjaamoon (kirjaamo@salo.fi tai PL 77, 24101 Salo). Toimitettaviin asiakirjoihin on liitettävä tieto, mitä lupaa ne koskevat.

 

Luvanhaltijan vaihtuminen tai toiminnan loppuminen

 

54. Toiminnan lopettamisesta tai luvanhaltijan vaihtumisesta tulee riittävän ajoissa ennen toimenpiteeseen ryhtymistä ilmoittaa kirjallisesti Salon kaupungin ympäristönsuojeluun.

 

RATKAISUN JA LUPAMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT

 

Luvan myöntämisen edellytykset

 

Hakemuksessa on esitetty maa-aineslain mukaisesti ottamissuunnitelma. Hakemuksen ja ottamissuunnitelman perusteella toiminnasta ei arvioida aiheutuvan maa-aineslain (555/1981) 3 §:n tarkoittamia seuraamuksia eikä vesilain (587/2011) 3 luvun 2 §:n mukaista luonnon ja sen toiminnan vahingollista muuttumista taikka vesistön tai pohjavesiesiintymän tilan huononemista, kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä ja lupahakemuksessa esitetyllä tavalla sekä annettuja määräyksiä noudatetaan. Näin ollen luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät maa-aineslain 6 §:n ja ympäristönsuojelulain 49 §:n mukaisesti.

 

Kiven louhinta, murskaus ja maankaatopaikkatoiminta eivät aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle eikä ympäristön pilaantumista, kun toiminnanharjoittaja menettelee hakemuksissa ilmoittamallaan tavalla ja noudattaa lupaviranomaisen antamia lupamääräyksiä. Määräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan aiheuttama pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski.

 

MURAUS-asetuksen (800/2010) mukaan kivenlouhimo, muu kivenlouhinta

ja kivenmurskaamo on sijoitettava siten, että melua tai pölyä aiheuttavan

toiminnon etäisyys asumiseen tai loma-asumiseen käytettävään

rakennukseen tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan oleskeluun

tarkoitettuun piha-alueeseen tai muuhun häiriölle alttiiseen kohteeseen on

vähintään 300 m. Hakemuksen perusteella kaivualueen etäisyys lähimpään asetuksen tarkoittamaan kohteeseen on yli 300 m.

 

Lisäksi lupamääräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan luonne,

kesto, vaikutusalueen ominaisuudet sekä tekniset ja taloudelliset

mahdollisuudet toteuttaa nämä toimet. Päästöjen ehkäisemistä ja

rajoittamista koskevat määräykset perustuvat parhaaseen

käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lisäksi on otettu huomioon varautuminen

onnettomuuksien ehkäisemiseen ja niiden seurausten rajoittamiseen.

Toimittaessa tämän yhteiskäsittelyluvan mukaisesti voidaan toiminnan katsoa edustavan parasta käyttökelpoista tekniikkaa.

 

Yleiset perustelut lupapäätökselle

 

Hakemuksen mukainen ottaminen kohdistuu alueelle, jolta on otettu

maa-aineksia jo aikaisemmin. Ympäristönsuojeluviranomaisen tietoon ei

ole tullut, että varsinaisesta otosta olisi aiheutunut haittoja ympäristölle tai

naapureille.

 

Lupaharkinnassa on otettu huomioon valtioneuvoston hyväksymä Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2022-2027 vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 28 §:n mukaisesti. Vesienhoitosuunnitelman mukaisilla ohjauskeinoilla seurataan ja estetään maa-ainestenoton mahdollisia haitallisia pohjavesivaikutuksia.

 

Vastaus lausuntoihin ja muistutuksiin

 

Lupahakemuksesta ei tullut muistutuksia.

 

Lausunnossa esitetyt seikat on otettu huomioon päätöksen perusteluissa seuraavasti:

 

Lausunnoissa esitetyt asiat on otettu huomioon mm. siten, että

päätöksessä on annettu määräykset toiminta-ajoista, melun, pölyn ja

tärinän torjunnasta ja tarkkailusta, maankaatopaikan vastaanotettavien maa-ainesten sijoittamisesta, laadusta ja määristä, polttonesteiden ja muiden kemikaalien varastoinnista, pohja- ja pintavesien suojelusta ja tarkkailusta sekä jätteen käsittelytoiminnan vakuudesta.

 

Lupamääräysten perustelut

 

Määräys 1: Määräys on annettu sen todentamiseksi, että määrätyt ja hakemuksessa esitetyt toimet on tehty ennen toiminnan aloittamista. Vakuuden on oltava voimassa ennen toiminnan aloittamista maa-aineslain mukaisesti.

 

Määräys 2: Ympäristönsuojelusta vastaavan henkilön nimeäminen on tarpeen valvonnallisista syistä, yhteydenpidon helpottamiseksi ja tiedon kulun turvaamiseksi erityisesti poikkeuksellisissa tilanteissa tai nopeaa reagointia edellyttävissä vahinkotilanteissa

 

Määräys 3: Lupa myönnetään hakemuksen mukaiselle toiminta-alueelle, joka on oltava todennettavissa maastossa sekä luvanmukaisen toiminnan että valvonnan mahdollistamiseksi. Ottamisalueen ja kaivualueen merkitsemisellä maastoon varmistetaan, että ottaminen tapahtuu ottamissuunnitelman mukaisesti.

 

Määräys 4: MURAUS-asetuksen (VNa 800/2010) mukaisesti kivenlouhimo ja -murskaamo on sijoitettava siten, että etäisyys lähimpään häiriintyvään kohteeseen on vähintään 300 m.

 

Määräys 5: Määrätyt suojaetäisyydet ovat kiinteistöjen734-658-1-55 ja 734-423-1-128 kanssa tehtyjen sopimusten mukaiset. Suojaetäisyyksillä vähennetään toiminnasta aiheutuvaa haittaa naapurikiinteistöille.

 

Määräys 6: Määräys on tarpeen yleisen turvallisuuden vuoksi. Asiattoman liikkumisen estäminen ehkäisee myös mahdollista ilkivaltaa, josta voi aiheutua esimerkiksi roskaantumista.

 

Määräys 7: Alin sallittu kaivusyvyys on myönnetty hakemuksen mukaisesti.

 

Määräys 8: Määräys korkeuspisteistä on annettu, jotta luvanhaltijan selvilläolovelvollisuus toteutuu ja toiminta vastaa ottamissuunnitelmaa. Toiminnassa on varmistettava, että otto tapahtuu luvan mukaiseen korkoon, jonka vuoksi alueella on oltava riittävä määrä korkomerkkejä.

 

Määräys 9: Toiminnan etäisyys lähimpään häiriintyvään kohteeseen on alle 500 m, jonka vuoksi toiminta-ajat on määrätty hakijan esityksen sekä MURAUS-asetuksen (VNa 800/2010) perusteella. Aamun toiminta-ajat vastaavat muilta osin hakemuksessa ehdotettuja, mutta rikotus ja rajäytys on mahdollista asetuksen mukaisesti klo 8 alkaen.

 

Poraus-, räjäytys-, louhinta- ja murskaustyöt on kielletty hakijan

ehdotuksen lisäksi myös kesä- ja elokuussa läheisen asutuksen vuoksi.

Murskaus ja louhinta on ollut kielletty kesäkuukasina myös alueelle

aiemmin myönnetyssä ympäristöluvassa.

 

Määräys 10: MURAUS-asetuksen (VNa 800/2010) mukaisesti kivenmurskaamo on sijoitettava siten, että etäisyys lähimpään häiriintyvään kohteeseen on vähintään 300 m.

 

Määräys 11: Määräys tiedottamisesta asuinkiinteistöille 800 metrin säteellä laitosalueesta ennen louhinta- ja murskaustoimintajaksoa on annettu, koska tiedottamalla voidaan vähentää toiminnasta mahdollisesti koettua haittaa tai häiriötä.

 

Määräys 12: Maa-ainesten läjitys on kuormaamiseen ja kuljetukseen verrattavaa toimintaa, josta ei arvioida aiheutuvan erityisiä melu- tai muita haittoja. Toiminta-ajat on rajattu kuljetus- ja kuormaamisaikojen perusteella.

 

Määräys 13-14: Vuosittain läjitettävän määrän on oltava alle 50 000 tonnia, jotta ympäristölupa-asian voi ratkaista kunnan ympäristöviranomainen. Maankaatopaikkatoiminta on osoitettu vain tiettyä luvassa määrättyä aluetta varten.

 

Määräys 15-16: Määräys on annettu, jotta varmistetaan, että maankaatopaikalle vastaanotetaan vain puhtaita ja luvassa sallittuja maa-aineksia

 

Määräys 17: Alueelle vastaanotetuista ja sijoitetuista maa-ainesjätteistä on pidettävä kirjaa, jotta jokainen maa-aineserä voidaan tarvittaessa jäljittää, jos on syytä epäillä ympäristön pilaantumista.

 

Määräys 18: Hakemuksessa ei ole esitetty maa-ainestäytön vakavuuslaskelmia ja niiden teettämiseen on varauduttava.

 

Määräys 19-21: Määräyksillä pyritään vähentämään laitoksen toiminnan melusta aiheutuvaa ympäristöhaittaa lähimmissä häiriintyvissä kohteissa.

 

Määräys 22-26: Määräykset pölyhaittojen vähentämiseksi on annettu sekä terveys- että ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi.

 

Määräys 27: Naapuruussuhdelain mukaan tärinästä ei saa aiheutua kohtuutonta rasitusta lähimpiin häiriintyviin kohteisiin.

 

Määräys 28-33: Määräykset on annettu ympäristön suojelemiseksi. Toiminta-alueella louhimon, maankaatopaikan, polttoaineiden tankkaus- ja säilytyspaikkojen  merkittävimmät ympäristövaikutukset kohdistuvat pohja- ja pintavesiin, jonka vuoksi on annettu määräyksiä laskeutusaltaista, pohjarakenteista sekä polttoaineiden ja kemikaalien varastoinnista ja käsittelystä.

 

Määräys 34: Arvokkaiden elinympäristöjen säilyttäminen on metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta lailla velvoitettu.

 

Määräys 35: Kiinteistön omistajan tai haltijan on huolehdittava kohtuullisista toimenpiteistä haitallisen vieraslajin hävittämiseksi tai sen leviämisen rajoittamiseksi, jos esiintymästä tai sen leviämisestä voi aiheutua merkittävää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle.

 

Toimijan on huolehdittava siitä, ettei hänen tuottamassaan, varastoimassaan, markkinoille saattamassaan, kuljettamassaan, välittämässään, myymässään tai muuten luovuttamassaan tuotteessa tai aineistossa ole haitallista vieraslajia, joka tuotteen tai aineiston mukana voi levitä toimijan hallinnassa olevan alueen ulkopuolelle.

 

Määräys 36: Määräys on annettu, jotta toiminnanharjoittajan seuraa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä toimialallaan sekä ottaa sitä käyttöön mahdollisuuksien mukaan.

 

Määräys 37-39: Määräyksillä varmistetaan ensitorjunta sekä tiedonkulku valvontaviranomaiselle tilanteissa, joissa ympäristölle on aiheutunut tai on vaarassa aiheutua poikkeuksellisen suurta haittaa. Varautumalla onnettomuustilanteisiin ennakolta minimoidaan mahdolliset haitat.

 

Määräys 40-44: Määräykset on annettu roskaantumisen ja ympäristön epäsiisteyden ehkäisemiseksi sekä vaarallisen jätteen turvallisen käsittelyn ja säilyttämisen varmistamiseksi. Jätteiden luovuttaminen on sallittu ainoastaan jätehuoltorekisteriin merkityille toimijoille.

 

Määräys kaivannaisjätehuoltosuunnitelman tarkistamisesta vähintään viiden vuoden välein perustuu maa-aineslakiin. Määräys luvan muuttamisesta kaivannaisjätteen määrän, laadun taikka jätteen loppukäsittelyn tai hyödyntämisen järjestelyiden muuttuessa merkittävästi, perustuu ympäristönsuojelulakiin.

 

Määräys 45-47: Määräykset maisemoinnista on annettu, jotta ottamisalue on toiminnan loputtua turvallinen, ja jotta ottamissuunnitelman mukainen jälkikäyttö metsätalousalueena toteutuu.

 

Pintamaiden palauttaminen on oleellista, jotta kasvukerros palautuu alueelle. Määräys maisemointiin käytettävien maa-ainesten puhtauden ja soveltuvuuden selvittämisestä sekä niistä tiedottamisesta ympäristönsuojeluun on annettu, jotta voidaan varmistua siitä, että muualta tuotavat maa-ainekset eivät aiheuta riskiä ympäristölle.

 

Määräys 48-50: Tarkkailumääräyksillä luvanhaltija velvoitetaan seuraamaan toimintansa vaikutuksia. Tarkkailumääräyksissä on huomioitu alueen aiempi vesitarkkailuohjelma. Pinta- ja pohjavesiä tarkkaillaan kaksi kertaa vuodessa, jotta toiminnan ympäristövaikutuksia voidaan seurata riittävällä tasolla.

 

Määräys 51-53: Määräykset on annettu viranomaisten tiedonsaannin turvaamiseksi ja valvonnan järjestämiseksi. Viranomaisen saamien tietojen avulla seurataan toiminnan lainmukaisuutta ja luvassa annettujen määräysten noudattamista. Irrotetulla maa-aineksella tarkoitetaan maa aineksia, jotka on irrotettu toiminnan yhteydessä.

 

Määräys 54: Jos lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, siitä tulee ilmoittaa välittömästi valvontaviranomaiselle. Maa-aineslain mukaan luvan aikaisempi haltija vastaa kaikista lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen.

 

Perustelut MAL 21 §:n ja YSL 199 §:n mukaisen oikeuden

myöntämiselle

 

Toiminnan aloittaminen lupapäätöstä noudattaen muutoksenhausta

huolimatta on perusteltua myöntää, koska kyseessä on kalliokiviaineksen ottoalue, jossa on jo aiemmin ollut lupahakemuksen mukaista toimintaa sekä maankaatopaikkatoimintaa. Aloittamisoikeus ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi ja toiminta on keskeytettävissä milloin tahansa.
 

Luvan voimassaolo

 

10 vuotta päätöspäivästä.

 

Otettava kokonaismäärä  Vuotuinen otto

 

400 000 m3   40 000 m3

 

Vakuus

 

Ennen toiminnan aloittamista hakijan on annettava lupamääräysten

noudattamiseksi ja jälkihoitotoimenpiteiden varmistamiseksi vakuus (MaL

12 §, 21 §, MaA 7 §). Jos vakuustyyppi on muu kuin takauslain mukainen takaus, kotimainen pankkitakaus tai sulkutili, vakuustyyppi hyväksytään erikseen.

 

Salon kaupunginvaltuuston 14.6.2023 hyväksymän maa-ainestaksan mukaisesti yhteiskäsittelyluvan vakuus on:

 

7,8 ha x 6 100 €/ha + 400 000 m3 x 0,09 €/m3 = 83 580 €.

 

Maa-ainesvakuus yhteensä 83 580 €

 

Lisäksi hakijan on toimitettava YSL 59 § mukainen jätteen

käsittelytoiminnan vakuus jätehuollon ja alueen jälkihoitotoimenpiteiden varmistamiseksi. YSL 60 § mukaisesti vakuuden on oltava riittävä ottaen huomioon toiminnan laajuus, luonne ja toimintaa varten annettavat määräykset.

 

Maankaatopaikkatoiminnalle määrätään vakuus 10 000 €

 

Maa-ainesvakuuden on oltava voimassa koko luvan voimassaoloajan ja vakuus palautetaan lupa-ajan ja lopputarkastuksen jälkeen, kun

maisemointi/jälkihoito on asianmukaisesti suoritettu ja hyväksytty. Kaatopaikan vakuuden on oltava voimassa kaatopaikan sulkemisen jälkeisen tarkkailun ja muun jälkihoidon päättymiseen saakka.

 

Jos vakuuden voimassaoloa jatketaan, uusiminen on tehtävä ennen vakuuden voimassaolon päättymistä.

 

Lupa-alueelle aiemmin asetettu 13.11.2019 § 159 myönnettyä maa-aineslupaa koskeva vakuus (76 820 €) vapautetaan tällä päätöksellä, kun tämän yhteiskäsittelyluvan mukaiset vakuudet on asetettu hyväksyttävästi.

 

Tarkastus- ja valvontamaksu

 

Lupahakemuksesta ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvanhakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

 

Yhteiskäsittelyluvan tarkastumaksu 2100 € + 0,012 €/m3 x 400 000 m3 + 105 € x 8 ha (alkava hehtaari) = 7 740 €
 

Toiminnan sijoittuminen alle 500 m lähimmästä asuin- tai

lomarakennuksesta 263 €.


Harkinta toiminnan aloittamiseksi ennen yhteiskäsittelyluvan lainvoimaiseksi tuloa 210 €.

 

Maankaatopaikka = 2625 x 0,5 = 1 132,50 €, ympäristönsuojeluviranomaisen taksan § 5.2 mukaisesti

Tarkastus- ja valvontamaksu yhteensä  9 345,50 €

 

Vuosittain laskutettava valvontamaksu lasketaan kulloinkin voimassa

olevan taksan mukaan.

 

Nämä maksut ovat Salon kaupunginvaltuuston 14.6.2023 hyväksymän

maa-ainestaksan sekä Salon rakennus- ja ympäristölautakunnan 14.6.2023 hyväksymän ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisia.

 

Sovelletut oikeusohjeet

 

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 2, 5-12,14-17, 19-20, 22, 27, 34, 39, 42-44, 47a - 49, 52-53, 58-62, 64, 66, 70, 83-85, 87, 96, 111-114, 123,

167-168, 170, 190-191, 199, 205 §

Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014) § 2-4, 6, 11-15, 18

Maa-aineslaki (555/1981) § 1, 3-7, 10-16, 16 b, 19-21, 23-23b

Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) § 1-4,

6-9

Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja

kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010) § 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9,

10, 11, 12

Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013) 1-4, 6-8,12-13, 16 §

Jätelaki (646/2011) § 6, 8, 12, 13, 15, 15b, 16, 17, 28, 29, 31, 118 §

Valtioneuvoston asetus jätteistä (978/2021) § 36

Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta (1709/2015) § 3, 4, 5

Valtioneuvoston asetus vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta (704/2019) § 1

Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) § 17

Valtioneuvoston päätös melun ohjearvoista (993/1992)

Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta (79/2017)

Valtioneuvoston päätös ilmanlaadun ohjearvoista (480/1996)

Salon kaupunginvaltuuston 14.6.2023 § 41 hyväksymä maa-ainestaksa

 

 

Muutoksenhakuviranomainen

 

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

 

Esittelijä

Rakennus- ja ympäristövalvonnan johtaja

 

Päätösehdotus

Rakennus- ja ympäristölautakunta myöntää Salon Sepeli Oy:lle maa-aineslain 4 a §:n mukaisen luvan maa-ainesten ottamiseen (kalliokiviaines) sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen luvan kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen kiinteistölle kiinteistölle Mölkkäri 734-658-1-41. Lisäksi lupa myönnetään ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 13 f mukaiseen puhtaan maa-aineksen maankaatopaikkatoimintaan. 

Lupa myönnetään nykytilannekartassa (työnro 2959, piir.nro 1/6, 10.1.2026) esitetylle alueelle. Lupa-aika on kymmenen vuotta. Kokonaisottomäärä on 400 000 m3 ja vuotuinen ottomäärä 40 000 m3. 

Toiminnoille myönnetään maa-aineslain 21 §:n ja ympäristönsuojelulain 199 §:n mukainen aloittamisoikeus muutoksenhausta huolimatta. 

Lupa myönnetään edellyttäen, että toiminnassa noudatetaan lupamääräyksiä 1-54 ja muilta osin toimitaan hakemuksessa esitetyllä tavalla. Luvan haltijan on saatettava tämä päätös ja määräykset kaikkien alueella toimijoiden tietoon tarpeellisin osin.

Tämä lupa ja sille määrätty vakuus korvaa alueelle aiemmin myönnetyt maa-aines- ja ympäristöluvat sekä vakuudet.

Päätöksen perustelut, muutoksenhaku, sovelletut oikeusohjeet, määrätty vakuus sekä päätöksestä perittävä maksu ilmenevät valmistelusta.

Päätös

Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Tiedoksianto

Päätöksestä ilmoitetaan osoitteessa www.salo.fi/kuulutukset. Asiakirjat valitusosoituksineen ovat nähtävillä Salon kaupungin verkkosivuilla www.salo.fi, kaupunki ja päätöksenteko, esitysasiat ja pöytäkirjat, rakennus- ja ympäristölautakunta 7.10.2026.

 

Päätös

Hakija

Lupa- ja valvontavirasto

Salon kaupunki/maankäyttöpalvelut

Salon kaupunki/ympäristöterveydenhuolto

 

Tieto päätöksestä

Asianosaiset