RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetuslautakunta
Pöytäkirja 07.10.2026/Pykälä 81
Talousarvio 2027, opetuslautakunta
Kaupunginhallitus 22.06.2026 § 240
Valmistelija
talousjohtaja Maria Kulmala, maria.kulmala@salo.fi, 02 778 4017
Talousarviokehyksessä määritellään tulevan vuoden talousarvion reunaehdot ja annetaan talousarvion laadintaohjeet toimielimille. Talousarviokehys perustuu verottajan ja kuntaliiton arvioon verotulojen ja valtionosuuksien kehityksestä sekä arvioon kaupungin toimintatulojen ja toimintamenojen kehityksestä vuodelle 2027.
Kuntalain 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt joulukuussa 2022 Salon kaupunkistrategian 2030 ”Avaimet kaikkiin oviin”. Uuden valtuustokauden aluksi kaupunkistrategiaa päivitettiin tarpeellisin osin ja uusi strategia hyväksyttiin joulukuun 2025 valtuustossa. Vuoden 2027 talousarvio ja vuosien 2028-2029 taloussuunnitelmavuosien strategiset linjaukset perustuvat valtuuston hyväksymään kaupunkistrategiaan.
Kuntatalouden kehitysnäkymät
Valtiovarainministeriön kevään kuntatalousohjelman mukaan Suomen talouden toipuminen viivästyy Lähi-idän kriisin seurauksena. Maailmantalous kasvoi odotettua vahvemmin ennen Lähi-idän kriisin kärjistymistä ja myös Suomen talous kasvoi vuoden 2025 lopulla. Talouden asteittaisen toipumisen ennakoitiin jatkuvan vuonna 2026, mutta öljyn hinnan nousu hidastaa talouskasvua selvästi. Bruttokansantuotteen kasvun arvioidaan kiihtyvän 1,7 prosenttiin vuosina 2027-2028.
Vuoden 2025 ennakollisten tilinpäätösanalyysien perusteella kuntien talous heikkeni odotetusti vuodesta 2024. Tilinpäätösarviot toteutuvat talousarvioita parempina, mihin vaikuttaa kuntien kulukuri sekä sopeutusohjelmat. TE-palvelu-uudistus lisäsi kuntien kuluja ja toimintakulut kasvoivat 5,3 prosenttia. Kuntien omat sopeuttamisohjelmat hillitsivät kulukasvua muilla palveluelueilla ja kuntien kulut kasvoivat lähes pelkästään työllisyyden hoidon aiheuttamien lisäkulujen vuoksi. Kuntien toimintakuluja kasvatti myös sopimuskorotukset, jotka lisäsivät palkkakustannuksia 2,8 prosenttia.
Kuntatalouden tilanne pysyy haastavana kuluvana vuonna. Kuntien talouspaineita lisäävät sovitut palkkaratkaisut, työttömyysetuuksien kasvaneet rahoitusvastuut, valtionosuuksiin kohdistuvat leikkaukset ja välttämättömät investoinnit. Toimintakulujen kasvun taustalla on erityisesti henkilöstökustannusten kasvu ja palkankorotukset ovat suurimmillaan lähivuosina.
Kuntien peruspalvelujen painopiste on sivistys- ja kulttuuripalveluissa, joiden yhteenlaskettu palvelutarve on laskeva. Laskeva palvelutarve ei kuitenkaan realisoidu menojen alenemisena samassa suhteessa, sillä menot eivät jousta mm. palveluverkkoon, henkilöstörakenteeseen ja lainsäädännöllisiin velvoitteisiin liittyvien jäykyyksien takia. Lisäksi varhaiskasvatuksen osallistumisaste ja erityisen tuen tarve ovat lisääntyneet viime vuosina. Te-palvelu-uudistuksen myötä kunnille siirtyi osittainen työttömyysetuuksien rahoitusvastuu, joka on luonteeltaan suhdanneherkkää ja vaikeammin ennakoitavaa.
Kuntien verotulot koostuvat kunnallis-, kiinteistö-, kaivosmineraali- ja yhteisöveroista. Kunnallisveron osuuden arvioidaan olevan verotuloista keskimäärin 73 prosenttia, yhteisöveron 12 prosenttia ja kiinteistöveron 15 prosenttia. Vuonna 2027 kuntien verotulojen arvioidaan kasvavan 3,7 prosenttia.
Kuntien valtionosuuksien kasvu vaihtelee vuosittain. Valtionosuuksia pienentävät hallituksen aiemmin päättämät pysyvät vähennykset. Lisäksi vuonna 2027 valtionosuuksia heikentävät valtionosuuksista vähennettävien perustoimeentulotuen kustannusten voimakas kasvu sekä kehysriihessä päätetty indeksijarrun tason korottaminen 2,8 prosenttiyksikköön. Samanaikaisesti valtionosuuksia kasvattavat kustannustenjaon tarkistukset ja indeksikorotukset. Määräaikaisten leikkausten päättyessä valtionosuuksien kasvu on voimakkaampaa vuosina 2028–2030.
Salon kaupungin vuoden 2025 tilinpäätös
Vuonna 2025 kaupungin tulos oli 0,1 miljoonaa euroa positiivinen. Vuonna 2024 ylijäämä oli 4,0 miljoonaa euroa, vuonna 2023 ylijäämä oli 16,1 miljoonaa euroa, vuonna 2022 ylijäämä oli 9 miljoonaa euroa ja vuonna 2021 ylijäämä oli 8,2 miljoonaa euroa.
Vuoden 2025 positiivisen tuloksen jälkeen taseessa olevat kertyneet ylijäämät nousivat 48,7 miljoonaan euroon eli 966 euroa per asukas (asukasmäärä 50.384).
Ennakoitu parempaan tuloksen vaikuttivat talousarviota paremmin toteutuneet tuotot sekä vastaavasti arvioitua pienempinä toteutuneet toimintakulut.
Kuluva vuosi 2026
Valtuuston hyväksymä talousarvio vuodelle 2026 on noin 7,8 miljoonaa euroa alijäämäinen. Suunnitelmakaudella yksittäiset taloussuunnitelmavuodet eivät ole tämän hetkisen arvion mukaan tasapainossa, mutta ottaen huomioon vuosien 2020-2025 positiiviset tulokset ja taseeseen kertyneen ylijäämän, talousuunnitelmakausi 2026-2028 on tasapainossa.
Kaupungin väkiluku oli viime vuodenvaihteessa 50 384. Asukasluku laski vuoden takaiseen 483 asukkaalla. Ennakkotietojen perusteella asukasluku on huhtikuun 2026 lopussa 50 200, joten vähennystä on neljän ensimmäisen kuukauden aikana 139 henkilöä. Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan kaupungin työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 11,4 %, kun se vuodenvaihteessa oli 12,7 %.
Toukokuun talouden toteuman perusteella sekä ulkoiset toimintatuotot ovat toteutuneet hieman talousarviota paremmin. Ulkoiset toimintakulut ovat toteutuneet hieman alle talousarvion. Henkilöstökulujen loppuvuoden kehitykseen vaikuttavat kunta-alan sopimusratkaisun mukaiset elokuussa voimaan tuleva yleiskorotus sekä lokakuussa voimaan tulevat paikallinen järjestelyerä ja kehittämisohjelmaeräkorotukset, joiden vaikutukset eivät näy vielä toukokuun toteumassa. Uutta pitkäaikaista lainaa ei ole nostettu toukokuun loppuun mennessä. Lyhytaikaista kuntatodistuslainaa oli toukokuun lopussa 45,0 miljoonaa euroa. Kokonaislainamäärä toukokuun lopussa oli noin 63,2 miljoonaa euroa eli noin 1.258 euroa/asukas, kun vuoden vaihteessa lainamäärä oli noin 57,2 miljoonaa euroa eli 1.135 euroa/asukas. Muutetun talousarvion mukaan lainanmäärä olisi vuoden 2026 lopussa noin 85 miljoonaa euroa.
Kuntaliitto on toukokuussa päivittänyt verotuloennustettaan. Tämän hetken verotuloennuste on vielä epävarma ja ennusteeseen on syytä suhtautua varovaisuuden periaatetta noudattaen. Kuntaliiton verotuloennusteen perusteella verotuloja tulisi kertymään vuonna 2026 yhteensä 116,6 miljoonaa euroa, kun talousarviossa verotulokertymäksi on arvioitu 118,4 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriön tekemän vuoden 2026 päätöksen mukaan valtionosuuksien toteuma olisi noin 31,4 miljoonaa euroa, kun talousarviossa valtionosuuksien määräksi on arvioitu 33,0 miljoonaa euroa.
Verotuloennusteet ja valtionosuuslaskelmat huomioiden tilikauden alijäämä toukokuun arvion mukaan olisi suurempi kuin kuluvavan vuoden talousarviossa. Huomioiden talouden toteuman, joka sisältää sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä olevien kiinteistöjen vuokratuotot, tilikauden alijäämä toukokuun arvion mukaan saattaa olla hieman pienempi kuin kuluvan vuoden talousarviossa ja alijäämä olisi noin 6 miljoonaa euroa. Näin aikaisessa vaiheessa vuotta tehtyyn ennusteeseen on kuitenkin syytä suhtautua varauksella. Ennustetta päivitetään, kun saadaan uusia päivitettyjä tietoja verotuloennusteista ja valtionosuuksista sekä kustannusten toteutumisesta.
Vuoden 2027 talousarviokehyksen taustaoletukset
Talousarvion kehys on laadittu ulkoisille toimintatuotoille ja toimintakuluille. Kehyksessä oletuksena on, että toimintatuotot kokonaisuudessaan hieman kasvavat vuoden 2026 talousarvion tasosta.
Toimintakulujen osalta oletuksena on, että kulut kokonaisuudessaan hieman nousevat vuoden 2026 talousarvion tasosta. Vuonna 2027 toimintakulujen kasvuun vaikuttaa muun muassa hintojen kasvu sekä kunta-alan palkkaratkaisut. Vuodelle 2027 palkkojen korotusprosenttina käytetään tässä vaiheessa 2,0 prosenttia ja korotusta voidaan tarpeen vaatiessa tarkastaa myöhemmin. Palvelujen ostoihin, aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostojen sekä muiden toimintakulujen arvioidaan kasvavan 1,0 prosenttia.
Kehyksessä on huomioitu sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä olevien kiinteistöjen yhtiöittämisen vaikutukset. Lisäksi kehyksessä on huomioitu kaupungin tuotto-odotus sijoitetulle pääomalle kahden prosentin suuruisena liikelaitos Salon veden osalta.
Verotulot on arvioitu Kuntaliiton viimeisen ennusteeseen pohjautuen (tilanne toukokuu 2026) nykyisillä veroprosenteilla. Verotuloennusteet ovat tässä vaiheessa vielä epävarmoja. Valtionosuudet arvioidaan Kuntaliiton ennakollisten valtionosuuslaskelmaan perustuen. Kuntaliitto käyttää laskelmassaan Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuden osalta kuluvan vuoden tietoja ja lopulliset tiedot Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden osalta saadaan vasta loppuvuodesta.
Edellä mainituilla taustaoletuksilla laaditun kaupunkitasoisen kehyksen vuosikate on pienempi kuin poistot ja arvonalentumiset, eikä vuosikate näin ollen kata poistoja. Talousarviokehyksessä tilikausi jää alijäämäiseksi noin -4,3 miljoonaa euroa. Myös suunnitelmavuodet ovat alijäämäisiä, vuonna 2028 alijäämän arvioidaan oleva -15 miljoonaa euroa ja vuonna 2029 alijäämä olisi -18,7 miljoonaa euroa. Laaditun kehyksen mukaan lainanmäärä vuoden 2027 lopussa olisi noin 132 miljoonaa euroa muutetun talousarvion mukaan laskettuna.
Investoinnit
Valtuusto on hyväksynyt talousarvio 2026 yhteydessä investointisuunnitelman vuosille 2027-2030. Sen mukaisesti investointimenot vuodelle 2027 ovat yhteensä 56,2 miljoonaa euroa.
Talousarviokehys ja suunnitelmavuodet
Kaupungin viime vuosien tilinpäätökset ovat olleet ylijäämäisiä ja taseeseen on kertynyt ylijäämää 48,7 miljoonaa euroa. Lähivuodet näyttävät kuitenkin haastavilta, mikä edellyttää pitkäkestoisia ratkaisuja talouden pitämiseksi tasapainossa. Suuret menolisäykset eivät lähivuosina ole mahdollisia, vaikka kasvun edellytyksistä täytyykin huolehtia. Kaupungin talous on kääntymässä hyvien vuosien jälkeen heikompaan ja tulorahoitus ei riitä kattamaan menoja ja alijäämäiseen talouteen tulee suhtautua vakavasti.
Kaupungin kustannuksista suurin osa syntyy sivistyspalveluiden toimialan alaisista palveluista. Haasteensa taloudelle ja toiminnalle luovat toimintamenojen kasvu, joka aiheutuu pääasiassa hintojen noususta sekä kunta-alan yleistä ansiokehitystä nopeammasta ansiokehityksestä, työvoiman saatavuusongelmat ja palvelutarpeen laskeminen varhaiskasvatuksen ja koulutuksen osalta, joka johtuu koko 2010-luvun jatkuneesta syntyvyyden alenemisesta. Lisäksi nykyisin työllisyyskehityksellä on entistä suurempi vaikutus kuntatalouteen ja siksi kuntatalous on aiempaa herkempi suhdannevaihteluille.
Pidemmän aikavälin haaste kaupungin toiminnassa ja taloudessa liittyy asukasluvun ja väestön ikärakenteen muutokseen sekä työllisyyskehitykseen. Asukasluvussa tapahtuvat muutokset vaikuttavat suoraan kaupungin verotuloihin ja valtionosuuksiin. Valtionosuudet määräytyvät pääosin asukkaiden ikärakenteen perusteella, minkä johdosta ikärakenteessa tapahtuva muutos on merkittävässä roolissa. Salon kaupungin verotulojen (verotulot ja valtionosuudet) kasvu tulevaisuudessa on ennusteiden mukaan vaisua ja tulojen kasvu on pienempää kuin toimintakatteen kehitys. Lisäksi työllisyyskehityksellä on entistä suurempi vaikutus talouteen, sillä kuntien rahoitusvastuu työllisyyden hoidosta on aiempaa laajempi. Työllisyyden kehitys on luonteeltaan suhdanneherkkää ja vaikeammin ennakoitavaa. Mikäli talous toteutuu ennusteiden mukaisesti, edellyttää se toimia jo tulevalle suunnitelmakaudelle.
Suunnitelmavuosien taustaoletuksina on, että toimintatuotot pysyvät vuoden 2027 kehyksessä arvioidulla tasolla ja toimintakulut kasvavat vuosittain 2 prosenttia. Verotulot perustuvat kuntaliiton toukokuiseen verotuloennusteeseen, valtionosuudet on arvioitu vuoden 2026 tasolle.
Esityslistan liitteenä on kaupunkitasoinen kehys laskettuna edellä mainituilla taustaoletuksilla ja sen mukainen kaupungin tuloslaskelma vuodelle 2027 sekä suunnitelmavuosille 2028-2029 ja rahoituslaskelma vuodelle 2027 sekä valtuuston hyväksymä (TA2026) investointisuunnitelma vuosille 2027-2030.
Toimielinkohtaista kehystä ei laadita tässä vaiheessa, vaan toimielinkohtainen kehys päätetään syyskuussa kaupunginhallituksessa kehyksen tarkistamisen yhteydessä, kun saadaan tarkemmat tiedot mm. verotuloennusteista.
Talousarvion valmistelu ja laadinta voidaan kuitenkin aloittaa toimialoilla kesäkuussa oheisena olevan talousarviolaadintaohjeen mukaisesti.
Kaupungin taloudellinen tilanne edellyttää talouden sopeuttamista ja toimintakatteen vahvistamista suunnittelukaudella. Kehyksen saavuttaminen edellyttää toimialakohtaisia toimenpiteitä eikä siinä ole huomioitu toimielinten mahdollisia lisätarpeita tai odotuksia.
Vuoden 2027 talousarvioprosessin alustava aikataulu
Talousarvio-ohjeet ja alustava talousarviokehys kesäkuu
Talousarviokehyksen hyväksyminen syyskuu (vko 38)
Toimielinten talousarviokäsittelyt lokakuu (vko 40)
Toimielinten talousarvioneuvottelut lokakuu (vko 41-42)
Veroprosenttipäätös KV marraskuu (vko 45)
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys marraskuu (vko 45)
Talousarvion käsittely yhteistoimintaelimessä marraskuu (vko 45)
Talousarvio KH marraskuu (vko 47)
Talousarvio KV joulukuu (vko 49)
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus käy alustavan keskustelun talousarvion kehyksestä vuodelle 2027 ja antaa luvan aloittaa talousarvion valmistelun liitteenä olevan laadintaohjeen mukaisesti.
Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että toimialat alkavat talousarviovalmistelun yhteydessä selvittämään toimielinkohtaisia toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi suunnitelmakaudella.
Kaupunginhallitus kehottaa toimialoja suhtautumaan hyvin kriittisesti loppuvuoden rekrytointeihin sekä hankintoihin ja toteuttamaan niiden osalta vain välttämättömimmät tarpeet. Kaikki yksiköiden rekrytoinnit on esitettävä toimialajohtajille etukäteen arvioitavaksi.
Kaupunginhallitus kehottaa tarkistamaan rekrytointiohjeessa määriteltyjä periaatteita.
Lopullinen talousarviokehys vuodelle 2027 hyväksytään syyskuussa (viikko 38).
Päätös
Merkittiin, että Wallius palasi kokoukseen klo 19.24.
Esittelijä täydensi päätösehdotustaan siltä osin, että lisäksi kaupunginhallitus päättää, että kaupungin rekrytoinneissa edellytetään täyttölupa aina, paitsi silloin kun sijaisuus on välttämätön lakisääteisten henkilöstömitoitusten täyttämiseksi. Tämä päätös on voimassa 31.12.2026 saakka.
Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän täydennetyn päätösehdotuksen.
Merkittiin, että Maria Kulmala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.41.
Tiedoksianto
Talouspalvelut
Toimielimet
Liikelaitos Salon Vesi
Kaupunginhallitus 14.09.2026 § 306
Valmistelija
talousjohtaja Maria Kulmala, maria.kulmala@salo.fi, 02 778 4017
Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 22.6.2026 § 240 Salon kaupungin toiminnan ja talouden kehystä vuodelle 2027 ja päätti, että lopullinen talousarviokehys vuodelle 2027 hyväksytään syyskuussa (viikko 38).
Kesäkuussa laaditussa kaupunkitasoisessa talousarviokehyksessä tilikausi 2027 jäi alijäämäiseksi noin -4,3 miljoonaa euroa. Myös suunnitelmavuodet ovat alijäämäisiä, vuonna 2028 alijäämän arvioidaan olevan -15 miljoonaa euroa ja vuonna 2029 alijäämä olisi noin -18,7 miljoonaa euroa. Kaupunkitasoisen kehyksen vuosikate on pienempi kuin poistot ja arvonalentumiset, eikä vuosikate kata poistoja. Kaupunginhallitus päätti talousarviokehyksen käsittelyn yhteydessä edellyttää, että toimialat alkavat talousarviovalmistelun yhteydessä selvittämään toimielinkohtaisia toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi suunnitelmakaudella. Lisäksi kaupunginhallitus kehotti toimialoja suhtautumaan hyvin kriittisesti loppuvuoden rekrytointeihin sekä hankintoihin ja toteuttamaan niiden osalta vain välttämättömimmät tarpeet.
Vuoden 2027 talousarviovalmistelun edetessä on todettu tarve toteuttaa merkittäviä talouden tasapainottamistoimenpiteitä. Valmistelun perusteella on arvioitu, että talouden tasapainottaminen suunnitelmakaudella edellyttää sekä tuloja lisääviä että toimintakuluja vähentäviä toimenpiteitä. Tavoitteen mittaluokan vuoksi valmistelussa on varauduttava myös sellaisiin toiminnallisiin muutoksiin ja henkilöstöön kohdistuviin toimenpiteisiin, joilla voi olla merkittäviä vaikutuksia henkilöstön asemaan.
Kuntatalouden tilanne
Vuoden 2025 tilinpäätösanalyysien perusteella kuntien talous heikkeni odotetusti vuodesta 2024. TE-palvelu-uudistus lisäsi kuntien kuluja ja toimintakulut kasvoivat 5,3 prosenttia. Kuntien toimintakuluja kasvatti myös sopimuskorotukset, jotka lisäsivät palkkakustannuksia 2,8 prosenttia. Kuntatalouden tilanne pysyy haastavana kuluvana vuonna. Kuntien talouspaineita lisäävät sovitut palkkaratkaisut, työttömyysetuuksien kasvaneet rahoitusvastuut, valtionosuuksiin kohdistuvat leikkaukset ja välttämättömät investoinnit. Toimintakulujen kasvun taustalla on erityisesti henkilöstökustannusten kasvu ja palkankorotukset ovat suurimmillaan lähivuosina. Kuntien tulopohjan kehitykseen liittyy epävarmuutta. Verotulojen arvioidaan kasvavan, mutta niiden kehitys on riippuvainen yleisestä talous- ja työllisyyskehityksestä ja valtionosuuksien kehitykseen vaikuttavat valtiontalouden sopeutustoimet ja valtionosuusjärjestelmään tehtävät muutokset. Tulojen ja menojen kehityksen epätasapaino edellyttää kunnilta pitkäjänteisiä toimia talouden tasapainon vahvistamiseksi.
Kaupungin taloudellinen tilanne
Kaupungin viime vuosien tilinpäätökset ovat olleet ylijäämäisiä ja taseeseen on kertynyt ylijäämää 48,7 miljoonaa euroa. Lähivuodet näyttävät kuitenkin haastavilta, mikä edellyttää pitkäkestoisia ratkaisuja talouden pitämiseksi tasapainossa. Suuret menolisäykset eivät lähivuosina ole mahdollisia. Kaupungin talous on kääntymässä hyvien vuosien jälkeen heikompaan ja tulorahoitus ei riitä kattamaan menoja ja alijäämäiseen talouteen tulee suhtautua vakavasti.
Taloudelle ja toiminnalle haasteita aiheuttavat toimintamenojen kasvu, joka johtuu pääasiassa hintojen noususta sekä kunta-alan yleistä ansiokehitystä nopeammasta ansiokehityksestä, sekä varhaiskasvatuksen ja koulutuksen palvelutarpeen väheneminen, joka johtuu koko 2010-luvun jatkuneesta syntyvyyden alenemisesta. Lisäksi työllisyyskehityksellä on nykyisin entistä suurempi vaikutus kaupungin talouteen, sillä kuntien rahoitusvastuu työllisyyden hoidosta on aiempaa laajempi. Työllisyyden kehitys on luonteeltaan suhdanneherkkää ja vaikeammin ennakoitavaa.
Pidemmän aikavälin haaste kaupungin toiminnassa ja taloudessa liittyy asukasluvun ja väestön ikärakenteen muutokseen sekä työllisyyskehitykseen. Asukasluvun muutokset vaikuttavat suoraan kaupungin verotuloihin ja valtionosuuksiin. Koska valtionosuudet määräytyvät pääosin asukkaiden ikärakenteen perusteella, ikärakenteen muutoksella on merkittävä vaikutus kaupungin talouteen. Ennusteiden mukaan Salon kaupungin verorahoituksen eli verotulojen ja valtionosuuksien kasvu on tulevaisuudessa vaisua ja jää toimintakatteen kehitystä pienemmäksi. Mikäli talous toteutuu ennusteiden mukaisesti, edellyttää se toimenpiteitä jo tulevalla suunnitelmakaudella. Kuluvana vuonna sekä suunnitelmakaudella vuosikate jää tasolle, joka ei riitä kattamaan poistoja. Ilman taloutta tasapainottavia toimenpiteitä tilikausien ennakoidaan muodostuvan merkittävästi alijäämäisiksi ja kaupungin taseeseen kertyneen ylijäämän pienenevän nopeasti.
Salon kaupunki investoi vuonna 2025 yhteensä noin 21,7 miljoonalla eurolla. Investointitaso kasvaa tulevina vuosina korkealle. Vuoden 2026 talousarviossa investointimenot vuonna 2026 ovat yhteensä 39,7 miljoonaa euroa, vuonna 2027 yhteensä 56,2 miljoonaa euroa ja vuonna 2028 yhteensä 39,7 miljoonaa euroa. Päätettyjen ja keskeneräisten investointien seurauksena velkamäärän ja kaupungin rahoituskustannusten ennakoidaan kasvavan. Investointien vaikutukset kaupungin talouteen näkyvät velkaantumisen ja rahoituskustannusten lisäksi poistoina. Kaupungin toimintakatteen ja vuosikatteen tulee tulevina vuosina vahvistua, jotta poistot ja rahoituskustannukset voidaan kattaa. Vetovoimaisen kasvukaupungin elinvoiman ylläpitäminen edellyttää investointeja ja kaupungin lainamäärä asukasta kohti on maan keskimääräistä tasoa alempi.
Henkilöstömenojen merkitys kaupungin taloudessa
Salon kaupungin ulkoiset toimintakulut vuonna 2025 olivat yhteensä 169,4 miljoonaa euroa. Henkilöstömenot (palkat ja palkkiot sekä henkilösivukulut) olivat yhteensä 101,2 miljoonaa euroa eli noin 60 prosenttia kaikista kaupungin ulkoisista toimintakuluista. Kunta-alan sopimuskorotukset nykyisellä henkilöstörakenteella lisäävät kaupungin henkilöstömenoja vuonna 2027 arviolta noin kaksi miljoonaa euroa.
Talouden sopeuttamistoimenpiteet
Talousarviokehyksen laadinnassa sopeutustoimina suunnitelmavuosille hyödynnetään tulojen lisäämistä sekä toimintakulujen vähentämistä. Talousarvion valmistelussa henkilöstöön kohdistuvien sopeutustoimenpiteiden osalta tavoitteena on enintään 2,2 miljoonaa euroa suunnitelmakaudella. Tämä on noin 2,2 prosenttia henkilöstömenoista ja vastaa noin 44 henkilötyövuotta. Muiden toimintakulujen osalta tavoitellaan noin 2,0 miljoonan euron sopeuttamista. Talouden tasapainottamiseen sisältyy myös 4,0 miljoonan euron verotulojen lisäys vuodelle 2028, mikä tarkoittaa kunnallisveroprosentin nostoa 0,4 prosenttiyksikköä. Kaikkien sopeutustoimenpiteiden valmistelu etenee osana talousarvioprosessia.
Kaupungin tämänhetkinen tulevien vuosien ennakoitu talouskehitys edellyttää suunnitelmallisia ja vaikuttavia talouden tasapainottamistoimenpiteitä jo tulevalla suunnitelmakaudella. Tämän vuoksi yhteistoimintaneuvottelut on tarpeen käynnistää osana vuoden 2027 talousarvion valmistelua. Yhteistoimintaneuvottelun aloittamisesta päätetään saman kokouksen erillisessä pykälässä.
Toimintatuotot
Toimintatuottojen lisäys on 5,0 miljoonaa euroa eli 16 % verrattuna talousarvioon. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 15.6.2026 § 56 yhtiöittää osan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen käytössä olevasta toimitilakannasta 1.1.2027 alkaen. Vuokratuottoihin on tehty arvio kaupungille jääneiden hyvinvointialueelle vuokrattujen kiinteistöjen vuokratuotoista tämän hetken tietojen perusteella. Muutoin toimintatuottojen on arvioitu kasvavan 1 prosenttia (pl. avustukset). Toimintatuottojen kehittymistä on arvioitu tämän hetken arvioon perustuen.
Toimintakulut
Toimintakulut laskevat kokonaisuudessaan noin -2,0 miljoonaa euroa eli 1,1 % verrattuna talousarvioon. Kunta-alan työehtosopimukset ovat voimassa 29.2.2028 saakka. Sopimus sisältää useita palkankorotuksia, jotka ajoittuvat sopimuskauden eri vuosille. Vuoden 2027 henkilöstökuluissa arvioidaan palkankorotusten vaikutusten oleva +2,0 prosenttia eli +2 miljoonaa euroa verrattuna tämän vuoden talousarvioon. Kuitenkin talousarvion valmistelussa arvioidaan henkilöstöön kohdistuvien toimenpiteiden osalta noin 2,2 miljoonan euron sopeutustavoitteen saavuttamista. Tämän johdosta henkilöstömenot kokonaisuudessaan pysyvät vuoden 2026 talousarvion tasolla eivätkä sopimuskorotuksista huolimatta kasva. Muiden toimintakulujen osalta tavoitellaan noin 2,0 miljoonan euron sopeuttamista.
Verotulot ja valtionosuudet
Verotulot vuodelle 2027 on laskettu nykyisellä kunnallisveroprosentilla. Kuntaliitto on julkaissut elokuussa viimeisimmän verotuloennusteen. Kunnallisverojen arvioidaan vuonna 2027 laskevan 0,4 prosenttia, kiinteistöverojen laskevan 1,1 prosenttia ja yhteisöverojen kasvavan 18 prosenttia verrattuna kuluvan vuoden talousarvioon. Verotulot yhteensä on kehyksessä arvioitu 119,5 miljoonan euron suuruiseksi kuntaliiton viimeisimpään ennusteeseen perustuen. Uusimmat verotuloennusteet ovat heikentyneet toukokuussa tehdyistä arvioista yhteensä 0,2 miljoonaa euroa. Talousarvioon verrattuna verotulot kasvavat 1,1 % eli hieman vajaa 1,2 miljoonaa euroa. Verotuloennustetta päivitetään syksyn aikana. Suunnitelmavuodelle 2028 sisältyy kunnallisveroprosentin nostaminen +0,4 prosentilla, mikä lisää kunnallisverotuloja arviolta 4 miljoonaa euroa.
Valtionosuudet perustuvat valtiovarainministeriön elokuussa tekemään ennusteeseen. Kuntaliitto käyttää laskelmassaan Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuden osalta kuluvan vuoden tietoja ja lopulliset tiedot Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden osalta saadaan vasta loppuvuodesta. Valtionosuudet on arvioitu yhteensä 29,3 miljoonan euron suuruisiksi, jossa on vähennystä -3,7 miljoonaa euroa verrattuna kuluvan vuoden talousarvioon. Verotulot ja valtionosuudet vähenevät yhteensä nettona -2,5 miljoonaa euroa kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna.
Talousarviokehyksen 2027 kustannustason muutos toimintakatteen osalta on yhteensä 7,0 miljoonaa euroa parempi verrattuna talousarvioon 2026.
Satunnaiset erät
Satunnainen erä on kertaluonteinen tapahtuma, joka ei synny normaalista toiminnasta. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 15.6.2026 § 56 yhtiöittää osan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen käytössä olevasta toimitilakannasta 1.1.2027 alkaen. Siirrettäviä kohteita on yhteensä 10 kappaletta. Kohdekokonaisuuden markkina-arvo oli kesäkuussa tehdyn arvion mukaan yhteensä 9,7 miljoonaa euroa. Kohteiden kirjanpidollinen arvo 31.3.2026 oli yhteensä 4,7 miljoonaa euroa. Luovutuksista aiheutuvat luovutustappiot tai -voitot muodostuvat luovutushinnan ja poistamattoman hankintamenon erotuksesta, joka näiden kohteiden osalta on talousarviokehyksen valmisteluvaiheessa arvioitu olevan yhteensä 5,0 miljoonaa euroa.
Yhteenveto talousarviokehyksen perusteista verrattuna kuluvan vuoden talousarvioon:
- Toimintatuottojen lisäys 16 %, +5,0 miljoonaa euroa
- Henkilöstökustannusten muutos 0 %
- Muiden toimintakulujen vähennys -1,1 %, -2,0 miljoonaa euroa
- Verotulojen lisäys, 1 %, 1,2 miljoonaa euroa
- Valtionosuuksien vähennys, -11 %, -3,7 miljoonaa euroa
- Poistojen lisäys, 8 %, 1,2 miljoonaa euroa
- Satunnaiset erät, lisäys 5,0 miljoonaa euroa
Rahoituskulut ja -tuotot arvioidaan vuoden 2026 tasoa korkeammiksi johtuen mahdollisesta lainakannan kasvamisesta sekä korkotason noususta.
Näillä edellä mainituilla muutoksilla kehystuloslaskelman toimintakate tulee olemaan -136,7 miljoonaa euroa ja vuosikatteeksi jää 11,6 miljoonaa euroa, joka ei riitä poistojen kattamiseen. Satunnaisten erien arvioidaan vuonna 2027 olevan yhteensä +5,0 miljoonaa euroa. Poistojen ja satunnaisten erien jälkeen kehyksen tulos on vajaa 0,08 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja poistoeron muutoksen jälkeen tilikauden yli-/alijäämä on 0,6 miljoonaa euroa.
Vuoden 2025 tilinpäätöksen mukaan kaupungin taseen ylijäämä on 48,7 miljoonaa euroa. Tämän hetkisten tulo- ja kuluennusteiden valossa tilikauden 2026 alijäämäksi on muodostumassa noin -4,9 miljoonaa euroa. Vuoden 2026 talouden ennusteeseen liittyy vielä epävarmuutta erityisesti verotulojen sekä toimintakulujen toteuman suhteen.
Liitteenä ovat vuodelle 2027 laaditut kaupunkitasoiset tulos- ja rahoituslaskelmat. Toimielinkohtaista kehystä ei tässä tilanteessa laadita.
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan kaupunkitasoisen talousarviokehyksen ja siihen sisältyvät talouden tasapainottamistoimenpiteet noudatettavaksi talousarvion jatkovalmistelussa.
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Tiedoksianto
Talouspalvelut
Toimialajohtajat
Liikelaitos Salon Vesi
Opetuslautakunta 07.10.2026 § 81
3765/02.02.00.01/2026
Valmistelija
sivistyspalveluiden johtaja Pia Stoor, pia.stoor@salo.fi; 02 778 4001,
varhaiskasvatusjohtaja Anna Karlsson, anna.karlsson@salo.fi, 02 778
7850, opetusjohtaja Inkeri Lahti, inkeri.lahti@salo.fi, 02 778 4688,
nuorisopalvelupäällikkö Taina Laaksonen, taina.k.laaksonen@salo.fi,
02 778 4800, rehtori Annika Viitanen Friberg, annika.viitanen@salo.fi, 02
778 4642, rehtori Päivi Pölönen, paivi.polonen@salo.fi, 02 778 4562, taloussuunnittelija Mirka Haanpää, mirka.haanpaa@salo.fi, 02 778 2288
Kaupunginhallitus on käsitellyt kokouksessaan 14.9.2026 § 306
talousarviokehystä. Talousarviokehys perustuu verotulojen ja valtionosuuksien kehitystä koskeviin ennusteisiin sekä arvioon kaupungin toimintatulojen ja toimintamenojen kehityksestä. Talousarviovalmistelun lähtökohtana on kaupungin talouden tasapainottaminen suunnitelmakaudella 2027-2029, minkä vuoksi talousarvion valmistelussa on varauduttu sekä toimintakuluja vähentäviin että tuloja lisääviin toimenpiteisiin.
Talousarvion 2027 kehys on laadittu ulkoisille toimintatuotoille ja toimintakuluille. Kunta-alan työehtosopimukset ovat voimassa 29.2.2028 saakka ja vuoden 2027 henkilöstökuluissa on huomioitu sopimuskorotusten noin 2,0 prosentin vaikutus. Kaupunginhallituksen hyväksymässä kehyksessä henkilöstömenoihin kohdistuu kuitenkin yhteensä 2,2 miljoonan euron sopeuttamistavoite ja muihin toimintakuluihin 2,0 miljoonan euron sopeuttamistavoite, minkä johdosta henkilöstömenojen kokonaismäärän tavoitteena on säilyä vuoden 2026 talousarvion tasolla.
Opetuslautakunnan vuoden 2027 talousarvioehdotus on laadittu nykytilanteen, tiedossa olevien muutosten ja vuoden 2026 talousarvion pohjalta. Talousarvion hyväksymiskäsittely ja käynnissä olevat yhteistoimintaneuvottelut voivat tuoda talousarvion sisältöön merkittäviä muutoksia. Koska yhteistoimintaneuvottelut ovat kesken, ei niiden lopputulosta voida ennakoida.
Vuoden 2027 talousarviossa olevat ponsiesitykset
Kaupunginvaltuuston kokouksessa 1.12.2025 § 72 ”Vuoden 2026 talousarvio ja toiminnalliset tavoitteet, taloussuunnitelma vuosille 2026-2028 sekä investointiohjelma 2026-2030” tehtiin seuraava ponsiesitys:
Uimaopetus
”Marjaana Mänkäri ehdotti Ulla Huittisen, Anu Aaltosen, Saku Nikkasen ja Anna-Leena Yli-Jaman kannattamana lisättäväksi seuraavaa ponsiesitystä: Ponsiesitys uimaopetuksen aloittamisesta esiopetusikäisille. Uusissa koulun uimaopetuksen suosituksissa korostuvat vesipätevyys ja uimaopetuksen aloitus jo esiopetusikäisenä. Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton (SUH) laatimiin suosituksiin vedoten, esitän, että Salon kaupungin esiopetussuunnitelmaan valmistellaan kuulumaan uimaopetus vuoden 2027 talousarvioon.
Puheenjohtaja tiedusteli, voiko kaupunginvaltuusto hyväksyä yksimielisesti Mänkärin ponsiesityksen.
Kaupunginvaltuuston hyväksyi Mänkärin ponsiesityksen yksimielisesti.”
Vastauksena ponteen:
Uimaopetuksen sisällyttäminen esiopetuksen toimintaan lukuvuodesta 2027 alkaen
Esiopetuksen toimintaan esitetään lisättäväksi uimaopetus osana liikunnallisen elämäntavan, vesiturvallisuuden ja hyvinvointitaitojen edistämistä. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan monipuolista liikkumista sekä lasten turvallisuus- ja hyvinvointitaitojen kehittämistä, ja valtakunnallisissa uimaopetuksen suosituksissa painotetaan opetuksen aloittamista jo esiopetusikäisenä, jolloin uinnin oppimisen herkkyyskausi on ajankohtainen. Uimaopetus vahvistaa lasten motorisia perustaitoja, kehonhallintaa, vedessä toimimisen perustaitoja ja vesiturvallisuusosaamista sekä edistää myönteistä suhtautumista liikuntaan ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia saada erilaisia liikkumisen kokemuksia.
Toiminta toteutettaisiin ostopalveluna sekä yhteistyössä liikuntapalveluiden ja uimahallin kanssa.
Toiminnan vuosikustannukset ovat arviolta noin 47 000 euroa. Kustannukset muodostuvat uimaopetuksesta, uimahallimaksuista, kuljetuksista sekä henkilöstöjärjestelyistä.
Opetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2027 talousarviossa perusopetukseen 5.-6.-luokille varatut 47 000 euron lisämääräraha siirretään esiopetusikäisten uimaopetuksen käynnistämiseen lukuvuodesta 2027-2028 alkaen.
Teijon koulu ja päiväkoti
Lisäksi kaupunginvaltuuston kokouksessa 18.5.2026 § 44 ”Teijon koulun lakkauttaminen 1.8.2027 alkaen” tehtiin seuraava ponsiesitys:
”Valtuutettu Stina Siikonen ehdotti Marjaana Mänkärin, Antti Olkinuoran ja Marja Ruokosen kannattamana seuraavaa ponsiesitystä: ”Mikäli tämän pykälän päätös on Teijon koulun säilyminen, esitän seuraavan ponnen:
Teijon koulun kasvun esteenä on tähän asti ollut erityisesti asuntojen saatavuuteen ja päiväkodin kapasiteettiin liittyvät ongelmat. Siksi tämän päätöksen myötä onkin tehtävä myös tarkastelua, joka tukisi alueen kehittymistä mahdollisimman tehokkaasti.
Esitän pontena, että tutkitaan:
1. Teijon päiväkodin kapasiteetin kasvattaminen ja yksikön siirtäminen koulun yhteyteen
2. Koulun luokka-asteiden tarkastelu, eli ns. pienten koulu -vaihtoehdon selvittäminen tulevaisuudessa sekä esikoulun järjestäminen kylällä
3. Hallinnollinen tehostaminen, esimerkiksi pienten koulujen yhteinen rehtori -malli
Asuntoasia on myös olennainen, mutta siihen tulee palata eri yhteydessä.
Selvitysten myötä voimme luoda kestävän ratkaisun tukemaan merkittävän teollisuus- ja matkailualueen kasvua.
Vastaavaa toimintaedellytyksiä parantavaa tarkastelua tulee tehdä muidenkin yksiköiden kohdalla, myös tulevissa esityksissä.”
Puheenjohtaja tiedusteli voiko kaupunginvaltuusto hyväksyä ponsiesityksen yksimielisesti. Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt ponsiesitystä yksimielisesti.
Kaupunginvaltuusto piti neuvottelutauon klo 21.13–21.21.
Puheenjohtaja totesi, että oli tehty ponsiesitys, jota kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt yksimielisesti, joten asiasta on äänestettävä.
Puheenjohtaja esitti, että järjestetään äänestys, jossa ne, jotka eivät hyväksy ponsiesitystä äänestävät JAA ja Siikosen ponsiesitystä kannattavat äänestävät EI.
Puheenjohtajan ehdotus äänestystavasta hyväksyttiin.
Suoritetussa äänestyksessä annettiin 24 JAA-ääntä ja 27 EI-ääntä
yhteensä 51 ääntä.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Siikosen ponsiesityksen.”
Vastauksena ponteen:
Asiaa on selvitetty sivistyspalveluiden ja tilapalveluiden yhteistyönä. Selvityksen mukaan nykyiseen koulurakennukseen ei ole mahdollista sijoittaa varhaiskasvatusta ilman merkittäviä muutostöitä. Rakennuksen tilat eivät nykyisellään riitä kaksiryhmäisen päiväkodin toimintaan, eikä rakennus täytä sellaisenaan nykyaikaiselle varhaiskasvatukselle asetettavia toiminnallisia-, teknisiä- tai sisäympäristövaatimuksia.
Kaksiryhmäinen päiväkoti (42 lasta + henkilöstö) tarvitsee tilaa arviolta noin 200–250 m² riippuen henkilökunnan tilojen laajuudesta, ruokailuratkaisusta ja yhteisten tilojen määrästä. Väliaikainen moduulirakenteinen päiväkotiratkaisu maksaa tyypillisesti noin 8 000–13 000 €/kk riippuen tilojen laajuudesta sekä vuokra-ajan pituudesta.
Teijon koulurakennuksen kunto on tilapalveluiden nykyarvion perusteella heikko ja rakennus vaatisi lähivuosina laajan peruskorjauksen. Päärakennuksen peruskorjauksen kustannukseksi voidaan alustavasti arvioida noin 1,2–2,0 milj. euroa. Kustannusarvio sisältää muun muassa vesikaton, julkisivujen, ikkunoiden, alapohjien, ilmanvaihdon, lämmitysjärjestelmän, käyttövesi- ja viemäriverkostojen, sähkö- ja tietoliikennejärjestelmien, paloturvallisuusjärjestelyjen, esteettömyyden, sisäpintojen sekä piha-alueiden perusparannuksen.
Tilapalveluiden mukaan peruskorjauksen kustannuksiin liittyy kuitenkin merkittävää epävarmuutta, koska rakenteiden todellinen kunto selviää osittain vasta rakenneavauksien ja purkutöiden yhteydessä. Kustannuksia voivat kasvattaa esimerkiksi piilevät kosteus- ja lahovauriot, haitta-aineet sekä nykyisten sisäilma-, energia-, esteettömyys- ja paloturvallisuusvaatimusten toteuttaminen vanhaan rakennukseen.
Mikäli koulun ja varhaiskasvatuksen toiminta haluttaisiin sijoittaa väliaikaisesti saman katon alle moduulitiloihin, vuokrakustannusten voidaan arvioida olevan noin 13 000–20 000 €/kk riippuen tilojen tasosta, koosta ja vuokrasopimuksen kestosta.
Karkealla tasolla arvioituna koulurakennuksen laajan peruskorjauksen kustannus lähestyy jo uuden koulu- ja päiväkotirakennuksen investointitasoa.
Pienten lasten koulun mallia on tarkasteltu osana selvitystä. Mallissa varhaiskasvatus, esiopetus ja alkuopetus toimivat samassa yksikössä. Käytännön esimerkeissä mallin toimivuus perustuu yleensä useampaan opetusryhmään ja riittävään lapsimäärään. Teijon alueen oppilas- ja lapsimäärät ovat kuitenkin vähäisiä, eikä toiminnan pedagoginen tai taloudellinen perusta näyttäydy riittävän vahvana. Lisäksi esiopetusikäisiä lapsia on alueella vuosittain hyvin vähän, mikä ei mahdollista vertaisryhmän muodostumista samalla tavalla kuin suuremmissa yksiköissä.
Esiopetuksen järjestämisessä tulee huomioida varhaiskasvatuslain ja perusopetuslain velvoitteet. Vaikka luokanopettaja voi toimia esiopetuksesta vastaavana opettajana, esiopetuksessa olevalla lapsella on oikeus myös täydentävään varhaiskasvatukseen koulun alkuun asti. Tämä edellyttää varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja varhaiskasvatuslain mukaisten kelpoisuus- ja mitoitusvaatimusten toteuttamista. Päiväkodin johtamista koskevat kelpoisuusvaatimukset poikkeavat rehtorin tehtävien kelpoisuusvaatimuksista, eikä hallinnollista yhdistämistä voida toteuttaa pelkästään tehtävänimikkeiden yhdistämisellä.
Teijon alueen väestökehitystä tarkasteltaessa lasten määrän ei arvioida kasvavan lähivuosina tavalla, joka edellyttäisi päiväkodin kapasiteetin lisäämistä. Varhaiskasvatuksen käytössä olevien sekä neuvolapalveluilta saatujen syntyvyystietojen perusteella alueen lapsimäärät ovat vähäisiä, eikä lisäryhmille ole nähtävissä tarvetta. Kalliorinteen päiväkodissa toimii tällä hetkellä vain yksi vajaa lapsiryhmä.
Selvityksen perusteella ei ole tarkoituksenmukaista edetä Teijon päiväkodin kapasiteetin kasvattamiseen tai päiväkodin sijoittamiseen nykyisen koulurakennuksen yhteyteen. Myöskään pienten lasten koulun mallin käyttöönotolle ei nykyisillä lapsi- ja oppilasmäärillä ole toiminnallisia tai taloudellisia perusteita. Esiopetus järjestetään jatkossakin lapsimäärät, pedagogiset edellytykset, henkilöstön kelpoisuusvaatimukset sekä palveluiden tarkoituksenmukainen järjestäminen huomioiden. Opetuspalveluiden näkemyksen mukaan opetuspalvelut tulee järjestää jatkossakin lasten määrä, pedagogiset edellytykset, henkilöstön kelpoisuusvaatimukset, palveluiden laatu sekä taloudellinen tarkoituksenmukaisuus huomioiden. Koulun hallinnollisen tehostamisen mahdollisuuksia arvioidaan osana palveluverkon kokonaisuuden kehittämistä.
Opetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle ponnen johdosta saadun selvityksen tiedoksi ja toteaa ponnessa esitettyjen vaihtoehtojen tulleen selvitettyä.
Varhaiskasvatuspalvelut
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa tapahtuneet tulorajojen nostot
ovat vähentäneet varhaiskasvatusmaksujen tulokertymää entisestään, ja
tämä aiheuttaa asiakasmaksutuottojen arviointiin haasteita. Elokuussa
2026 voimaantulleet indeksitarkistukset varhaiskasvatuksen
asiakasmaksuissa sekä palvelusetelin arvoissa heikentävät entisestään taloutta vähentämällä asiakasmaksutuottoja sekä lisäämällä palvelusetelimenoja. Kotikuntakorvausmenot ovat kasvaneet verrattuna edelliseen vuoteen.
Oppimisympäristöselvityksen edellyttämä varhaiskasvatuksen palveluverkon tarkastelu lapsimäärän vähentyessä on aloitettu ja tarkastelu jatkuu vuodesta 2027 vuoteen 2030 saakka. Varhaiskasvatuksen talousarvioehdotusta laadittaessa on tiedostettu, että sekä talousarvion hyväksymiskäsittely että kaupunginhallituksen päätöksellä käynnistetyt yhteistoimintaneuvottelut voivat tuoda sen sisältöön merkittäviä muutoksia. Kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen hakeudutaan yhä nuorempana, jolloin alle kolmevuotiaiden osallistumisaste varhaiskasvatukseen nousee ja avoimen varhaiskasvatuksen palveluntarve vähenee.
Riittävällä ja oikea-aikaisella tuella ja resurssoinnilla vahvistetaan lapsen
hyvinvointia ja oppimisen tukea sekä tasoitetaan oppimiseroja.
Resurssoinnin tulee vastata lasten tarpeisiin sekä turvallisen oppimis- ja
työympäristön järjestämiseen lapsille ja henkilöstölle. Ulkoinen
hankerahoitus on vähentynyt ja valtion erityisavustuksia ei ole tiedossa.
Investointisuunnitelmassa varaudutaan tulevien vuosien osalta päiväkotien
peruskorjauksien ja uudisrakentamisen osalta tilojen kalustamiseen.
Opetuspalvelut
Perusopetus:
Oppimisen tuen toteuttaminen edellyttää ryhmäkohtaisen tuen resurssointia 0,144 vuosiviikkotuntia oppilasta kohden jokaiseen kouluun. Riittävällä ja oikea-aikaisella tuella vahvistetaan oppilaiden mahdollisuuksia saavuttaa opetussuunnitelman tavoitteet, tuetaan kouluhyvinvointia sekä kavennetaan oppimiseroja. Tuen järjestämisen resurssien tulee vastata oppilaiden tarpeita sekä turvallisen oppimis- ja työympäristön vaatimuksia.
Perusopetuksen oppilasmäärän väheneminen jatkuu. Oppilasmäärän kehitys vaikuttaa kouluverkon, opetusryhmien ja henkilöstöresurssien suunnitteluun sekä tilojen käyttöön. Resurssien kohdentamista tarkastellaan siten, että opetuksen laatu, saavutettavuus ja oppilaiden yhdenvertaiset mahdollisuudet saada opetusta voidaan turvata muuttuvassa toimintaympäristössä. Opetuksen ryhmäkokoja tullaan tarkastelemaan ja ryhmiä yhdistämään suhteessa vähenevään oppilasmäärään. Opetuksen talousarvioehdotusta laadittaessa on tiedostettu, että sekä talousarvion hyväksymiskäsittely että kaupunginhallituksen päätöksellä käynnistetyt yhteistoimintaneuvottelut voivat tuoda sen sisältöön merkittäviä muutoksia.
Valtakunnallisen osaamistakuun valmistelu etenee talousarviovuoden aikana. Osaamistakuun tavoitteena on vahvistaa oppilaiden perustaitoja sekä varmistaa riittävä tuki oppimisessa. Uudistuksen vaikutukset opetuksen järjestämiseen, henkilöstötarpeisiin ja resurssien kohdentamiseen täsmentyvät valmistelun edetessä, mutta siihen varaudutaan osana opetuspalvelujen toiminnan kehittämistä.
Osana sopeuttamistoimia tarkastellaan yhteistyösopimukset, ostopalvelut ja kieliohjelma sekä iltapäivätoiminnan asiakasmaksut. Leasingkuluja on tarkasteltu laitteiden elinkaaren pidentämisen kautta.
Ulkoinen hankerahoitus vähenee ja valtion erityisavustuksia on aiempaa vähemmän haettavana. Tämä lisää tarvetta rahoittaa toiminnan kehittämistä ja oppimisen tukea aiempaa enemmän perusrahoituksella.
Investointisuunnitelmassa varaudutaan koulujen korjaustarpeisiin sekä opetuksen edellyttämiin laite- ja kalustehankintoihin.
Nuorisopalvelut:
Nuorisopalveluiden palvelu- ja tilaverkkoselvitystä sekä tulevaisuuden nuorisotyöllisten palvelutarpeiden arviointia jatketaan. Tavoitteena on laatia pitkän aikavälin suunnitelma, jossa mahdolliset palvelutarpeiden muutokset sovitetaan käytettävissä oleviin resursseihin.
Palveluiden arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota niiden vaikuttavuuteen.
Lukiokoulutus:
Lukiokoulutuksen keskeisenä painopisteenä on opiskelijoiden oppimisen, hyvinvoinnin ja opintojen etenemisen tukeminen. Opiskelun tuen kehittämistä jatketaan siten, että tuen tarpeet tunnistetaan varhaisessa vaiheessa ja opiskelijat saavat tarkoituksenmukaista tukea opintojensa eri vaiheissa. Osaamistason vahvistamiseen sekä jatko-opinto- ja työelämävalmiuksiin kiinnitetään erityistä huomiota. Ylioppilastutkinnon, korkeakouluvalintojen ja digitaalisten oppimisympäristöjen kehitystä seurataan aktiivisesti, ja niiden edellyttämät valmiudet huomioidaan opetuksen kehittämisessä.
Opistopalvelut
Musiikkiopisto:
Musiikkiopiston talousarvio on laadittu nykyisen oppilas- ja opetustuntimäärän sekä voimassa olevien opintomaksujen pohjalta. Oppilasmäärä on ollut nouseva. Tilastointipäivän mukaiset oppilasmäärät kolmen viimeisen vuoden aikana ovat olleet 389 (vuonna 2024), 424 (vuonna 2025) ja 456 (vuonna 2026). Taiteen perusopetuksessa käynnissä oleva lakiuudistus tulee todennäköisesti vaikuttamaan valtionosuusrahoitukseen. Opetushallitus antaa opetussuunnitelman uudet perusteet tulevan talousarviovuoden aikana. Opetussuunnitelman paikallinen uudistustyö käynnistyy lukuvuoden 2027–2028 kuluessa ja paikallinen opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2028.
Kansalaisopisto:
Kansalaisopiston suunnitelma opetustarjonnasta on edellisen vuoden
tasolla. Talousarviovuodelle ei ole tiedossa olevia muutoksia henkilöstöön
eikä oppimisympäristöihin.
Opetuslautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2027 on ulkoisten toimintatuottojen osalta noin 4,3 miljoonaa euroa ja ulkoisten toimintamenojen osalta noin 77,7 miljoona euroa. Opetuslautakunnan ulkoinen toimintakate on noin -73,4 miljoonaa euroa.
Opetuslautakunnan käyttötalouden talousarvioesitys, toiminnan painopisteet ja tavoitteet, henkilöstösuunnitelma perusteluineen ja investointisuunnitelma perusteluineen vuodelle 2027 ovat esityslistan liitteenä. Toimialat ovat myös päivittäneet riskienhallintasuunnitelmansa.
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 4.9.2023 § 62 hyväksynyt kaupunkitasoisen mittariston kaupunkistrategian ”Avaimet kaikkiin oviin” seurannalle. Opetuslautakunta ei ole asettanut itselleen erillisiä mittareita kaupunkitasoisten mittareiden lisäksi.
Esittelijä
Sivistyspalveluiden johtaja
Päätösehdotus
Opetuslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan talousarvioehdotuksen vuodelle 2027 ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Opetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2027 talousarviossa perusopetukseen 5.-6.-luokille varattu 47 000 euron määräraha siirretään esiopetusikäisten uimaopetuksen käynnistämiseen lukuvuodesta 2027-2028 alkaen.
Opetuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Teijon koulua ja päiväkotia käsittelevän ponnen johdosta saadun selvityksen tiedoksi ja toteaa ponnessa esitettyjen vaihtoehtojen tulleen selvitettyä.
Päätös
Henkilöstösuunnitelma 2027–2030
Kokonaan lakkautettavat tehtävät 2027-2030
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Määräaikaiset toimet ja työsuhteet 2027-2023
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Sivistyspalveluiden toimintastrategia 2027-2030
Sivistyspalveluiden keskeiset tavoitteet ja merkittävimmät riskit, painopisteet, keskeiset toimintamenojen ja -tulojen perustelut ja tuloslaskelma hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Varhaiskasvatuspalveluiden keskeiset tavoitteet ja merkittävimmät riskit, painopisteet, keskeiset toimintamenojen ja -tulojen perustelut ja tuloslaskelma hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Opetuspalvelut
Perusopetuspalveluiden keskeiset tavoitteet ja merkittävimmät riskit, painopisteet, keskeiset toimintamenojen ja -tulojen perustelut ja tuloslaskelma hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Lukiokoulutuksen keskeiset tavoitteet ja merkittävimmät riskit, painopisteet, keskeiset toimintamenojen ja -tulojen perustelut ja tuloslaskelma hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Nuorisopalveluiden keskeiset tavoitteet ja merkittävimmät riskit, painopisteet, keskeiset toimintamenojen ja -tulojen perustelut ja tuloslaskelma hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Opistopalvelut
Kansalaisopiston keskeiset tavoitteet ja merkittävimmät riskit, painopisteet, keskeiset toimintamenojen ja -tulojen perustelut ja tuloslaskelma hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Musiikkiopiston keskeiset tavoitteet ja merkittävimmät riskit, painopisteet, keskeiset toimintamenojen ja -tulojen perustelut ja tuloslaskelma hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Tuloslaskelmat ulkoinen ja sisäinen hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Investointisuunnitelma 2027-2031:
Korvausinvestoinnit hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Uusinvestoinnit hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Riskienhallintasuunnitelma hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Opetuslautakunta päätti hyväksyä liitteenä olevan talousarvioehdotuksen vuodelle 2027 ja päätti lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Lisäksi opetuslautakunta hyväksyi, että vuoden 2027 talousarviossa perusopetukseen 5.–6.-luokille varattu 47 000 euron määräraha siirretään esiopetusikäisten uimaopetuksen käynnistämiseen lukuvuodesta 2027–2028 alkaen ja esittää sen hyväksymistä kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, sekä lisäksi
Opetuslautakunta hyväksyi Teijon koulua ja päiväkotia käsittelevän ponnen johdosta saadun selvityksen ja totesi ponnessa esitettyjen vaihtoehtojen tulleen selvitettyä. Opetuslautakunta esittää saadun selvityksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.
Tiedoksianto
Talouspalvelut