Dynasty tietopalvelu
Salon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Vapaa-ajan lautakunta
Esityslista 26.08.2026/Asianro 58


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 7 Liite 7Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2025, Salon kaupunki
(pdf 2.28 mb)

Kokousasian teksti

 

Tiedoksi tulleet asiat

 

Vapaa-ajan lautakunta 26.08.2026  

 

 

Toimielimelle tuodaan tiedoksi seuraavat asiat:

 

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 15.6.2026 § 53 merkinnyt

tarkastuslautakunnan jättämän arviointikertomuksen tiedoksi sekä velvoitti

kaupunginhallituksen antamaan lokakuun 2026 loppuun mennessä

lausunnon toimenpiteistä, joihin on ryhdytty arviointikertomuksessa

mainituissa asioissa.

 

Vapaa-ajan lautakunnan osalta arviointikertomuksessa ei ole esitetty asioita, jotka edellyttäisivät erityistä huomiota tai korjaavia toimenpiteitä.

Vapaa-ajan lautakunnalle tuodaan tiedoksi liitteenä oleva tarkastuslautakunnan arviointikertomus.

 

Esittelijä

Sivistyspalveluiden johtaja

 

Päätösehdotus

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös