RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 03.11.2026/Asianro 85
Vähäsillankadun katusuunnitelman hyväksyminen
Tekninen lautakunta 03.11.2026
5324/10.03.01.01/2026
Valmistelija
suunnitteluinsinööri ma. Kasper Karta, kasper.karta@salo.fi, 050 478 6485
Salon kaupungin infrapalvelualue on saanut valmiiksi Vähäsillankadun katusuunnitelman muutoksen. Suunnittelualue on yksi Salon Asuntomessujen 2028 kohteista.
Vähäsillankatu on noin 90 metriä pitkä tonttikatu, jonka pohjoispuolella on ollut pysäköintipaikkoja. Katusuunnitelman muutoksessa on tarkoitus lisätä kadunsuuntaista pysäköintiä myös toiselle puolelle katua. Suunnitellun kadun leveys on 7 metriä ja kadun pohjoispuolella on nykyinen 2 metriä leveä jalkakäytävä.
Lisäksi kohennetaan kadun yleisilmettä istuttamalla puita nykyisten parkkipaikkojen väliin. Uusia puita istutetaan myös viheralueille. Jalkakäytävän laatoitus sekä valaistus uusitaan ja katu asfaltoidaan. Pysäköintipaikat päällystetään vettäläpäisevällä hulevesikivellä. Lisäksi kadun kuivatusta parannetaan lisäämällä hulevesikaivoja.
Alueen liikenteenohjaus on esitetty suunnitelmissa.
Katusuunnitelmat ovat olleet nähtävillä 5.-19.10.2026 välisen ajan Halikon virastotalolla sekä kaupungin verkkosivuilla. Suunnittelualueen naapurikiinteistöjä tiedotettiin asiasta kirjeitse ja lisäksi tieto nähtävillä olosta julkaistiin Salon Seudun Sanomissa 3.10.2026. Määräaikaan mennessä saapui yksi muistutus.
Muistutus 1:
Haluamme jättää muistutuksen Vähäsillankadun katusuunnitelman muutoksesta koskien erityisesti Kulttuuritalo Villin puoleista jalkakäytävää ja kadun yleistä tilankäyttöä. Vaadimme, että suunnitelmassa huomioidaan nykyistä paremmin talvikunnossapidon edellytykset sekä jalankulkijoiden turvallisuus. Perustelemme muistutusta seuraavilla seikoilla:
1. Jalkakäytävän leveys ja talvikunnossapito: Kulttuuritalo Villin puoleisen jalkakäytävän leveydeksi on suunniteltu vain 2,40 m, josta tuo 0.4 metriä on kivituhka-aluetta. Tämä leveys on käytännössä liian ahdas nykyaikaisen kunnossapitokaluston tehokkaaseen ja turvalliseen koneelliseen talviauraukseen. Erityisesti lumirikkaampina talvina kapea jalkakäytävä johtaa nopeasti siihen, että lumivallit vievät osan kulkutilasta, jolloin jalankulkijoiden ja esteettömän liikkumisen turvallisuus vaarantuu.
2. Pysäköintikäyttäytyminen ja esteellisyys: Vähäsillankatu on jo nykyisellään erittäin ahdas. Kadun varteen pysäköitävät autot pysäköidään säännöllisesti siten, että auton keula tai muu osa menee jalkakäytävän reunakiven päälle ja toisinaan pitkällekin jalankulkualueelle. Kun kapeaan 2,30 metrin jalkakäytävään yhdistetään virheellinen pysäköinti ja talvinen lumikuorma, jalkakäytävä muuttuu kokonaan käyttökelvottomaksi esimerkiksi lastenvaunujen tai pyörätuolin kanssa liikkuville.
3. Vaatimukset suunnitelman korjaamiseksi:
- Kulttuuritalo Villin puoleista jalkakäytävää on levennettävä, jotta koneellinen talvikunnossapito voidaan suorittaa esteettömästi ja turvallisesti.
- Kadun mitoitusta ja pysäköintiratkaisuja on muutettava siten, että ajoneuvojen pysäköinti jalkakäytävän puolelle estetään rakenteellisesti (esimerkiksi riittävän korkeilla reunakivillä, istutuksilla) jalankulkijoiden turvallisen tilan takaamiseksi.
Vastine muistutukseen 1:
Infrapalvelualue toteaa, että suunnitteluvaiheessa on käytetty asemakaavassa määriteltyjä alueita ja mittoja. Jalkakäytävän mitoitus täyttää Väyläviraston suunnitteluohjeen vaatimukset. Koneellisen aurauksen osalta on varmistettu käytössä olevien koneiden työleveyden olevan sellainen, että työskentely onnistuu. Kadunvarsipysäköintiä parantuu suunnitelman myötä lisäämällä kadunsuuntaista pysäköintiä toiselle puolelle.
Esittelijä
Tekninen johtaja
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Vähäsillankadun katusuunnitelman muutoksen.
Päätös
Tiedoksianto
Asianosaiset