Dynasty tietopalvelu
Salon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 146/2026

Kuulutuksen teksti

Salon kaupunkiKuulutus 1 (1)

 

2060/10.02.03/2026

15.04.2026  

 

 

 

Asemakaavan muutos, Koskikatu 1 - Vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) nähtävillä

 

Asemakaavan muutosalue koskee osoitteessa Koskikatu 1 sijaitsevaa huoltoaseman kiinteistöä sekä sen viereistä puistoaluetta ja katualuetta. Suunnittelualue sijaitsee Kauniaisten kaupunginosassa näkyvällä paikalla vilkkaasti liikennöityjen väylien varrella. Alue rajautuu risteäviin Ohikulkutiehen ja Hämeentiehen sekä erillispientalo- ja rivitaloalueisiin. Kaava-alue on kooltaan noin 9164 neliömetriä.

 

Asemakaavamuutostyö on lähtenyt kaupungin aloitteesta. Elinvoimajaosto päätti 31.03.2026 käynnis-tää Koskikatu 1 asemakaavan muutoksen. Hanke ei sisältynyt kaupunginhallituksen 23.2.2026 § 46 hyväksymään vuoden 2026 kaavoituskatsaukseen. Hanke otettiin valmisteluun kaavoitusohjelman ulkopuolisena.

 

Kaavan tarkoituksena on tutkia puistoalueen osan liittämistä huoltoaseman korttelialueeseen.

 

Kaavoitusprosessista on laadittu alueidenkäyttölain (AKL) 63 §:n mukainen osallistumis- ja arviointi-suunnitelma (OAS). Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä osoitteessa www.salo.fi/asemakaavat. Mahdolliset kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulee toimit-taa osoitteeseen Salon kaupungin kirjaamo, PL 77, 24101 Salo tai sähköisesti kirjaamo@salo.fi . Kan-nanotoissa pyydetään mainitsemaan asianumero 2060/10.02.03/2026.

 

Lisätietoja: kaavoitusinsinööri Leena Lehtinen, p. 02 778 5108, leena.lehtinen@salo.fi. Kaavoittaja on tavattavissa ajanvarauksella.

 

 

Salossa 15. huhtikuuta 2026

Salon kaupungin maankäyttöpalvelut

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nähtävänä:  21.4. – 8.5.2026, Salon kaupungin ilmoitustaulu, www.salo.fi/kuulutukset

Kuulutuskopio osallisille lähetetty 15.4.2026

 

Julkaistu muualla: Salon Seudun Sanomat, ke 22.4.2026 (lyhennelmä)

 

 

 

| Salon kaupunki | Tehdaskatu 2, 24100 SALO | PL 77, 24101 SALO | www.salo.fi |

| kirjaamo@salo.fi | Y-tunnus: 0139533-1 | p. 02 7781 |

Julkaistu: 21.04.2026

Lisätietoja
Kirjaamo
kirjaamo@salo.fi
02 778 2043