Dynasty tietopalvelu
Salon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 444/2026

Kuulutuksen teksti

Salon kaupunkiKuulutus  1 (1)

 

5793/02.05.01.03.00/2026

02.11.2026  

 

 

 

Kulttuuripalvelujen yleis- ja kohdeavustukset vuodelle 2027

 

Salon kaupunki julistaa haettavaksi kulttuuripalvelujen yleis- ja kohdeavustukset 30.11.2026 klo 12 mennessä.

 

Yleisavustus voidaan myöntää rekisteröidyille, säännöllistä kulttuuri- ja taidetoimintaa harjoittaville ja kulttuuripalveluja tuottaville yhdistyksille. Säännöistä tulee ilmetä yhdistyksen harjoittama kulttuuritoiminta. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kulttuurin ja taiteen tekemistä, harrastamista, saatavuutta ja käyttöä sekä taide- ja kulttuurikasvatusta ja kulttuuriperintöä. Kumppanuusavustusta voidaan myöntää ennen hakua hyväksytyille kumppaneille.

 

Kohdeavustusta voivat hakea työryhmät ja yhdistykset, jotka tuottavat yleisölle avoimia taide- ja kulttuurihankkeita. Myös yksityishenkilöt ovat hakukelpoisia, kun kyseessä on kiertuetoiminta, yhteisöllinen työskentely tai Kulttuuri yhdistää -ohjelman tavoitteisiin liittyvä projekti Salossa. Kohdeavustus on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen.

 

Tarkemmat tiedot avustuksista ja niiden hakemisesta löytyvät kaupungin kotisivuilta osoitteesta www.salo.fi/kulttuuriavustukset. Hakulomakkeet ja hakuohjeet ovat saatavilla myös kaupungintalon infopisteestä ja alueellisista palvelupisteistä.

 

Määräajan jälkeen jätettyjä hakemuksia ei käsitellä.

 

Hakemukset vaadittavine liitteineen toimitetaan määräaikaan mennessä Salon kaupungille osoitettuna

 

-          sähköpostilla osoitteeseen: avustukset@salo.fi tai

-          postitetaan osoitteeseen PL 77, 24101 Salo tai

-          tuodaan Salon kaupungintalon infopisteeseen Tehdaskatu 2.

 

Nähtävänä: 2.-30.11.2026, www.salo.fi/kuulutukset

 

Julkaistu lehdessä: -

 

 

 

| Salon kaupunki | Tehdaskatu 2, 24100 SALO | PL 77, 24101 SALO | www.salo.fi |

| kirjaamo@salo.fi | Y-tunnus: 0139533-1 | p. 02 7781 |

Julkaistu: 02.11.2026

Lisätietoja
Kirjaamo
kirjaamo@salo.fi
02 778 2043