Dynasty tietopalvelu
Salon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 445/2026

Kuulutuksen teksti

 

Ote pöytäkirjasta

Kuulutus

 

1(7)

 

Kaupunginhallitus

§ 372

26.10.2026

 

 

Poikkeaminen, 734-29-9901-0

 

Kaupunginhallitus 26.10.2026 § 372

5729/10.03.00.03/2026

 

 

Valmistelija

Kaavoitusarkkitehti Eeva Huittinen, eeva.huittinen@salo.fi, 02 778 5101

 

Hakemus ja hanke

Salon kaupunki hakee poikkeamista voimassa olevan asemakaavan käyttötarkoituksesta. Hanke koskee yhteisen mainos- ja opastepylonin sijoittamista kiinteistölle 734-29-9901-0 Helsingintien läheisyyteen. Pyloni on suunnitelman mukaan enintään 12 metriä korkea ja sen perustuksen alustava koko on noin 4 x 4 metriä.

 

Alun perin pyloni oli tarkoitus sijoittaa voimassa olevassa asemakaavassa EV- alueelle. Maastonmuotojen vuoksi mainospylonin sijaintia oli kuitenkin tarpeen muuttaa hieman. Uuden suunnitelman mukaan pyloni sijoittuu kaavalliselle katualueen (Menninkäisenkatu) puolelle viheralueelle. Mainospyloni ei ulotu näkymäalueelle, ja se sijoitetaan Helsingintien suoja-alueen ulkopuolelle niin, että etäisyys ajoradan keskilinjasta on yli 20 metriä.

 

Naapurien kuuleminen

Salon kaupunki omistaa naapurikiinteistöt 734-420-1-8, 734-29-15-3 ja 734-29-9908-1. Kaupunki toteaa omistamiensa kiinteistöjen osalta, että sillä ei ole huomautettavaa poikkeamishakemuksesta.

 

Hankealue rajautuu pohjoisesta Helsingintiehen (Seututie 110). Tämän vuoksi hankkeesta pyydettiin lausunto elinvoimakeskukselta. Lausunto löytyy kokonaisuudessaan päätösesityksen liitteistä.

 

Lausunnon pääkohdat:

”Sisä-Suomen elinvoimakeskus ilmoittaa lausuntonaan, että mainos tulee sijoittaa siten, että se ei vaaranna liikenneturvallisuutta, ei haittaa tienpitoa ja sopeutuu mahdollisimman hyvin ympäristöön. Kun mainos sijoitetaan maantien liikennealueen ulkopuolelle, sijoittaminen ei kuulu ilmoitusmenettelyn piiriin. Tällöin kunnan rakennusvalvontaviranomainen vastaa mahdollisen rakentamisluvan käsittelystä ja myöntämisestä.

 

Sisä-Suomen elinvoimakeskuksella ei ole muuta huomautettavaa asiaan.

 

Tämä lausunto on oltava käsillä, kun kunnan rakennusvalvontaviranomainen arvioi luvan myöntämisen edellytyksiä suunnitellulle rakennuskohteelle.”

 

Kaavallinen tilanne

Asemakaava

Voimassa olevassa asemakaavassa (Metsäjaanu II, hyväk.24.8.2009) poikkeamista koskeva alue on Menninkäisenkatu-aluetta.

 

Yleiskaava

Voimassa olevassa Salon yleiskaavassa (2020 13.11.2006) hankkeessa oleva pyloni sijoittuu kaavalliselle Teollisuus- ja varastoalueelle (T).

 

Hakijan perustelut

Pylonin tarkoituksena on opastaa alueella toimiviin yrityksiin sekä parantaa yritysalueen näkyvyyttä ja saavutettavuutta. Pyloni on suunnitelman mukaan enintään 12 metriä korkea ja sen perustuksen alustava koko on noin 4 x 4 metriä. Pylonin tarkoituksen toteutuminen edellyttää näkyvää sijaintia alueelle johtavan liikenneympäristön yhteydessä.

Pylonin sijoittamisessa, valaistuksessa ja toteutuksessa huomioidaan tienpitoviranomaisen lausunnossa esitetyt liikenneturvallisuutta, tienpitoa ja ympäristöön sopeutumista koskevat vaatimukset. Hankkeen ei arvioida johtavan vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä aiheuttavan merkittäviä haitallisia ympäristö-, maisema-, liikenne- tai muita vaikutuksia.

Mainospylonin rakentamisen yhteydessä raivataan puustoa asemapiirroksen esittämällä tavalla. Toimenpiteellä voi olla jopa liikenneturvallisuutta edistävä vaikutus näkemäalueen laajentuessa.

 

Poikkeamisen edellytykset

Poikkeamisen edellytykset (MRL 171 §):

 

Poikkeaminen ei:

  1.       aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle.

 

  1.       vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista.

 

  1.       vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

 

  1.       johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

 

Poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Mainospyloni sijoittuu voimassa olevassa asemakaavassa katualueeksi osoitetulle alueelle. Pyloni ja sen perustukset vievät vain rajatun osan kaavallisesta katualueesta eikä hanke estä olemassa olevan kadun käyttöä. Pyloni sijoittuu katualueen istutetulle alueelle.

 

Hanketta koskeva alue kuuluu Metsäjaanun alueen asemakaavan valmistelun aikana vuonna 2004 tehdyn liito-oravaselvityksen mukaan liito-oravien elinpiiriin. Elinpiirin alueella on todettu olevan eriasteisia liito-oravan elinpiirejä ja liikkumisreittejä. Voimassa olevassa asemakaavassa hankkeen alueelle ei kuitenkaan ole merkitty liito-oraviin liityviä suojelumerkintöjä tai -määräyksiä. Hankkeen ei täten katsota vaikeuttavan luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista.

 

Uuden sijainnin takia olemassa olevaa puustoa ei tarvitse poistaa pylonin alta. Alueelta raivataan puustoa asemapiirroksen mukaisesti, mikä osaltaan parantaa näkyvyyttä liinkeenealueella.

 

Poikkeamista koskevalla alueella ei ole rakennetun ympäristön suojelukohteita. Poikkeaminen ei siis vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Poikkeaminen ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

 

Toimivalta asiassa on kaupunginhallituksella.

 

Esityslistan liitteet

  • Lausunto, Elinvoimakeskus
  • INFOBASE- RTkortti3
  • 734-29-9901-0- Asemapiirros
  • 734-29-9901-0 - Kopio ajantasa-asemakaavasta
  • 734-29-9901-0 - Sijaintikartta

 

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää myöntää poikkeamisen asemakaavan käyttötarkoituksesta kiinteistölle 734–29–9901–0.

Rakentamislupaa tulee hakea kahden vuoden kuluessa tämän päätöksen voimaantulosta.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa. 

 

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Tiedoksianto

Salon kaupunki

Sisä-Suomen elinvoimakeskus

Lupa- ja valvontavirasto

Rakennusvalvontapalvelut

Asemakaavayksikkö

Pöytäkirja tämän asian osalta on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon 27.10.2026 (www.salo.fi/kuulutukset).

 

 

 

 

Liitteet

Numero

Otsikko

Liite 1

734-29-9901-0 – lausunto, Elinvoimakeskus

Liite 2

734-29-9901-0 – INFOBASE- RTkortti3

Liite 3

734-29-9901-0- Asemapiirros

Liite 4

734-29-9901-0 - Kopio ajantasa-asemakaavasta

Liite 5

734-29-9901-0 - Sijaintikartta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Otteen oikeaksi todistaa, Salossa 27.10.2026

 

 

Anne Uotila

toimistosihteeri

 


 

 

Ote pöytäkirjasta

 

1(7)

 

Kaupunginhallitus

§ 372

26.10.2026

 

Muutoksenhakuohje koskee pykäliä: § 372

 

Valitusosoitus

 

  Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

 

 Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeudelle 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksiantopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta.

 

 Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen viimeistään seitsemäntenä päivänä siitä, kun kuulutus ja päätös on julkaistu Salon kaupungin verkkosivulla.

 

Valitusoikeus

 Valitusoikeus poikkeamisluvasta sekä rakentamisluvasta, johon sovelletaan suunnittelutarvealuetta koskevia säännöksiä, on:

1) viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajalla ja haltijalla;

2) sellaisen kiinteistön tai muun alueen omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa;

3) sillä, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke voi huomattavasti vaikuttaa;

4) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa;

5) kunnalla;

6) naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa;

7) muulla viranomaisella toimialaansa kuuluvissa asioissa.

 

 Valitusoikeus on lisäksi toimialueellaan sellaisella rekisteröidyllä yhteisöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun edistäminen, jos rakentamislupa koskee rakennusta hankkeessa, johon sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua lakia.

 

Valituksen muoto ja sisältö

 

 Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

 • päätös, johon haetaan muutosta

 • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi

 • perusteet, joilla muutosta vaaditaan

 • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

 

 Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

 

 Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

 

 Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

 

 Valituskirjelmään on liitettävä toimielimen päätös alkuperäisenä tai virallisesti oikeaksi todistettuna jäljennöksenä.

 

 Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

 

 Valitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle

 

 Turun hallinto-oikeus

 turku.hao@oikeus.fi

 

 Postiosoite: PL 32, 20101 Turku

 Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4, Turku

 Puhelin: 029 5642 400

 Faksi: 029 56 42414

 

 Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

 

Oikeudenkäyntimaksu

 

 Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

 

 Tuomioistuinmaksulaki löytyy Finlexistä: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

 

Asiakirjojen tilaaminen

 

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Salon kaupungin kirjaamosta:

 

Salon kaupungin kirjaamo:

 

Postiosoite: PL 77, 24101 Salo

Käyntiosoite: Tehdaskatu 2, 24101 Salo

Puhelin: 02 778 2043

Sähköposti: kirjaamo@salo.fi

 

Aukiolo ma-to 8.00 - 16.00, pe 8.00 - 14.45

Kirjaamo palvelee aattopäivinä tai aaton ollessa vapaapäivä, aattoa edeltävänä arkipäivänä klo 8.00 - 14.00.

 

Tiedoksianto 

 

 Päätös on julkaistu yleiseen tietoverkkoon 4.11.2026.

 

 Pöytäkirja tämän asian osalta on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon 27.10.2026 (www.salo.fi/kuulutukset).

 

 

 

Nähtävänä: 27.10. – 3.12.2026, www.salo.fi/kuulutukset

 

 

 

 

Julkaistu: 27.10.2026

Lisätietoja
Kirjaamo
kirjaamo@salo.fi
02 778 2043