RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetuslautakunta
Esityslista 20.01.2026/Asianro 8
Yksityisille päiväkodeille maksettava esiopetuskorvaus vuonna 2026
Opetuslautakunta 20.01.2026
17/02.05.00.01/2026
Valmistelija
varhaiskasvatusjohtaja Anna Karlsson, anna.karlsson@salo.fi, 02 778 7850, taloussuunnittelija Mirka Haanpää, mirka.haanpaa@salo.fi, 02 778 2288
Perusopetuslain mukaan lapsella on oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna
oikeus maksuttomaan esiopetukseen. Pääsääntöisesti esiopetukseen osallistuvat lapset ovat kuusivuotiaita. Esiopetuksen järjestämisestä vastaavat kunnat. Kunta voi hankkia esiopetuspalvelut myös muulta julkiselta tai yksityiseltä palveluntuottajalta, esimerkiksi yksityiseltä päiväkodilta. Esiopetusta voi järjestää vain luvan perusteella. Kunta vastaa siitä, että sen ostopalveluna tuotettu esiopetus järjestetään perusopetuslain mukaisesti.
Opetuslautakunta on hyväksynyt lukuvuodeksi 2026–2027 esiopetusta an-taviksi yksityisiksi päiväkodeiksi; Montessori-päiväkoti Aurinkoleijonan, päiväkoti Touhula Salon ja päiväkoti Satumaan. Esiopetusta saavia lapsia on tällä hetkellä edellä mainituissa yksiköissä yhteensä 38 kpl.
Kunnille myönnettävä esi- ja perusopetuksen valtionosuus on osa kunnan peruspalvelujen valtionosuutta. Valtiovarainministeriö päättää vuosittain esi- ja perusopetuksen perushinnan, josta kotikuntakorvaus porrastetaan oppilaan iän mukaan. Esiopetuksen järjestämisestä on maksettu perushintaan perustuvaa iän mukaan porrastettua kotikuntakorvausta yksityisille päiväkodeille todelliselta esiopetusajalta (9,5 kk vuodessa).
Vuonna 2026 kotikuntakorvauksen suuruus on 5.389 euroa eli 567 euroa/esiopetusoppilas/kk. Vuonna 2025 muulle opetuksen järjestäjälle
kuin kunnalle kotikuntakorvauksen suuruus oli 4.906 euroa eli 516 euroa/esiopetusoppilas/kk.
Mikäli lapsella on kasvun ja oppimisen näkökulmasta erityisiä tarpeita, voi yksityinen palveluntuottaja anoa palvelunohjaukselta lapselle korotettua yksikköhintaa. Korotuskertoimet voivat olla väliltä 1,25-2,50 riippuen lapsen tuen tarpeesta. Korotetun yksikköhinnan tarkoituksena on taata, että yksityinen palveluntuottaja pystyy vastaamaan lapsen tuen tarpeeseen esim. antamalla lisäkoulutusta henkilökunnalle, hankkimalla pedagogisia menetelmiä/välineitä tukemaan lapsen kasvua ja kehitystä, sijoittamalla lapsen ns. kahden paikalle tai palkkaamaan avustajaresurssia ryhmään.
Esittelijä
Sivistyspalveluiden johtaja
Päätösehdotus
Opetuslautakunta päättää, että vuonna 2026 yksityisille päiväkodeille maksetaan esiopetuskorvausta 567 euroa esiopetusoppilasta kohden kuukaudessa (9,5 kk vuodessa).
Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Päätös
Tiedoksianto Yksityiset päiväkodit
Varhaiskasvatuksen palveluohjaajat
Varhaiskasvatuksen toimisto
Toimistopalvelut