RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 29.01.2026/Pykälä 1
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan tarkastaminen sekä tiedoksi antaminen kunnan jäsenelle
Vapaa-ajan lautakunta 29.01.2026 § 1
Kuntalain 103 §:n mukaan toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla.
Esityslista on lähetetty toimielimen päättämällä tavalla neljä päivää ennen kokousta.
Pöytäkirja tarkastetaan 3.2.2026 ja tarkastettu pöytäkirja julkaistaan 5.2.2026 kuntalain 140 §:n mukaisesti kaupungin verkkosivuilla, ellei yksittäisen asian osalta ole tiedoksianto-osassa muuta ilmoitettu.
Esittelijä
Sivistyspalveluiden johtaja
Päätösehdotus
Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Petteri Rissanen ja Jenni Salakari.
Päätös
Vapaa-ajan lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.