RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opetuslautakunta
Esityslista 14.04.2026/Asianro 38
Lukiokoulutuksesta EU/ETA-alueen ulkopuolisten maiden kansalaisilta perittävä lukuvuosimaksu 1.8.2026 lukien
Opetuslautakunta 14.04.2026
2522/02.05.00.01/2026
Valmistelija
opetusjohtaja Inkeri Lahti, inkeri.lahti@salo.fi, 044 778 4688, taloussuunnittelija Mirka Haanpää mirka.haanpaa@salo.fi, 044 778 2288
Eduskunta on muuttanut joulukuussa 2025 lainsäädäntöä (lukiolaki 9 § ja 34 a § sekä laki ammatillisesta koulutuksesta 105 §) siten, että kolmansien maiden eli EU/ETA-alueen ulkopuolisten maiden kansalaisilta, jotka osallistuvat suomalaiseen lukiokoulutukseen, on perittävä lukuvuosimaksu. Lukuvuosimaksu peritään myös kolmansien maiden kansalaiselta, joka suorittaa laissa tarkoitettuja opintoja etäopetuksessa. Laki tulee voimaan ja sovellettavaksi 1.8.2026 alkaen. Maksullisuuden piiriin kuuluvia opiskelijoita ei jatkossa huomioida koulutuksen järjestäjälle myönnettävässä valtionosuusrahoituksessa.
Lukuvuosimaksu peritään, kun lukiokoulutuksen opiskelupaikka on myönnetty. Koulutuksen järjestäjä saa tiedon opiskelijoiden oleskelulupaperusteista maahanmuuttoviraston kautta. Maksun suorittaminen on edellytys opetukseen osallistumiselle.
Koulutuksen järjestäjän perimän lukuvuosimaksun suuruus tulee olla vähintään lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta, joka vahvistetaan vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Jos koulutuksen järjestäjän yksikköhinta on alempi kuin lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta, tulee lukuvuosimaksun suuruus olla vähintään koulutuksen järjestäjän yksikköhinta. Maksun tulee kattaa myös lain 35 §:n mukaisista opintososiaalisista eduista aiheutuvat kustannukset.
Koulutuksen järjestäjä ei saa tavoitella voittoa perimillään maksuilla. Koulutuksen järjestäjän on kohdennettava koulutusmaksuista saamansa tuotto omaan koulutustoimintaansa. Lukuvuosimaksun suuruuden tulee olla opiskelijalle sama koko opintojen ajan, jotta opiskelijalla on ennakolta tieto tulevien vuosien maksuista.
Salon kaupungin lukiokoulutuksen valtionosuuden vuoden 2026 yksikköhinta on 8735,62 euroa opiskelijaa kohden. Aikuisten oppimäärän yksikköhinta on 5372,41 euroa.
Esittelijä
Sivistyspalveluiden johtaja
Päätösehdotus
Opetuslautakunta päättää, että kolmansien maiden kansalaisilta perittävä Salon kaupungin järjestämän lukiokoulutuksen lukuvuosimaksu on 8740 euroa lukuvuodelta 2026–2027. Aikuisten oppimäärän lukuvuosimaksu on 5380 euroa. Lisäksi opetuslautakunta päättää, että jatkossa lukuvuosimaksusta päättää opetusjohtaja lukuvuosittain.
Päätös
Tiedoksianto
Lukioiden rehtorit ja opintosihteerit
Talouspalvelut
Kirjaamo, delegoinnin osalta