Dynasty tietopalvelu
Salon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Esityslista 11.02.2026/Asianro 14


Kokousasian teksti

 

Tarkastuslautakunnan kokouksen yhteenveto ja valmistautuminen seuraavaan kokoukseen.

 

Tarkastuslautakunta 11.02.2026  

4092/00.03.00.00.01/2025

 

 

Valmistelija

Tarkastusasiantuntija Teija Smolander, teija.smolander@salo.fi, 02 778 2016

 

Tarkastuslautakunta päättää vuosittain arvioinnin painopistealueen ja työohjelman, jonka perusteella on kutsuttu viranhaltijoita ja johtavia luottamushenkilöitä esittelemään palvelualuetta tai muita ajankohtaisia asioita.  

 

Viranhaltioiden kuulemisessa hyödynnetään arviointilomaketta, jonka kuultavat toimittavat etukäteen tarkastuslautakunnalle. 

 

Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa päättää myös kuultaville lähetettävistä lisäkysymyksistä tai selvityksistä arviointikertomuksen laadintaan liittyen.  

 

Tarkastuslautakunta käy keskustelua arviointikertomukseen nostettavista asioista kuultavaksi kutsuttujen esityksen pohjalta sekä valmistautuu tuleviin kokouksiin ja päättää tarkastuslautakunnan tiedottamiseen liittyvistä asioista. 

 

 

 

Esittelijä

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta kokoaa arviointikertomukseen nostettavat asiat kuultavaksi kutsuttujen esitysten perusteella ja päättää tarkastuslautakunnan tiedottamiseen liittyvistä asioista. 

 

Päätös

 

 

Tiedoksianto

-