Kuulutus 2024/225
1
Kuulutus
Asianumero | 818/10.02.02/2024 |
Yleiskaavan muutos Riikki-Mustamäki - vireilletulo sekä OAS ja kaavaluonnos nähtävillä, laatimisvaiheen kuuleminen
Suunnittelualue sijaitsee linnuntietä noin 5 kilometriä länteen Salon keskustasta, seututeiden 110 ja 224 risteysalueen länsipuolella. Alueen kokonaispinta-ala on noin 67,3 hehtaaria ja sitä rajaavat etelässä seututie 110, idässä maantie 224, pohjoisessa Hirvikalliontien ja Juustomestarintien sekä lännessä Mustamäentie.
Salon kaupunki omistaa noin kolmanneksen (22 ha) suunnittelualueen pinta-alasta. Valtio omistaa maanteiden alueet ja loput alueesta on yksityisessä omistuksessa.
Riikki-Mustamäki yleiskaavoituksen tavoitteena on suunnitella Riikin teollisuusalueen laajennusta kaupungin omistamalle maalle huomioiden alueen sijoittuminen maisemallisesti herkälle alueelle. Mustamäen osalta selvitetään pientalorakentamisen lisäämistä alueelle maisemaan sovittaen.
Kaavoitusprosessista on laadittu MRL 63 §:n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Yleiskaavan muutos Riikki-Mustamäki (12.3.2024 päivätty luonnos) on laatimisvaiheen kuulemista varten (MRA 30 §) nähtävillä 8.5.–6.6.2024 välisen ajan Halikon virastotalossa (Hornintie 2-4, II krs) viraston aukioloaikoina (ti-to klo 9.00-15.00) sekä internetissä www.salo.fi/yleiskaavat.
Kunnan jäsenillä, maanomistajilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa (osalliset) on oikeus mielipiteen esittämiseen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavaluonnoksesta. Kannanotot on jätettävä kirjallisena osoitteeseen Salon kaupunki, Maankäyttöpalvelut / Yleiskaavayksikkö, PL 77, 24101 Salo tai sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@salo.fi viimeistään 6.6.2024 klo 16.00.
Avoin keskustelutilaisuus nähtävillä olevan kaavaluonnoksen tiimoilta järjestetään keskiviikkona 15.5.2024 klo 17.00 – 18.30. Tilaisuus pidetään Mustamäen koululla osoitteessa Mustamäentie 103, 24910 HALIKKO.
Lisätietoja: Yleiskaavainsinööri Juha Mäki p. 02 778 5113, juha.maki@salo.fi.
Mahdollinen tapaaminen on sovittavissa etukäteen ajanvarauksella.
Salossa 7. toukokuuta 2024
Salon kaupunki / Maankäyttöpalvelut, Yleiskaavayksikkö
Nähtävänä: 7.5.-6.6.2024, www.salo.fi/kuulutukset, Salon kaupungin ilmoitustaulu
Kuulutuskopio osallisille lähetetty 30.4.2024
Julkaistu lehdessä: Salon Seudun Sanomat, ke 8.5.2024 (yhteinen lyhennelmä)
Lisätietoja | Kirjaamo kirjaamo@salo.fi 02 778 2043 |