Dynasty tietopalvelu Haku RSS Salon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 01.03.2022 klo 17:30 - 21:07 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
22   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan tarkastaminen sekä tiedoksi antaminen kunnan jäsenelle
23   Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
24 Salon kaupungin työllisyysohjelman ja työllisyyden kuntakokeilun toiminnan raportointi vuodelta 2021
25 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2021, kaupunkikehityslautakunta
26 Toiminta ja talous, kaupunkikehityslautakunta, tammikuu 2022
27 Opinahjontien ja Vanikkatien katusuunnitelma
28 Torikartan uudistaminen ja torisääntöjen päivitys
29   Timo Lähteenmäen ym. valtuustoaloite norssin lippoamisen sallimisesta Moisionkoskessa
30   Keskustan hallitusryhmän hallitusaloite Tontit kuntoon ja kaupaksi
31   Halikonrinteen yritysalueen tonttien luovutusehtojen hyväksyminen
32 Salon keskustavisio 2030
33 Asemakaavan muutos, Särkisalon kunnantalo
34 Asemakaava, Riikin teollisuusalueen laajennus
35 Ranta-asemakaavan muutos, Tervajärvi-Pitkäjärvi ehdotusvaihe
36 Poikkeaminen 734-5-19-3, Kauniainen
37 Poikkeaminen, 734-794-1-124 Ulkoluoto Särkisalo
38 Poikkeaminen, 734-674-10-4 Saarijärvi Pertteli
39 Poikkeaminen, 734-726-3-213 Salmijärvi Suomusjärvi
40 Suunnittelutarveratkaisu, 734-668-1-134 Ranta Muurla
41   Joukkoliikennetyöryhmän perustaminen
42 Rantaterassien vuokraamisen jatkaminen
43 Ismo Saaren ym. valtuustoaloite moottoritien risteysalueiden kehittämismahdollisuuksista
44 Etuosto-oikeuden alaiset kiinteistöjen kaupat 1.1.2022 - 31.1.2022
45 Viranhaltijapäätökset
46   Tiedoksi tulleet asiat
47   Sanna Lundströmin lautakunta-aloite Turuntien ja Asemakadun risteysalueen liikennejärjestelyistä
48   Tuukka Kahilan lautakunta-aloite raportoinnista koskien Salon kaupungin ja yritysten välisiä neuvotteluja yritysten sijoittumisesta Saloon

Osallistuja Tehtävä
Lundström Sanna puheenjohtaja
Vesa Simo 1. varapuheenjohtaja
Salomaa Pekka 2. varapuheenjohtaja
Wallius Jerina 3. varapuheenjohtaja
Anttila Jarkko jäsen
Helenius Aune jäsen
Kahila Tuukka jäsen
Kanerva Tauno jäsen
Koskinen Heimo jäsen
Räike Kalle jäsen
Siikonen Stina jäsen
Sjöholm-Nikkanen Anita jäsen
Ahonen-Ojala Leena kaupunginhallituksen edustaja
Muuri Anna nuorisovaltuuston varaedustaja
Virta Minna K asiantuntija
Mannervesi Mika esittelijä
Koskinen Eeva pöytäkirjanpitäjä

Nähtävilläolo
Tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävillä yleisessä tietoverkossa alkaen
Alkaen 09.03.2022