Dynasty tietopalvelu Haku RSS Salon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.08.2021/Pykälä 15


 

Keskusvaalilautakunnan jäsenten vaali

 

3047/00.00.01.00/2021

Kaupunginhallitus 28.06.2021 § 321

 

 

Valmistelijat: hallintojohtaja Laura Ala-Hannula, laura.ala-hannula@salo.fi, puh. 02 778 2020, lakimiesharjoittelija Johanna Kuusisto, johanna.kuusisto@salo.fi, 02 778 2044

 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa (vuoden 2021) ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.

 

Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edellyttää, että kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa.

 

Vuoden 2021 kuntavaaleissa ehdokkaita asettivat seuraavat puolueet:

 

1. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.

2. Vihreä liitto r.p.

3. Liike Nyt r.p.

4. Kansallinen Kokoomus r.p.

5. Liberaalipuolue - Vapaus valita r.p.

6. Vasemmistoliitto r.p.

7. Svenska folkpartiet i Finland r.p., Suomen Keskusta r.p. ja Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p.

8. Perussuomalaiset r.p.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuunottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tämän perusteella viisijäsenisessä toimielimessä naisten ja miesten vähimmäismäärä määräytyy luvuin 2-3.

 

 

Kaupunginjohtaja:

 

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle,

että kaupunginvaltuusto

 

-valitsee keskusvaalilautakuntaan toimikaudekseen viisi jäsentä ja viisi varajäsentä

 

-määrää jäsenistä puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.

 

Päätös:

 

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Kaupunginvaltuusto 09.08.2021 § 15

3276/00.00.01.00/2021

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

- valitsee keskusvaalilautakuntaan toimikaudekseen viisi jäsentä ja viisi varajäsentä

- määrää jäsenistä puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.

 

Päätös Merkittiin, että valtuutettu Arttu Karhulahti esitti seuraavien henkilöiden valitsemista keskusvaalilautakuntaan:

Varsinaisiksi jäseniksi
Liisa Tuominen, kok puheenjohtajaksi
Satu Suominen
Keijo Leivonen, ps.
Elina Koskinen, vihr.
Jari J. Laiho kesk

Varajäseneksi
Jari-Matti Välkkynen, vas
Ari Mäenpää, Liike
Ella-Maria Tuomela, kd
Jessica Solin, rkp
Anne Vaittinen SDP

Timo Lehti esitti teknisenä korjauksena Karhulahden esitykseen, että varapuheenjohtajaksi valittaisiin Jari J. Laiho.

Valtuusto päätti yksimielisesti hyväksyä Karhulahden esityksen Lehden teknisellä korjauksella.

 

Tiedoksianto asianosaiset
kirjaamo
toimistopalvelut
luottamustoimipalkkiot