RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Liikelaitos Salon Veden johtokunta
Pöytäkirja 30.09.2026/Pykälä 50
Salon Veden liittymismaksuhinnaston päivitys
Liikelaitos Salon Veden johtokunta 30.09.2026 § 50
4465/02.05.00.00/2024
Valmistelija
toimitusjohtaja Anna Arosilta-Gurvits, anna.arosilta-gurvits@salo.fi, 02 778 5701
Liitteenä 1 on ehdotus 1.1.2027 voimaan tulevasta liittymismaksuhinnastosta ja liitteenä 2 voimassa oleva 1.1.2026 voimaan tullut liittymismaksuhinnasto.
Salon kaupungin hallintosäännön 85 § mukaan kaupunginvaltuusto
päättää kaupungin palveluista ja muista suoritteista perittävien
maksujen yleisistä perusteista, ja 43§ mukaan liikelaitoksen johtokunta
palveluista ja suoritteista perittävistä maksuista valtuuston hyväksymien
hinnoitteluperiaatteiden mukaisesti. Liittymismaksuhinnastoon vuodelle 2027 esitettävät muutokset eivät sisällä muutoksia maksujen yleisiin perusteisiin, joten liittymismaksuhinnastosta päättää johtokunta.
Liittymismaksu on laitokseen liitettävän kiinteistön maksama kiinteistökohtainen kertamaksu. Vesihuoltolaitosten maksuja koskevat ohjeet ja suositukset -oppaan (Vesilaitosyhdistys 2017) mukaan liittymismaksu voidaan periä joko erikseen vesijohto-, viemäri- ja hulevesiverkostoon liittymisestä, tai yhdellä maksulla, joka sisältää kaikki ne palvelut, joihin asiakas liittyy. Yhtä liittymismaksua käytettäessä on pystyttävä esittämään, miten suuri osuus liittymismaksusta kohdistuu millekin palvelulle. Kustannusvastaavuus- ja läpinäkyvyysperiaatteiden mukaisesti erillisten liittymismaksujen periminen on suositeltavaa.
Muutostarpeet
Liittymismaksujen tasoa tulisi nostaa merkittävästi, jotta uusia liittyjiä palvelevat alueverkostoinvestoinnit voitaisiin rahoittaa uusilta liittyjiltä perittävillä liittymismaksuilla. Salon Veden liittymismaksujen kustannuskattavuus on tällä hetkellä alueen rakentamiskustannuksista riippuen vain noin 10–50 %, eli rakentamisen kustannukset katetaan suositusten vastaisesti ja suurelta osin koko asiakaskunnan maksamilla käyttö- ja perusmaksuilla.
Nykyinen liittymismaksuhinnasto on tullut voimaan 1.1.2026. Sitä edeltävä liittymismaksuihin tehty muutos oli tullut voimaan 1.1.2016. Vesihuoltoverkostojen rakentamisen kustannusten muutosta kuvaava maarakennuskustannusindeksi oli noussut vuodesta 2015 elokuuhun 2025 mennessä 23,5 %. Liittymismaksuja nostettiin 1.1.2026 alkaen 15 %. Elokuulta 2025 elokuuhun 2025 mennessä maarakennuskustannusindeksi on noussut 6,4 %.
Muutokset liittymismaksuhinnastoon
Talousveden ja jäteveden liittymismaksuja ja palopostiverkoston liittymismaksua esitetään korotettavan 15 %. Korotusten myötä liittymismaksuilla katetaan hieman suurempi osuus alueverkostojen rakentamisen kustannuksista. Kokonaan rakentamisen kustannuksia ei muutosten jälkeenkään vielä kateta. Kustannuskattavuutta on tarpeen tarkastella jatkossa vuosittain.
Esittelijä
Liikelaitos Salon Veden toimitusjohtaja
Päätösehdotus
Liikelaitos Salon Veden johtokunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen liittymismaksuhinnaston otettavaksi käyttöön 1.1.2027.
Päätös
Liikelaitos Salon Veden johtokunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Merkittiin, että Simo Paassilta poistui klo 19.33.
Tiedoksianto
-