Dynasty tietopalvelu
Salon kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 19.01.2026/Asianro 20



Kokousasian teksti

 

Asemakaavan muutos, Riihikallio

 

Elinvoimajaosto 27.05.2025 § 73

 

 

Valmistelija Kaavasuunnittelija Pekka Halme, pekka.halme@salo.fi, 02 778 9546

 

Asemakaavan laadinta on kaupungin vuoden 2024 kaavoitusohjelmassa ja sisältyy Salon kaupunginhallituksen 12.2.2024 § 46 hyväksymään kaavoituskatsaukseen vuodelle 2024.

 

Kaavan laadinta on alkanut yksityisen maanomistajan aloitteesta. Asemakaavamuutoksen vireille tulosta on kuulutettu 16.4.2025 päivätyllä kuulutuksella. Kuulutus on julkaistu paikallislehdessä 16.4.2025. Kuulutus on ollut nähtävillä Salon kaupungin ilmoitustaululla Halikon virastotalossa ja kaupungin nettisivuilla 15.4. – 7.5.2025 välisen ajan.

 

Asemakaavan muutosalue koskee osaa kiinteistöstä Riihennummi, kiinteistötunnus 734-439-1-6. Suunnittelualue sijaitsee Iilikentien varressa. Kaava-alue on kooltaan noin 2 500 neliömetriä.

 

Maanomistajan tavoitteena on saada sopimusalueelle kaavoitettua yksi uusi omakotitalon rakennuspaikka. Rakennuspaikan toivotaan sijoittuvan Iilikentien varteen kiinteistön koillisosaan. Kaupungin tavoitteena on mahdollistaa täydennysrakentaminen olemassa olevalla pientaloalueella.

 

Suunnittelualueen nykytilanne

 

Kaava-alue sijaitsee osoitteessa Iilikeentie 23-25. Suunnittelualueelta on matkaa Halikon kirkonkylään noin 2,5 kilometriä ja Salon keskustaan noin viisi kilometriä. Alue rajautuu pohjoisessa avoimeen niittyyn ja etelässä Iilikeentien varrella sijaitsevaan lampeen. Lännessä alue rajautuu pieneen metsikön ja pellon rajapintaan ja idässä Iilikeentiehen.

 

Suunnittelualue on maastoltaan tasaista entistä puutarhaviljelykseen käytettyä peltoa. Alueella on tällä hetkellä avoin nurmialue ja pieni metsäsaareke. Kaava-aluetta ympäröivä maisema on vehreää pientalovaltaista asuinaluetta, jossa erillispientalot ja rivitalot ovat asettuneet väljästi eri puolille Iilikenmäkeä. Iilikenmäen maisema on kehittynyt maatalousmaisemasta hoidetuiksi viheralueeksi ja 1980-luvun lopulla omakoti- ja rivitaloalueeksi.

 

Suunnittelualue on eri kaavoissa osoitettu seuraavin merkinnöin:

 

Riihikallion kaava-alue kuuluu Varsinais-Suomen vahvistettujen ja hyväksyttyjen maakuntakaavojen yhdistelmässä taajamatoimintojen alueesen (A) ja kulttuuriympäristön tai maiseman kannalta tärkeään alueeseen (vaakaviivoitus). Lisäksi alueen länsi- ja eteläreunassa kulkee ohjeellinen ulkoilureitti.

 

Riihikallion kaava-alue kuuluu oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa osittain lähivirkistysalueeksi (VL) ja osittain pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP).

 

Riihikallion kaava-alue on ajantasa-asemakaavassa maa- ja metsätalousaluetta.

 

 

 

 

Kaavaluonnos

 

Maanomistajan ja kaupungin tavoitteiden pohjalta laadittiin yksi kaavaluonnos, jonka pääperiaatteet ovat seuraavat:

 

  • Kaava-alueelle on kaavoitettu yksi erillispientalotontti AO-alueeksi.

 

  • Rakennusoikeus kaava-alueella on 500 k-m2.

 

  • Uudessa rakennuksessa kerrosluku on I.

 

  • Rakennuksen julkisivumateriaalina voidaan käyttää lautaverhousta, tiiltä tai rappausta ja julkisivujen värityksen tulee olla tummia.

 

  • Rakennusten kattomateriaalin tulee olla värisävyltään tummanharmaa tai ruskea ja muodoltaan katon tulee olla harjakatto, pulpettikatto tai aumakatto.

 

Kaavan lisämääräyksissä todetaan, että kaava-alue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Täten rakennusten suunnittelussa on huolehdittava siitä, että ne sopivat kokonsa ja materiaaliensa puolesta yhteen lähikorttelien rakennuskannan kanssa. Kaava-alueelle tulee toteuttaa kaksi autopaikkaa.

 

Liitteet

 

 Kaavaluonnoskartta

Kaavaselostus liitteineen

 

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja

 

Päätösehdotus Elinvoimajaosto päättää asettaa Riihikallion kaavaluonnoksen nähtäville MRA 30 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat viranomaislausunnot.

Asemakaava muutos koskee Halikon Iilikenmäen maa- ja metsätalousaluetta.
Asemakaavan muutoksella muodostuu Halikon Iilikenmäen korttelin 1334 tontti 1 sekä maa- ja metsätalousaluetta.

 

Päätös Elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tiedoksianto Asemakaavayksikkö

 

Elinvoimajaosto 30.09.2025 § 39

 

 

Valmistelija Kaavasuunnittelija Pekka Halme, pekka.halme@salo.fi, 02 778 9546

 

Kaavaluonnos oli nähtävillä 16.6. – 6.8.2025. Nähtävillä olleesta kaavaluonnoksesta saatiin lausuntoja ja kannanottoja eri viranomaisilta ja sidosryhmiltä.  Kaavaluonnoksesta saatu palaute sekä siihen laaditut vastineet ovat kaavaselostuksen liitteenä.

 

Lausuntojen ja kommenttien perusteella kaavakarttaan tehtiin yksi muutos:

 

Kaava-alueen rakennusalan, AO-alueen ja maa- ja metsätalousalueen rajausta muutettiin niin, että kaava-alueen länsilaita säilyy maa- ja metsätalousalueena.

 

Lausuntojen ja kommenttien perusteella kaavaselostukseen tehtiin yksi muutos:

 

Kaavaselostuksen kappaletta (3.1.2) luonnonympäristöstä tarkennettiin.

 

Lausuntojen ja kommenttien perusteella kaavaan tehtiin yksi lisäselvitys:

 

Kaava-alueella tehtiin kasvillisuusselvitys, jossa listattiin alueen kasvilajit ja dokumentoitiin ne selvitykseen.

 

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja

 

Päätösehdotus Elinvoimajaosto ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se asettaa 8.9.2025 päivätyn Riihikallion kaavamuutoksen, joka koskee Halikon Iilikenmäen maa- ja metsätalousaluetta virallisesti nähtäville MRA 27 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi ja pyytää kaavaehdotuksesta tarvittavat viranomaislausunnot.

Asemakaavamuutos koskee Halikon Iilikenmäen maa- ja metsätalousaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Iilikenmäen korttelin 1334 tontti 1 sekä maa- ja metsätalousaluetta.

 

Päätös Elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tiedoksianto Toimistopalvelut

 Maankäyttöpalvelut

 

Kaupunginhallitus 20.10.2025 § 162

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää asettaa 8.9.2025 päivätyn Riihikallion kaavamuutoksen, joka koskee Halikon Iilikenmäen maa- ja metsätalousaluetta virallisesti nähtäville MRA 27 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi ja pyytää kaavaehdotuksesta tarvittavat viranomaislausunnot.

Asemakaavamuutos koskee Halikon Iilikenmäen maa- ja metsätalousaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Iilikenmäen korttelin 1334 tontti 1 sekä maa- ja metsätalousaluetta.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tiedoksianto Asemakaavayksikkö

 

 

 

Kaupunginhallitus 19.01.2026  

2794/10.02.03/2023

 

 

Valmistelija 

 Kaavasuunnittelija Pekka Halme, pekka.halme@salo.fi, 02 778 9546

 

Kaavaehdotus oli virallisesti nähtävillä 5.11. – 5.12.2025. Edotusvaiheen kuulemisen yhteydessä saatiin 3 viranomaislausuntoa. Kaavaehdotuksesta saatu palaute sekä siihen laaditut vastineet ovat kaavaselostuksen liitteenä.

 

Lausuntojen perusteella lisämääräyksiin tehtiin seuraavat muutokset kaavan hyväksymisvaiheessa:

  • Kaavan lisättiin määräys maastonmuotojen huomioimisessa rakentamisessa: Maastomuotoihin tehtävät muutokset tulevat olla mahdollisimman vähäisiä.

 

  • Kaavaan lisättiin määräys hulevesien huomioimisesta rakentamisessa: Kaava-alueen hulevedet tulee viivyttää tontilla tai sen lähiympäristössä. Tontin alueella muodostuvia hulevesiä tulee viivyttää esimerkiksi viivytyspainanteilla, altailla, kaivoilla tai säiliöillä. Rakentamisessa tulee suosia läpäiseviä pintamateriaaleja kuten kivituhkaa, soraa tai hiekkaa. Hulevesien hallinnan kannalta on keskeistä, että rakennuspaikalla olemassa oleva puusto säästetään mahdollisuuksien mukaan.

 

Esittelijä 

Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy 8.9.2025 päivätyn ja 17.12.2025 täydennetyn Riihikallion kaavamuutoksen, joka koskee Halikon Iilikenmäen maa- ja metsätalousaluetta.

Asemakaavan muutoksella muodostuu Iilikenmäen korttelin 1334 tontti 1 sekä maa- ja metsätalousaluetta.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Päätös 

 

 

Tiedoksianto 

 Toimistopalvelut

 Maankäyttöpalvelut