Dynasty tietopalvelu Haku RSS Salon kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024 klo 17:00 - 17:30 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
22   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan tarkastaminen sekä tiedoksi antaminen kunnan jäsenelle
23   Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
24 Tilinpäätösennuste vuodelle 2023
25 Salon IoT Park Oy:n luottosopimuksen koron tarkistaminen
26 Salon Kaukolämpö Oy:n luottosopimuksen koron tarkistaminen
27 Päätökset kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta sekä kotikuntakorvauksen perusosasta vuonna 2024
28   Lisämääräraha opetuslautakunnan talousarvioon 2024
29 Länsirata Oy:n rakentamisvaiheen rahoittamista koskevan aiesopimusasiakirjan hyväksyminen
30   Erikoissiivousten hankinta
31   Maanmittaustoimituksessa määrätty lunastusvelvollisuus kiinteistöllä 734-434-1-136
32 Hyvinvoinnin edistämisen avustuksen myöntämisen periaatteet
33   Teknisen valvonnan ohje
34 Salon kaupungin maahanmuuttajien kotouttamisohjelma
35 Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävän valtionosuuden tarkastamisesta vuodelle 2023
36   Kaupunginhallituksen edustajien raportti lautakuntien ja muiden kaupunkiyhteisöjen kokouksista
37 Viranhaltijapäätökset
38   Lauta- ja johtokuntien pöytäkirjat
39   Tiedoksi tulleet asiat

Osallistuja Tehtävä
Paassilta Simo puheenjohtaja
Nummentalo Juhani 1. varapuheenjohtaja
Riski Johanna 2. varapuheenjohtaja
Friberg Osmo 3. varapuheenjohtaja
Aaltonen Anu jäsen
Alaranta Johannes jäsen
Anttila Jarkko jäsen
Huittinen Ulla jäsen
Härri Anna jäsen
Lundén Mikko jäsen
Olkinuora Antti jäsen
Palohonka Kaisa jäsen
Yli-Jama Anna-Leena jäsen
Koskinen Heimo varajäsen
Tamminen Heikki valtuuston puheenjohtaja
Parttimaa Satu valtuuston 1. varapuheenjohtaja
Suonio-Peltosalo Elina valtuuston 2. varapuheenjohtaja
Uusitalo Ilkka valtuuston 3. varapuheenjohtaja
Rönnholm Riku asiantuntija
Korhonen Anna-Kristiina esittelijä
Korpela Marika pöytäkirjanpitäjä

Nähtävilläolo
Tarkastettu pöytäkirja pidetään nähtävillä yleisessä tietoverkossa alkaen
Alkaen 07.02.2024