RSS-linkki
Kokousasiat:https://salo10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinvoimajaosto
Pöytäkirja 29.09.2026/Pykälä 119
Asemakaava ja tonttijako Minkinkatu
Elinvoimajaosto 23.06.2026 § 88
Valmistelija
Kaavoitusarkkitehti Elisa Nuora, elisa.nuora@salo.fi, 02 778 5111
Vireilletulo, lähtökohdat ja tavoitteet
Minkinkadun asemakaavahanke on sisältynyt kaupunginhallituksen 23.2.2026 § 47 hyväksymään vuoden 2026 kaavoituskatsaukseen. Kaupungin tavoitteena on mahdollistaa täydennysrakentaminen olemassa olevan pientaloalueen reunalla yleiskaavan mukaisesti.
Asemakaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) nähtävillä olosta on ilmoitettu kuulutuksella. OAS oli nähtävillä 12.5.-27.5.2026. Nähtävillä olon aikana ei saapunut kommentteja.
Kaava-alue koskee kiinteistöjen 734-408-2-6, 734-411-3-20 ja 734-411-5-26 osia. Suunnittelualue sijaitsee Pahkavuoren kaupunginosan rajalla. Alue rajautuu lännessä Minkinkatuun, pohjoisessa Peurankatuun, etelässä ja idässä viljelyspeltoon sekä pieneen kalliosaarekkeeseen. Kaava-alue on kooltaan noin 3 412 neliömetriä.
Suunnittelualueen nykytilanne
Yleiskaava
Suunnittelualueella on voimassa Salon yleiskaava 2020. Yleiskaavassa alueelle on osoitettu uutta pientalovaltaista asuntoaluetta. Lisämääräys: Uudet rakentamiseen osoitetut alueet: Alueilla on MRL 43.2§ ja 128§ mukainen toimenpiderajoitus.
Asemakaava
Alueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa.
Kaavaluonnos
Kaavaluonnoksessa alueelle muodostuu erillispientalojen korttelialue (AO). Korttelialue liitetään Pahkavuoren (20) kaupunginosaan. Kaava mahdollistaa täydennysrakentamisen olemassa olevan pientaloalueen reunalla.
Kaava-alueen kokonaispinta-ala on 3 412 neliömetriä. Erillispientalojen korttelialueelle on osoitettu neljä tonttia. Rakennusten kerrosluvuksi on osoitettu I. Rakennusoikeutta on osoitettu jokaiselle tontille 200 k-m2, jolloin tonttien tehokkuus (e) on noin 0,24.
Rakentaminen on osoitettu tontille siten, että kadun ja naapuritonttien rajoihin etäisyyttä on 4 metriä. Itään viljelyspellon suuntaan rakennusala on osoitettu 5 metrin päähän tontin reunasta. Tonttien reuna-alueet on osoitettu istutettaviksi. Autopaikkoja on osoitettava 2/tontti ja tontille saa rakentaa enintään 50 m2:n autokatoksen.
Rakentamista koskevilla määräyksillä pyritään siihen, että uudisrakentaminen soveltuu ympäristöön ja täydentää olemassa olevaa rakennuskantaa. Julkisivumateriaalina tulee käyttää pääosin maalattua puuta tai poltettua hiiltä. Julkisivujen värityksenä tulee käyttää maanläheisiä sävyjä. Kattomuodon tulee olla kortteleittain yhtenäinen. Kattomuotona tulee käyttää harjakattoa, aumakattoa tai pulpettikattoa. Katemateriaalin sävynä tulee käyttää tummaa harmaata tai mustaa.
Määräyksillä ohjataan lisäksi piha-alueiden kasvillisuutta sekä hulevesien hallintaan ja energiatehokkuuteen liittyviä asioita.
Liitteet
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma – päivitetty 2.6.2026
- Minkinkatu – Asemakaavaluonnos
- Minkinkatu – Kaavaselostus - laatimisvaihe
- Minkinkatu – Selostuksen liitteet 1-6
Esittelijä
Elinvoimajohtaja
Päätösehdotus
Elinvoimajaosto päättää asettaa Minkinkadun asemakaavan luonnoksen nähtäville MRA 30 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat viranomaislausunnot.
Asemakaava koskee kiinteistöjen 734-408-2-6, 734-411-3-20 ja 734-411-5-26 osia. Asemakaavalla muodostuu Pahkavuoren (20) kaupunginosan kortteli 75 ja sen tontit 1-4.
Päätös
Elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.
Tiedoksianto
Asemakaavayksikkö
Elinvoimajaosto 29.09.2026 § 119
2598/10.02.03/2026
Valmistelija
Kaavoitusarkkitehti Elisa Nuora, elisa.nuora@salo.fi, 02 778 5111
Kaavaluonnos oli nähtävillä laatimisvaiheen kuulemista varten (MRA 30 §) 12.8.-11.9.2026 välisen ajan. Nähtävillä olleesta kaavaluonnoksesta saatiin 3 lausuntoa ja yksi ilmoitus, että ei lausuta. Kaavaluonnoksesta saadut palautteet ja niihin laaditut vastineet on koottu kaavaselostuksen liitteeseen 7. Palautteen sekä jatkokehittelyn perusteella kaavamääräyksiin tehtiin seuraavat muutokset.
Ehdotusvaiheen kaavakarttaan tehdyt muutokset:
- Kaava-alueelle määriteltiin /s-merkitty alue, jolla ympäristö säilytetään. Luonnonmukaisena säilytettävä alueen osa. Alueella esiintyvä luontotyyppi on karua kallioketoa. Alueella maanpinta tulee säilyttää nykyisellään, louhintoja ei saa tehdä ja pinnan kasvillisuus tulee säilyttää.
Kaavaselostusta täydennettiin ja kaava-alueesta tehtiin luontokartoitus.
Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ja vaikutusten arvioinnit ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.
Esityslistan liitteinä ovat kaavakartta ja kaavaselostus liitteineen. Kaava-alueesta tehty luontokartoitus on oheismateriaalina.
Esittelijä
Elinvoimajohtaja
Päätösehdotus
Elinvoimajaosto ehdottaa kaupunginhallitukselle, että se asettaa 15.9.2026 päivätyn Minkinkadun asemakaavan ja sitovan tonttijaon virallisesti nähtäville (MRA 27§) 30 päivän ajaksi ja pyytää kaavaehdotuksesta tarvittavat lausunnot.
Asemakaava koskee kiinteistöjen 734-408-2-6, 734-411-3-20 ja 734-411-5-26 osia. Asemakaavalla muodostuu Pahkavuoren (20) kaupunginosan kortteli 75 ja sen tontit 1-4.
Päätös
Elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.
Tiedoksianto
Toimistopalvelut
Asemakaavayksikkö